Yhden miehen mielenosoitus Päteviä ratkaisuja maailman ongelmiin saattaa olla useita, mutta niiden löytymiseen on vain yksi tapa - viestintä, avoin ja rehellinen.

Laillista kannabista syntymäpäivälahjaksi

  • Klikkaa, tallenna ja pistä jakoon Somessasi. CC-free
    Klikkaa, tallenna ja pistä jakoon Somessasi. CC-free

Maailma kaikessa mielettömyydessään johti siihen että puoli vuotta sitten lähdin dekriminalisointi -kansalaisaloitteen puuhatiimiin ja yhdeksi aloitteen vireillepanijoista. Luonnollisesti maailman hyödyllisimmän kasvin leviämistä niin teollisessa tuotannossa kuin lääketieteessäkin tulee edistää kaikin mahdollisin tavoin, mutta käytöstä seuraavien rangaistusten aiheuttamat taloudelliset ja henkiset tappiot kansakunnalle on silti korjauslistan kärjessä. Ensimmäinen askel on palauttaa lainsäädännön toteutuminen takaisin alkuperäisen lain hengen mukaiseksi; poistaa henkilökohtaiseen käyttöön kohdistuvat rikosoikeudelliset toimenpiteet.

Nyt kun aikaa on jäljellä enää muutama viikko, meidän täytyy rikkoa läpi menneen Järkeä tekijänoikeuslakiin -aloitteen verkkonäkyvyyden viimeisen viikon ennätys. Tuolloin eräpäivän mainitseva grafiikka onnistui muistuttamaan asian kiireellisyydestä, saaden viikossa 10k näkijää vapaaehtoisten jakojen avulla.

Selvitellessäni miksi asialle myönteiset ihmiset eivät vielä ole tätä aloitetta kannattaneet, eteeni muodostui lista joka kertoi pikemminkin leimaantumisenpelosta, ymmärtämättömyydestä ja laiskuudesta kuin siitä ettei taistelu olisi tuttu. Useimpien mukaan:

  • Allekirjoittaminen johtaa siihen että nimet jää poliisin rekisteriin.
  • Kansalaisaloitteet torpataan eduskunnassa, joten miksi vaivautua.
  • Pankkitunnuksilla palveluun tunnistautuminen on liian vaivalloista.

Korvaani tämä kuulostaa siltä, että harva ymmärtää kuinka Dekriminalisointi -kampanja on jo onnistunut vaikuttamaan julkiseen keskusteluun ja sitä kautta myös ihmisten käyttäytymiseen.

Ainakin Turussa kampanjan saamat kommentit ovat kiitelleet puistojen ja jokirannan rauhaa menneiden kesien satunnaisilta ratsioilta. Toisaalla ulkomaalainen siivousduunari kertoi kun poliisit olivat perheväkivaltatehtävällä eksyneet väärään asuntoon, mutta pöydältä löytynyt ja lähemmin konstaapelien tarkastelema vesipiippu ei johtanut minkäänlaisiin jatkotoimenpiteisiin virkamiesten jatkaessa takaisin alkuperäisen tehtävän pariin. Joku saattoi myös huomata kuinka Vihreät kopioivat aloitteen vaatimuksen sellaisenaan tavoiteohjelmaansa.

Teille jotka ette noista aiemmin mainituista syistä johtuen ole kansalaisaloitetta allekirjoittanut, sanon viimeisen kerran:

  • Kansalaisaloitteen allekirjoittaminen ei voi johtaa poliisin toimenpiteisiin useastakin syystä, mutta etenkin silloin kun allekirjoittaneita on tuhansia; perhe- ja työelämänne on täysin  turvassa.
  • Julkinen keskustelu saa muotonsa niin ulkomaisten kuin kotimaistenkin avausten kautta, 50 000 kotimaista kannattajaa on selkein mahdollinen viesti.
  • Maailma ei todellakaan muutu jos asian eteen ei ole valmis laittamaan tikkua ristiin, pankkitunnisteen näpytteleminen on varmasti maailman nopein keino vaikuttaa.

Koska mielettömät syyt näyttävät olevan riittäviä syitä olla osallistumatta  maailman muuttamiseen, niin ehkä yhtä mieletön syy auttaa sitä muuttamaan.

Syntymäpäiväni osuu hyvin lähelle kansalaisaloitteen eräpäivää, joten pyydän lahjaa jonka antaminen ei maksa sinulle mitään: klikkaa tästä ja kannata dekriminalisointi -kansalaisaloitetta viimeistään 13.7.2014. Allekirjoitettu kannatusilmoitus on paras, helpoiten annettava kannustus työryhmämme jäsenille jatkaa kampanjointia lainsäädännön korjaamisen puolesta myös tulevaisuuden mukanaan tuomilla areenoilla.

Näillä  sanoin toivotan syvän kiitokseni kampanjatiimille, lahjoittajille, allekirjoittaneille ja medialle joka kerrankin pysyi kampanjan tiimoilta  lähinnä asiallisessa uutisoinnissa, sekä tietenkin hyvää kesää koko kuulijakunnalle.

Facebook / k4rv1n3n / Twitter

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Hyvä kirjoitus. Monet tuttavani pelkäävät allekirjoittaa tuon. Toivon,että tästä kirjoituksesta on heille hyötyä jotka pelkäävät leimaantumista.

Ja hienoa työtä olet hyvän asian eteen tehnyt!

Samuli Reunamo

Asiaa! Jakoon menee, avoimuus on ainoa ratkaisu.

Pekka Puska

ASIA TEKSTIÄ!! ÄLY HOI IHMISET!!! MITÄ TE VIELÄ ODOTATTE!!!??? käykää allekirjoittamassa KANNABIKSEN dekriminalisointi -kansalaisaloite HETI!!

Käyttäjän k4rv1n3n kuva
Tapani Karvinen

Tässä videossa (36 minuutin kohdalla) Turun huumausaineosaston päällikkö Aro-Heinilä kertoo ettei rekistereistä jahdata käyttäjiä, mutta heti perään kertoo että Turussa katuvalvonta on tällä hetkellä parhaimmillaan.

https://www.youtube.com/watch?v=DzAzjerqMHY#t=1659

45:n minuutin kohdalla tarina siitä kuinka poliisin luoma medianäkyvyys voi tuhota nuoren elämän.

Toimituksen poiminnat

Sivut