Millaisen Presidentin kansa ansaitsee?
Tasavallan Presidentin vallan rajat pääsi viimein keskusteluun Haaviston todetessa, että olisi voinut hakea juridista neuvoa ennen kuin allekirjoittaa aktiivimallilain. Jostain syystä tämä herätti ärtymystä professoreita myöten, vaikka varmasti korkeimman oikeuden näkemyksen kuuleminen lain perustuslaillisuudesta ennen sen hyväksymistä on Presidentin ehdoton oikeus.
Itse kuulun niihin, jotka toivoisivat Presidentin käyttävän oikeuksiaan huomattavasti rohkeammin. Valtion päätöksenteko ei ole laadukasta, eikä se välttämättä johdu pelkästään siitä, että perustuslakivaliokunnalla on mahdollisuus hyväksyä hallituksen lakiesitys ilman eduskuntaäänestystä. Ongelmat johtuvat nähdäkseni instituutiovallasta, poliittisista kompromisseista ja vastuuvelvoitteen puutteesta. Luonnollisesti näitä ongelmia ei sisäpuolelta haluta ratkoa, sillä se huojuttaisi sitä vallan ja varallisuuden verkostoa, joka ajan saatossa on poliittiseen todellisuuteen rakentunut. Presidentti on tärkeä, sillä hänelle on annettu kaikki työkalut sen valvomiseen, ettei valtioneuvoston päätöksenteko lähde "totaalisesti käsistä".
Valtion korkea-arvoisin työkalupakki
Merkittävin, mutta varmasti harvimmin tarvittu työkalu on arvovallan suoma poikkeuksellinen mahdollisuus puhua koko kansakunnalle. Perinteisesti maamme valittu Presidentti ottaa ainakin näkyviltä osin pesäeroa puoluekoneistoonsa. Tämä tekee hänestä helpommin vastaanotettavamman, kuin sellaisen tahon, jonka puoluetausta herättää negatiivisia mielikuvia.
Selkeimmät lain turvaamat työkalut, joilla Presidentti voi vaikuttaa sisäpolitiikkaan on oikeus antaa lausuma eduskunnan hyväksymään lakialoitteeseen, tai olla niitä kokonaan vahvistamatta. Vahvistamaton laki palautuu eduskunnalle, jonka on se yhdessä äänestyksessä kolmen kuukauden kuluessa asiasisällöltään muuttamattomana hyväksyttävä, tai se raukeaa.
Mielestäni tuo kolme kuukautta on merkittävä aika syventää julkista keskustelua ja ottaa kantaa Presidentin huomioihin, jolloin lain uudelleenarviointi eduskunnassa voi olla laadukkaampaa. Toisaalta, pelkästään läsnäolevien kansanedustajien määrä saattaisi keikauttaa venettä toiseen suuntaan. Kuka tahansahan voi katsoa eduskuntaäänestyksen tulokset, tarkastaen poissaolojen ja voittomarginaalin suhteen.
Presidentillä ei siis ole suoraa oikeutta vaikuttaa lainsäädäntöön, mutta arvovallan suomia pehmeämpiä keinoja vaikuttaa lainvalmisteluun löytyy. Presidentti voi kutsua kenet tahansa ystävälliselle yksityiselle keskustelulle Kultarantaan valtion kehityksen suunnasta, esimerkiksi ministerin, jonka vastuulla on merkittävä lakihanke. Hänellä on oikeus ilmaista, mitä seurauksia lainsäädännöllä ei ainakaan saa olla. Pahimmillaan Presidentti saattaa kokea, ettei valansa velvoittamana voi hyväksyä sellaista lakia, joka aiheuttaa vahinkoa kansakunnalle, vaikka lain perusteluissa ilmaistu tarkoitus olisikin jalo.
Presidentin nimitysoikeudesta on ajan saatossa tullut kumileimasin, joka ei anna juurikaan mahdollisuuksia estää korruptoituneiden tai kyvyttömien ministerien pesiytymistä hallitukseen. Toivon kuitenkin, että seuraava Presidenttimme käyttää oikeuttaan kysyä juridista konsultaatiota sen suhteen, mitä kieltäytymisestä seuraa, jos Anne Berner meinaa uudestaan päätyä ministeriksi.
Presidentin työkalupakkiin kuuluu myös merkittävä kyky saada informaatiota. En väitä, että hänellä olisi suora pääsy SUPO:n arkistoihin, mutta luonnollisesti omaa poikkeukselliset mahdollisuudet saada tietoonsa informaatiota ja siten rakentaa keskivertokansalaisen maailmankuvaa kattavampi ymmärrys niin Suomen kuin globaalin yhteisön tapahtumista. Epäilen, että ikävä kyllä, tämä työkalu menee sitä todennäköisemmin hukkaan, mitä ikääntyneempi Presidenttimme on.
Muita vähempimerkityksellisiä, lain suomia oikeuksia on armahdusoikeus, josta useat nykyisistä ehdokkaistamme olisivat valmiita luopumaan, sekä kunniamerkkien myöntämisoikeus. Perustuslain mukaan Presidentillä on myös oikeus säätää hallinnonalaansa liittyviä asetuksia, kuten muillakin korkea-arvoisilla virkamiehillä.
Näiden lisäksi totean lyhyesti, että kaikki mikä ei ole erikseen kiellettyä, on sallittua. Oleellisinta on henkilön rooli, jossa hän voi käytännössä tavata kenet tahansa ja keskustella mistä tahansa – televisiossa, radiossa tai lehtien mielipidepalstoilla – olettaen ettei hän pelkää sitä mahdollista arvostelua, mikä toimista koituu.
Vala velvoittaa kantamaan vastuun
"Minä – –, jonka Suomen kansa on valinnut Suomen tasavallan presidentiksi, vakuutan, että minä presidentintoimessani vilpittömästi ja uskollisesti noudatan tasavallan valtiosääntöä ja lakeja sekä kaikin voimin edistän Suomen kansan menestystä."
Valtiosääntöä, eli perustuslakia Presidentti joutuu noudattamaan, eikä lähtökohtaisesti voida olettaa, että uusi lainsäädäntö on perustuslain vastainen. Juuri sen arvioimiseksi Presidentille on kuitenkin annettu oikeus pyytää lausunto korkeimmalta oikeudelta. Täytyy muistaa, että myös Presidentin juhlallisen vakuutuksen loppuosa häntä velvoittaa.
Vallan mukana kulkee siis myös vastuu. Tasavallan Presidentin tulisi olla kansakunnasta huolehtiva vanhempi, sillä hänelle on ojennettu kaikki avaimet valvoakseen, että kansakunta kehittyy oikeaan suuntaan. Se, että viestitään Presidentin vastuun rajautuvan ulkopoliittisten suhteiden johtamiseen, on harha. Toivon, ettei yksikään tulevista Presidenteistämme sitä sorru uskomaan.
Tapani Karvinen
vpj. @ Piraattipuolue
k4rv1n3n.net / Facebook / Twitter
Kirjoitat Tapani, että ”Itse kuulun niihin, jotka toivoisivat Presidentin käyttävän oikeuksiaan huomattavasti rohkeammin.” Itse ajattelen samoin.
Olen myös sitä mieltä, että istuvalle presidentille taisi tulla varsin harmittava ”työtapaturma” siinä kun hän hyväksyi aktiivimallia koskevan lain. Olisihan hän voinut jättää asian lepäämään ja asiantuntijoiden lisäselvityksiä odottamaan.
Oliko esimerkiksi Kelaa kuultu aktiivimallissa lainkaan? ARA-vuokra-asunnoista poistettiin tulorajat ehkäpä juuri aktiivimallista johtuvista syistä. On paljon muitakin Kelan etuisuuksia, joissa on tietyt tulorajat ja tarkastelukuukaudet, jotka aktiivimalli tulee/tullee sotkemaan aiheuttaen uusia kannustinloukkuja.
Aktiivimallin kaltaiset tiukat perustuslaintulkintatilanteet aiheuttavat turhaa epäsopua yhteiskunnassa esim. suurmielenosoitusten muodossa ja lisäävät jo ennestään vallalla olevaa vihapuhetta.
On hyvä, jos nyt saadaan Suomeen perustuslakituomioistuin, jossa näitä perustuslakikiemuroita voidaan sitten puolueettomasti ratkoa. Huomasin juuri, että kansalaisaloitepalvelussa on avattu 14.1.2018 kansalaisaloite perustuslakituomioistuimen perustamiseksi Suomeen.
Ilmoita asiaton viesti
Itsekin olen perustuslakituomioistuimen kannalla, kiitos vinkistä, en ollut kuullut kyseisestä kansalaisaloitteesta.
Tässä vielä suora linkki: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2883
Ilmoita asiaton viesti
Ole hyvä 🙂
Tässä vielä Oik Tied YO Jeremias Nurmelan perusteellinen selvitys ”Perusoikeuksien rajoittamisesta kiireellisesti” Puheenvuoro-palstalla 17.1.2018 (23:11), joka jostakin syystä hävisi heti ilmestyttyään:
”Perusoikeuksien rajoittamisesta kiireellisesti
17.1.2018 23:11 Jeremias Nurmela
Perusoikeuksien rajoittamisesta kiireellisesti
Oikeusministeri Häkkänen ilmoitti eilen aikomuksensa esittää hallitukselle perustuslain muutoksen säätämisestä kiireellisenä. (https://yle.fi/uutiset/3-10024875) Perustuslakia aiotaan muuttaa sallimaan suunnitteilla oleva tiedustelulainsäädäntö eli siviili- ja sotilastiedustelupaketti. Tämä pisti minut pohtimaan perustuslain muutoksen kiireellisenä säätämisen valtiosääntöoikeudellisia vaikutuksia ja hämmästelemään siitä käydyn keskustelun vähäisyyttä. Keskustelun herättämiseksi, viisaampien mielipiteiden toivossa ja tiedonjanosta tässä siis erään oikeustieteen ylioppilaan pohdintaa aiheesta:
Suomen tiedustelulainsäädännön uudistamistarpeesta ei vaikuttaisi olevan erimielisyyttä. Olisi varmasti hyvä sekä poliisille että puolustusvoimille saada selvyyttä, vapautta ja rajoja valtuuksiinsa tiedustelun toteuttamisessa. Verkkotiedostelu on tehokas keino lisätä yleistä turvallisuutta, ennaltaehkäistä rikoksia ja parantaa maanpuolustusta. Uusi teknologinen aika vaatii uudet teknologiset rikoksenestokeinot. Tiedustelulakien tarpeellisuudesta osoittaa myös esimerkiksi suojelupoliisin lausunto, jossa SuPo totesi eilen Suomen terroristiuhan pahentuneen vaikeasti ja Suomen nousseen muiden pohjoismaiden kanssa samalle tasolle terrorismiuhassa. (https://yle.fi/uutiset/3-10026094) Tästäkin vaikutetaan olevan jokseenkin yksimielistä eduskuntapuolueiden kesken.
Erimielisyys ja toivomani keskustelu ei siis liityy lainuudistuksen motiiveihin tai tarpeellisuuteen, vaan sen säätämistapaan. Vahvan pääsäännön mukaan perustuslakia muutettaessa, tulee sen ensin läpäistä eduskunnan käsittely tavallisella enemmistöllä, jonka jälkeen lakimuutos jätetään lepäämään odottamaan uusia eduskuntavaaleja. Vaalien jälkeen kokoontunut uusi eduskunta äänestää samasta lakimuutoksesta tällä kertaa 2/3 enemmistövaatimuksella, jotta perustuslain muutos tulee voimaan. Perustuslakia aiotaan kuitenkin tällä kertaa muuttaa kiireellisenä. Tämä tarkoittaa sitä, että perustuslain muutoksesta voidaan päättää jo saman eduskuntakauden aikana. Edellytyksenä tälle on, että ensin 5/6 eduskunnan jäsenistä äänestää muutoksen käsittelystä kiireellisenä ja sen jälkeen 2/3 enemmistö hyväksyy perustuslain muutoksen. Kiireellinen menettely kuulostaa todella kätevältä eduskunnan toimintamahdollisuuksien puolesta, mutta toisaalta kuten kohta tulen esittämään, on se erittäin ongelmallinen ja äärimmäisen poikkeuksellinen toimintatapa koko perustuslain ja perus- sekä ihmisoikeuksien näkökulmasta.
Perustuslain muutos kiireellisesti on menettely jota ei ole vuoden 1999 perustuslain kokonaisuudistuksen jälkeen kertaakaan tehty. Tätä ennen meillä oli käytössä vanha hallitusmuoto ja sen aikainen runsaasti käytetty poikkeuslaki-instituutio, joten pidempi tarkastelujakso ei ole mielekäs. Syy sille miksi perustuslakia ei ole muutettu tai tarkoitettu muutettavaksi kiireellisesti ilman myöhemmin tekstissä analysoitavia poikkeuksellisen painavia perusteluita on sen erityinen luonne koko Suomen muun lainsäädännön ankkurina. Perustuslakia itseään siteeratakseni: ”Perustuslain 1§, Valtiosääntö: Suomen valtiosääntö on vahvistettu tässä perustuslaissa. Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.” Perustuslaki nauttii erityistä pysyvyyttä Suomen oikeusjärjestelmässä, sillä se sisältää tärkeimmät ja oikeushierarkiassa korkeimmat säädökset. Perustuslaki sisältää perustavanlaatuiset arvomme ja ohjeet, eli muun muassa perus- ja ihmisoikeudet sekä ne säädökset jotka säätelevät Suomen instituutioita, kuten esimerkiksi eduskunnan lainsäädäntöä.
Ajatus joka ainakin minulle on perustuslain esitöistä, säädöksistä, perustuslakivaliokunnan käytännöstä ja valtiosääntöoikeuden opinnoista välittynyt on tiivistäen, ettei lähtökohtaisesti poikkeuslakeja säädetä eikä kiireellistä menettelyä käytetä. Asiaa voidaan selventää pohtimalla yksittäisen eduskunnan kykyä ja tahtoa ohittaa aikaisemman lainsäätäjän tahto kun tämä aikaisempi eduskunta on toiminut perustuslainsäätäjänä. Tällöin varsin luontevasti perustuslainsäätäjän tahto määrittää nykyisen lainsäätäjän tahdon rajoja. Jos näitä rajoja halutaan muuttaa on melko yksiselitteisesti perustuslain hengen mukaista muuttaa niitä perustuslain normaalissa säätämisjärjestyksessä.
Miksi sitten perustuslain kiireellinen muuttaminen on niin merkityksellinen toimenpide ja miksi toivoisin pidättyväisempää suhtautumista tähän viimesijaiseen säätämistapaan? Virallislähteet ainakin johdattelevat tässä kohti varovaisuutta: Perustuslain muutokset vaativat lähtökohtaisesti kahden eduskuntakokoonpanon käsittelyn alkuperäisten vuoden 1906 perustelujen (joihin ei ole tullut linjanmuutosta 2000-luvun uudistuksessa) mukaan siksi, että perustuslaki olisi turvassa hätiköinniltä ja poliittisilta suunnanmuutoksilta. Tarkoitus vaalien yli odottavassa perustuslain muutoksessa on saattaa se vaalien keskustelunaiheeksi ja varmistaa riittävä harkinta-aika ja laadukas säädösteksti. (Valtiosääntöoikeus, Jyränki 2012 s.242)
Kiireellinen käsittely on kuitenkin jätetty mahdollisuudeksi perustuslakiin, joten sen käyttämisen edellytyksien tarkentaminen on välttämätöntä. Kiireellinen käsittely on sallittu, perustuslakivaliokunnan mietinnön PeVM 5/2005 mukaan vain, kun perustuslain sanamuodon muutokselle on ”poikkeuksellisesti välttämätöntä tarvetta”. Muotoilu ”poikkeuksellisesti välttämätöntä tarvetta” vaatii soveltumiskynnykseltään jotakin aivan kertakaikkisen maailmaa ravistelevaa tilannetta jossa välittömästä reagoimattomuudesta aiheutuisi valtavaa vahinkoa. Säädös muutoin tuskin käytettäisi näin painokkaita ja useita korkeaa soveltumiskynnystä painottavia sanavalintoja. Huomautan että vaikka toki jokaista lakia tulee tulkita omassa kontekstissaan, on muotoilu ”poikkeuksellisen välttämätön tarve” harvinainen. Normaalisti lainsäädännössä ilmenee käsitteitä ”olennainen”, ”painava” tai yksinään ”välttämätön” kuten perusoikeuksien rajoitusedellytyksissä. On siis paikallaan painottaa sanamuodon vaatimaa huomattavan korkeaa kynnystä säätää perustuslain muutos kiireellisenä. Pintapuolisella tarkastelulla saattaa kuitenkin vaikuttaa siltä, että tiedustelulainsäädännön kirjaaminen olisi ainakin jokseenkin kiireellinen lainsäädäntötavoite.
Kyseenalaiseksi tämän kiireellisyyden siinä kontekstissa, että kyse on ”poikkeuksellisesti välttämättömästä tarpeesta” asettaa moni seikka. Esimerkiksi oikeusministeri Häkkänen on itse todennut 25.5.2017 ettei suosittele tiedustelulain läpiviemistä kiireellisenä. Myönnettäköön että hän jätti vaihtoehdon kuitenkin auki. (https://www.verkkouutiset.fi/tiedustelulaki-lapi-k…) Kiireellinen perustuslain muutos ei myöskään ehtisi nopeuttaa olennaisesti tiedustelulainsäädännön läpimenoa, sillä juuri alkanut vuosi on viimeinen ennen vuoden 2019 eduskuntavaaleja, jonka jälkeen asiasta voitaisiin päättää normaalilla menettelyllä. Ehdotetun kiireellisen menettelyn valmistelussa ja käsittelyssä menisi kuitenkin runsaasti aikaa, joten lainmuutos ja tiedustelulainsäädäntöpaketti eivät olisi siis merkittävästi aikaisemmin voimassa.
Tämä kiirehtimismenettely muodostaisi silti sen ennakkotapauksen, jonka perusteella tulevaisuudessa arvioitaisiin tarvetta perustuslain muutoksille kiireellisinä. Henkilökohtainen näkemykseni on, että pitkään valmistelussa ollut laki jonka kiireellisyys ei osoita sellaista painavuutta ja välittömyyttä, mitä perustuslakivaliokunta on edellyttänyt, olisi harkitsematon Pandoran lippaan avaus. Samankaltaisia mielipiteitä ovat esittäneet myös valtiosääntöoikeuteen enemmän perehtyneet henkilöt, kuten esimerkiksi valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen Turun yliopistosta: ”En ole nähnyt, että tässä olisi kiireellisyyden edellytykset olemassa” (https://yle.fi/uutiset/3-9738553)
Erityisen ongelmallista tiedustelulainsäädännön vaatiman perustuslain muutoksen osalta on, että siinä on tarkoituksena rajoittaa ihmisoikeuksista yksityisyydensuojaa ainakin kirjesalaisuuden osalta. Perus ja ihmisoikeuksien rajoituksiin tulee suhtautua hyvin suurella varauksella ja niiden rajoituspyrkimyksissä tulee noudattaa erittäin tarkkaa intressipunnintaa. Tästä indikaationa ovat esimerkiksi perustuslakivaliokunnan muotoilemat perusoikeuksien rajoitusedellytykset. Kiireellinen menettely sopii tähän tarkoitukseen poikkeuksellisen huonosti.
Kerran menetetyt ihmisoikeudet voi olla vaikeita saada takaisin varsinkin jos niiden rajoitus toteutetaan perustuslain kirjaimen tasolla. Esimerkkinä mielestäni ilmeisen yliampuvasta lainsäädännöstä aihepiirissä toimii Ranskassa voimaan saatettu tiedustelulaki. Tämä laki on saanut YK:lta asti nuhteita liian paljon yksityisyyttä rajoittavista säännöksistä. (https://www.theguardian.com/world/2015/jul/24/fran…)
Kun kyse on ihmisoikeuksien rajoituksista varovaisuuden, harkinnan ja hillinnän merkitystä ei voi ylikorostaa. Olen kuullut tätä lähestymistapaa korostavan näkemyksen vasta-argumenttina käytettävän seuraavaa pohdintaa: Syyllisten oikeusturva ja yksityisyydensuoja ei voi ylittää yleistä turvallisuutta, joten nämä rajoitukset eivät ole ongelmallisia. Tätä väittämää kannattavien suosittelisin kuitenkin muistamaan, että yksityisyydensuojan heikkeneminen ei kohdistu vain ”syyllisiin”, vaan aivan jokaiseen joka joutuu toisinaan mahdollisesti satunnaisestikin tarkkailun kohteeksi.
Kuten jo alussa totesin, en kyseenalaista tiedustelulakien säätämistä, vaan nimenomaisesti niiden säätämisen kiireellisenä. Minua huomattavasti viisaammat asiantuntijat voivat varmasti valistuneesti keskustella siitä minkälainen mahtaisi olla sellainen tilanne jossa voitaisiin säätää muutos tulemaan kiireellisenä voimaan. Kehtaan kuitenkin väittää, että vähintäänkin suuri osa heistä pitäisi mahdottomana sitä, että nykyisen lainsäädäntöaloite täyttää nämä kriteereistä korkeimmat. Päätösvalta asiassa lopullisesti on perustuslakivaliokunnalla. Perustuslakivaliokunta on kuitenkin muovannut jo aikaisemmissa lausunnoissaan ne periaatteet joiden perusteella perustuslain muuttamisen tulee tapahtua. Aikaisemmin sanotun perusteella en löydä tilanteessa tulkintaa jolla kiireellisyyden edellytykset ilman olosuhteiden dramaattista muutosta täyttyisivät.
Jeremias Nurmela
Oik Tied YO”
Ilmoita asiaton viesti