Yhden miehen mielenosoitus Päteviä ratkaisuja maailman ongelmiin saattaa olla useita, mutta niiden löytymiseen on vain yksi tapa - viestintä, avoin ja rehellinen.

Kaikki blogit puheenaiheesta Maahanmuutto Saksassa

Saksan hallituskriisi ja hyvisten jenkka

Tosiasiat ovat vallanpitäjille epämiellyttäviä yllätyksiä.

Niitä ei voi kiistää eikä kiistämättömiä tosiasioita voi oikein edes tulkita parhain päin. Pahimpia tosiasioita ovat numerot, joita on vaikea käännellä niin, että siitä ei jää kiinni. Jutustelun jäljet ovat lyhyet vaikka eräs suomalainen ministeri yrittikin kerran vääntää eduskunnalle, että 90 prosenttia hallintarekisteriä koskevista viranomaislausunnoista olisi myönteisiä vaikka itseasiassa kymmenen prosenttia oli myönteisiä.

Chemnitzissäkin tarvitaan vuoropuhelua

Monet suomalaiset ovat seuranneet järkyttyneinä uutisia saksalaisen Chemnitzin kaupungin viime päivien tapahtumista. Äärioikeiston mielenosoittajat marssivat sunnuntaina ja maanantaina natsitervehdyksiä tehden ja hyökkäillen satunnaisten ulkomaalaisilta näyttävien ohikulkijoiden kimppuun. Maanantaina kaduilla oli jopa 5000 äärioikeiston mielenosoittajaa ja 2200 vastamielenosoittajaa. Ainakin kuusi ihmistä loukkaantui.

Minun identiteettini ei ole sinun kriisisi

Ranska voitti futiksen maailmanmestaruuden. Kaikkia joukkueen jäseniä – heidän kirjavista etnisistä taustoistaan ja juuristaan huolimatta – juhlitaan maassa ranskalaisina. Kun etelä-afrikkalainen koomikko kutsuu tiimiä Jenkeissä afrikkalaiseksi, saa tämä Ranskan suurlähettilään nousemaan puolustamaan joukkuetta.

Afrikkalainen mies kiipeää monta kerrosta talon ulkoseinää pitkin ja laittaa oman henkensä alttiiksi pelastaakseen pikkulapsen. Ranska palkitsee hänet maan kansalaisuudella.

Reviirien merkitys ihmiskunnan ja EU:n kehitykselle

Saksa on EU:n kiistaton talousveturi ja sotilaskyvyltään kääpiö verrattuna ydinasevaltioihin Ranskaan ja Englantiin. Saksa rypee vieläkin osin historiansa vankina. Saksalaiset eivät ole itselleen avoimesti muiden nähden rehellisiä, he pidättäytyvät omasta todellisuudestaan [1, jossa pinnan alla kiehuu tarve olla sitä mitä he merkittävyydessään ovat – [tässä en puutu sen enempää mystifioituun kansallissosialismiin *]

 

Merkelin huippumetkut ei tainnu mennä Seehoferille läpi

https://www.aamulehti.fi/ulkomaat/saksan-hallitus-hajoamisen-partaalla-m... Eu huipoukokous missä ei sovittu mitään ja josta uutisoitiin valheellisesti ja jota Juha Sipilä ylisti onnistuneeksi, taisi olla floppi kuten edellisessä jo kirjoittelin.

Oppia ikä kaikki - Lebenslanges Lernen

Voiko seniorikansalainen vielä oppia uusia asioita? (Oheisen kuvan alla ehdotetaan, että Merkel opettelisi uuden kielen.)

Liittokansleri Merkel on aiemmin myöntänyt, että maahantulleiden kotouttaminen Saksaan on epäonnistunut. Nyt hän lupaa uudestaan, että vuoden 2015 virheet (hallitsematon maahantulijoiden virta) ei saa toistua.

Ks. linkki

Saksalaiset(kaan) eivät luota tulevaisuuteen

Saksalaisten luottamus tulevaisuuteen on viimeisten 12 kuukauden aikana romahtanut, vaikka tyytyväisyys oman elämän taloudellisen puolen kehitykseen on yhä luja.  Eniten huolta aiheuttavat pakolaisvirta, terrorismihyökkäysten yleisyys, kansainväliset kriisit sekä Saksan sisäinen turvallisuus.  

Notkahdus luottamuksessa tapahtui vuoden 2015 kesän lopussa, kun suuret pakolaisvirrat lähtivät toden teolla vyörymään.

Pojat eivät ole poikia

Kun pakolaisten välillä syntyy mellakkaa ja selkkauksia jalkapallokentällä, asia on helppo kuitata sanomalla, että pojat ovat poikia.

Saksassa esiintyy kuitenkin jatkuvasti väkivaltaisuuksia pakolaisten keskuudessa, kertoo arvostettu aikakauslehti Focus.

Välien selvittelyä tapahtuu eri kansallisuuksien, uskonnollisten ryhmien ja klaanien välillä. Kyse ei siis ole pelkästään siitä, että pakolaiset joutuvat asumaan ahtaasti. Shiiojen ja sunnien välinen sota jatkuu Saksanmaalla.

Myös sharia-lakia yritetään pakottaa noudatettavaksi kaikkien pakolaisten keskuudessa.

Valtavien siirtolaismassojen asuttamisen ongelmia

Suomen ja muun Euroopan deterministinen määränpää on ollut rakentaa hyvinvointinsa alun alkujaan vapaaehtoista mutta tänä päivänä osallistavaa humanitaarista laupeudentyötä varten. Jos tämä motiivi olisi ollut tiedossa yhteiskuntarakenteen siirtyessä jälkiteolliseen vaiheeseen, olisi osa ponnisteluista ja satsauksista mahdollisesti jäänyt tekemättä.

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä