Yhden miehen mielenosoitus Päteviä ratkaisuja maailman ongelmiin saattaa olla useita, mutta niiden löytymiseen on vain yksi tapa - viestintä, avoin ja rehellinen.

Kaikki blogit puheenaiheesta Uber

Taksisuharit kusevat asiakkaiden kintuille kommenteillaan

Mikähän on tehokkain tapa menettää asiakkaan kunnioitus liiketoimintaa harjoittaessa? Tapoja on varmaan monia, mutta nykyisten taksikuskien asenne taitaa olla yksi tehokkaimmista. Taksikuskien keskusteluissa tulee toistuvasti esiin sama asenne: meidän palvelu on loistavaa, sitä ei ole tarvetta kehittää. Asiakas on väärässä ja asiakkaan vapaus käyttää kilpailevia palveluita pitää kieltää lainsäädännöllä.

Lex Uber ja räätälöidyt lait

Hallituksen hyväksymä liikennekaari esitys ei tyydyttänyt Uberin Suomen maajohtaja Joel Järvistä (YLE 20.9.2016 klo 21:15). Uber ilmoittaa tekevänsä edelleen töitä sen eteen, että lakia muutetaan vielä suopeammaksi heidän palvelulleen.

Taksiala - melkein kuoliaaksi säännelty

MTV uutisoi eilen taksialan työvoimapulasta. Taksiliiton toimitusjohtaja on huomannut, että pienipalkkaiselle alalle jossa on epäsäännölliset tulot, ei löydy työntekijöitä. Sen lisäksi että työn vastaanottaminen ei ole kannattavaa, alan sääntely on pikkuhiljaa johtanut siihen, että taksiliikenne kituu kohti hyvin epävarmaa kyydin saatavuutta.

Toimitusjohtaja Koskinen on pohdinnassaan päässyt jyvälle siitä, mikä vähentää työn houkuttelevuutta ja tekee epäsäännöllisen ja pienipalkkaisen työn vastaanottamisesta kannattamatonta. 

Näin räjäytämme työmarkkinat

Moni vaikuttaja puhuu innostuneena siitä, että uudet toimintamallit haastavat vanhat jäykistyneet markkinat. Jos uusien palveluiden ideologiaa vietäisiin laajemmalle, niin se voisi ratkaista ongelmia työn ja tekijöiden kohtaamisesta.

Haluatko miljonääriksi jakamalla?

Eilen järjestettiin Helsingissä seminaari, jossa puhuttiin mm. jakamistaloudesta. Eli siitä, kun jokainen joka osaa tai omistaa jotakin, pääsee tarjoamaan sitä kaikille. Jakamistalouden maailma on niiden, joilla on asunnossaan tyhjä huone, autossaan tilaa matkustajalle, autotallissa käyttöä kaipaava työkalu tai päänupissa käyttämätöntä osaamispääomaa.

Taksi yhteiskunnassa vai sen ulkopuolella?

Liikenneministeriön hyvä ajatus on ollut mahdollistaa liikennekaarella kehitys- ja tehokkuusloikkia. Loikan ottaminen vaatii, että ponnistuksen alla on tukeva lankku. Liikenneministeriön lankulta tippuukin vesiesteeseen.

Taksimatka jopa puolet halvempi Tukholmassa

Maito maksaa K-Kaupassa 1,20 euroa, S-Marketissa 1,15 euroa ja nettikaupassa 0,89 euroa. Mikäli ostan maitoni K-Kaupasta häviän nettikauppaan verrattuna 0,31 euroa. Mitä jos valtio säätäisi maidon hinnan siten, että se maksaisi joka ikisessä kaupassa Hangosta Utsjokeen vaikka 1,20 euroa? En halua riskiä väärästä valinnasta.

Taksin hinnasta 20 prosenttia pois?

Taksiliikenteen vapauttaminen ei ole hullumpi idea

Euroopassa on nostanut päätään vastarinta Uber-palvelua vastaan. Taksikuljettajat ovat alkaneet pelkäämään oman toimeentulonsa puolesta, joka näkynyt myös mellakointeina. Suomessa tilanne on näkynyt vielä vain kärkkäinä puheenvuoroina. Suomessa saatu tuore oikeuden päätös koskien Uberia, jossa Uber-kuljettaja todettiin syylliseksi luvattoman taksiliikenteen harjoittajaksi.

Taksimonopolin kuolinkiljaisu, eläköön kuluttaja!

Taksiliikenne siirtymässä valtion holhouksesta markkinatalouteen? MTV paljasti uutisessaan, että ​liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellaan taksiliikenteen vapauttamista. Hyvä. Taksiliikenteen sulkeminen ulos vapaalta kilpailulta olisi täysin outoa tilanteessa, jossa muuta liikennettä vapautetaan järjestelmällisesti. Itse asiassa olemme vapauttamisessa jälkijunassa naapurimaihimme Viroon ja Ruotsiin verrattuna.

Uber tulee, oletko valmis?

Uber on Yhdysvaltalainen yritys, jonka kehittämän sovelluksen avulla on mahdollista tilata ja tarjota kyytejä paikasta toiseen. Sovellus hoitaa tilauksen, rahaliikenteen, navigoinnin ja monta muuta asiaa, jotka vaatisivat toimenpiteitä tavanomaisessa taksimatkassa. Sovellus toimii Suomessa vain pääkaupunkiseudulla. Periaatteessa Uberin toiminta ei ole kiellettyä, koska yritys tekee vain kyydinvälitystä. Teoriassa näitä kyytejä voisivat ajaa myös taksiluvan haltijat, jolloin toiminta olisi laillista. Uberin kautta saaduista tuloista on luonnollisesti maksettava verot.

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä