*

Yhden miehen mielenosoitus Päteviä ratkaisuja maailman ongelmiin saattaa olla useita, mutta niiden löytymiseen on vain yksi tapa - viestintä, avoin ja rehellinen.

Julkinen keskustelu

Miksi joskus kirjoitin

Olen tullut sellaiseen lopputulokseen, että nykyisin verkkoon kirjoittaminen ainakaan keskustelun hengessä ja uusia lähtökohtia etsien on muuttunut tarpeettomaksi, sillä ihmisillä on tietty (ja vähemmän heitä imarteleva) mielentila kirjautuessaan sosiaalisen median palveluihin. Siksi on turha yrittää keskustella, koska aidosti kysymyksiä herättävään tekstiin ei ole kenelläkään aikaa paneutua ja jos ei tökerösti provosoi lukijoitaan, kommentoijien kiinnostus harvoin yltää mihinkään millä olisi oikeasti jotain väliäkin. 

Pitäisikö ikävistä tosiasioista vaieta?

Niilo ja Päivi Räsäsen kirja Avioliitto (Uusi Tie, 2016) on herättänyt paljon kohua. Tästä kirjasta on medioissa laajalti lainattu seuraavaa lausetta: ”On julmaa ja rakkaudetonta, jos homoseksuaalisuuden harjoittamista ei sanota synniksi.” Helsingin Sanomien lainattua tätä lausetta siihen viittasi myös Kotimaan päätoimittaja Mari Teinilä kirja-arviossaan.

Laatua ja snobismia ; Jaarittelua keskusteluoikeuksista

Kirjoitin vähäsen aikaa sitten ongelmien lakaisemisstrategioista ja sitä edeltävästä kauhistelusta ja huolipuheesta. Teksti oli sävyltään varsin pessimistinen. Ja sen päällimmäisin viesti on siinä miten tietyt keskustelutilanteet eivät epäonnistu vaan niiden olemassaolo itsessään on virhe. Sain tähän liittyen mielestäni arvokkaan kommentin.

Avoin kirje julkisen sanan käyttäjille

Arvoisat median edustajat,

tänään oli HS:ssä mielenkiintoista pohdintaa naisiin kohdistuvasta asenteellisuudesta politiikassa ja mediassa. Teksti liittyi vahvasti myös minuun, niin haluan laajentaa tässä näkökulmaa omalta osaltani.

Kyse ei mielestäni ole pelkästään sukupuolesta, vaan siitä, että meidät ihmiset marginalisoidaan julkisessa sanassa helposti vain jonkin ominaisuuden edustajiksi. En usko, että se kaikilta osin palvelee monipuolista kansalaiskeskustelua.

Asenteita ja arvoja

Yhteiskunnassamme keskustelua hankaloittaa melko kömpelö tapa oikeuttaa arvoihin vetoavalla retoriikalla päätöksiä, joiden taustat ovat enemmänkin asenteellisia. Arvovetoisia sanoja (talkoot, tuottavuusloikka tai työntekjiästä huolehtiminen, heikompien puolen pitäminen) ainoastaan sovitellaan selitteiksi erilaisiin, usein kovin toisenlaisiin arvoihin kytkeytyviin tavoitteisiin. Asenteena on saada päätös läpi ja vaikka väkisin. 

Laitojen ääni kuuluu, mutta kuka kuuntelee?

”Facebook oli ennen leppoisa paikka, josta tuli hyvälle mielelle. Nykyään kaikki vaan jauhaa ja meuhkaa politiikkaa.”

 

Onko yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisessa vinoumia? e2:n uuden tutkimuksen (http://e2.fi/wp-content/uploads/2016/04/provo_net.pdf) mukaan on. Aktiivisuus ei kuitenkaan ole vahvasti sidoksissa ihmiseen ikään, sukupuoleen, koulutukseen, ammattiin tai asuinpaikkaan, vaan eniten äänessä ovat ne, joilla on vahvimmat näkemykset. Keskusteluissa on siis ideologinen vinouma.

 

Yleistäminen on rasismin suurin mahdollistaja

Yritin tehdä itselleni selväksi mikä on rasismia ja millainen ihminen on rasisti. Millä perusteilla voi ihmisen määritellä rasistiksi. Miten tällainen ihminen ajattelee. Joku voisi sanoa määrittelyn olevan ihan helppo juttu ja osittain olenkin samaa mieltä. Yhteiskunnassamme on rasistisia järjestöjä ja rasisteja. Tuomitsen rasismin yksiselitteisesti. Rasismi on rikos ja väärin, sekä Suomen lain, että inhimillisyyden näkökulmasta.

Nouseeko Suomi keskustelemalla vain siitä, mitä joku sanoi ja miksi?

On hyvä, että asiasta kuin asiasta keskustellaan, mutta miksi keskustella tuntikausia, päiviä ja viikkoja saman aiheen ympärillä? Lähdin Suomesta silloin kun Alexander Stubbin muunneltu totuus tuli ilmi ja tulen takaisin ja A-studiossa keskustellaan taas samasta asiasta.

Matkan jälkeen availen Helsingin Sanomia ja lehden etusivulla perussuomalainen kansanedustaja arvostelee oman puolueen toisen kansanedustajan sanomisia. Hyvä, että arvostellaan hölmöjä käsityksiä ihmisoikeuksista, mutta eikö se mene vähän överiksi, kun kaikissa medioissa ja nettipalstoissa ei muusta keskustella?

Selkäydinreaktori

Maatamme johdetaan tunneherkkien vanhojen miesten asenteellisilla purkauksilla, joissa sekunneissa esiin vyöryvät menneiden aikojen mielikuvat Kekkosen Suomesta, Neuvostoliitosta ja taistolaisuudesta.

 

Laura Lindstedt sanoi Finlandia-puheessaan:

"Ajattelun tilalla ovat selkäydinreaktiot."

Näitä reaktiota on taas nähty melkoinen joukko, ja 5 minuutin puheesta on varmaan ilmestynyt jo enemmän kritiikkejä kuin palkitusta Oneiron-romaanista. Poimin mediasta joitakin näkyvimpiä analyysin pohjaksi.

 

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä