maanpuolustus http://josefiinakauppila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132470/all Fri, 24 May 2019 14:47:20 +0300 fi Maassa on armeija - oma tai vieras http://asserikinnunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276446-maassa-on-armeija-oma-tai-vieras <p>Euroopan unionille kaavaillaan jäsenvaltioiden yhteisiä puolustusvoimia tai omaa armeijaa. Tämä herättää monia kysymyksiä: kuka tätä armeijaa komentaa? Mihin sitä käytetään? Puolustaako se Suomea, jos Suomeen hyökätään? Lakkautetaanko samalla Suomen oma armeija? Yhteinen armeija on huono idea monestakin syystä.</p><p>Valtaosa EU-maista on puolustusliitto NATOn jäseniä ja ajaneet armeijansa alas esimerkiksi lakkauttamalla yleisen asevelvollisuuden. Näiden maiden puolustus nojaa NATOon ja Yhdysvaltoihin, joten niillä ei ole kiinnostusta perustaa EU:lle rinnakkaista ja vääjäämättä heikompaa järjestelmää - etenkään vain siksi, että Suomi haluaisi niin. Toisekseen ongelma olisi, että suomalaisia nuoria miehiä voitaisiin lähettää sotimaan muiden sotia, mikä on väärin. En myöskään luottaisi sekalaisen eurooppalaisen armeijan kykyyn ja tahtoon puolustaa Suomea. Monissa Euroopan maissa on jo omaa maata kohtaan alhainen maanpuolustustahto, joten miksi heitä kiinnostaisi puolustaa Suomea?</p><p>Nykyinen miehiä koskeva yleinen asevelvollisuus takaa Puolustusvoimille tarvittavan reservin ja sotilasmäärän. Nykyistä suurempi osa miehistä saisikin suorittaa armeijan, sillä osuus on laskeva. Tämä on huolestuttava kehitys, kun osa miesikäluokasta ei enää kuntonsa tai mielenterveytensä puolesta pysty suorittamaan varusmiespalvelusta. Toisin oli vielä jokunen vuosikymmentä sitten, mutta tämä asia vaatiikin omia toimia muilla sektoreilla.</p><p>Laittaisin mielellään myös kaikki naiset asepalvelukseen. Siihen ei tosin ole valitettavasti tällä hetkellä resursseja. Mielestäni olisi tavoiteltavaa, että koko kansa olisi koulutettu aseisiin ja puolustamaan Suomea. Pahimmassa tapauksessa, jossa Suomi joutuisi vihollisen miehittämäksi, voisi koko kansa osallistua miehittäjää vastaan käytävään sissisotaan, haitantekoon ja miehittäjän tappioiden tekemiseen niin suureksi, että heidän on pakko vetäytyä.</p><p>Venäjä on ainoa sotilaallinen uhka Suomelle. Ei välitön, mutta ainut realistinen uhka, joka on otettava vakavasti. Siksi meillä on Puolustusvoimat ja oma armeija. Toivottavasti meidän ei enää koskaan tarvitse päätyä tilanteeseen, jossa joudumme puolustamaan maatamme, saati käymään sissisotaan miehittäjää vastaan. Venäjä on kuitenkin sotimalla Georgiassa ja Ukrainassa sekä miehittämällä Krimin osoittanut, että on valmis valtaamaan naapurimaidensa alueita. Suomen on otettava uhka tosissaan ja varauduttava. Meillä on oltava vahva oma armeija, joka pystyy nopeasti reagoimaan. Vahvaa ja iskukykyisistä armeijaa tarvitaan, jotta vihollisen hyökkäys voidaan pysäyttää ja torjua mahdollisimman nopeasti, jotta rauha palaisi ja sota loppuisi. Parhaimmillaan tarpeeksi vahva armeija nostaa kynnyksen hyökätä Suomeen niin korkeaksi, ettei vihollinen siihen edes lähde.</p><p>Kaikessa päätöksenteossa pitää ottaa maanpuolustus, huoltovarmuus ja turvallisuus huomioon. Puolustusvoimat on parantanut valmiuttaan esimerkiksi perustamalla varuskuntiin valmiusyksiköt. Tehtävää on kuitenkin vielä jäljellä turvallisuuden suhteen. Jalkaväkimiinat on palautettava, sillä ne ovat Suomen oloissa korvaamaton, halpa ja tehokas puolustusase. On hankittava jopa 96 uutta hävittäjää, jotta Suomella pysyy uskottava ilma-ase vihollisen ilmavoimien torjumiseen, tiedusteluun ja vastaiskuihin. Merivoimien toimintakyky on turvattava saattamalla loppuun Laivue2020 -hanke ja aseistamalla asianmukaisesti nämä laivat. Huoltovarmuudesta on pidettävä huolta rakentamalla ja linjaamaalla Jäämeren rata länteen, nykyisen radan jatkeena Kolarista Ruotsin rajaa pitkin Norjan rannikolle. Jos sodan aikana Venäjä katkaisisi Itämeren kulkuyhteydet, Suomen ulkomaan tuonnista 77 prosenttia ja viennistä jopa 90 prosenttia katkeaisi, koska pääasiallinen kauppareitti on juurikin Itämeri. Meillä on siis oltava vaihtoehtoinen huoltoreitti, eli Jäämeren rata. Rataa ei voi linjata itään, koska se on silloin helppo tuhota Venäjän toimesta, eli rata menettäisi tarkoituksena turvallisena huoltoreittinä. Ahvenanmaa on remilitarisoitava.</p><p>Suomen puolustus lähtee meidän omista lähtökohdista ja omasta armeijasta. Yhteistyötä Ruotsin, muiden Euroopan maiden ja Yhdysvaltojen kanssa voidaan tehdä, mutta kaiken pitää perustua meidän omaan puolustukseen. Lähtökohtaisesti koko miesikäluokan on suoritettava asepalvelus, sillä meillä on jatkossakin säilyttävä riittävä reservi armeijan tarpeisiin.</p><p>Suomi tarvitsee nyt militarismia. Mitä paremmin valmistaudumme etukäteen, sitä korkeampi kynnys Suomeen on hyökätä ja mitä valmiimpia olemme, sitä nopeammin isku voidaan torjua ja palata rauhaan. Me tarvitsemme vahvat Puolustusvoimat, jotta suomalaiset saisivat elää rauhassa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Euroopan unionille kaavaillaan jäsenvaltioiden yhteisiä puolustusvoimia tai omaa armeijaa. Tämä herättää monia kysymyksiä: kuka tätä armeijaa komentaa? Mihin sitä käytetään? Puolustaako se Suomea, jos Suomeen hyökätään? Lakkautetaanko samalla Suomen oma armeija? Yhteinen armeija on huono idea monestakin syystä.

Valtaosa EU-maista on puolustusliitto NATOn jäseniä ja ajaneet armeijansa alas esimerkiksi lakkauttamalla yleisen asevelvollisuuden. Näiden maiden puolustus nojaa NATOon ja Yhdysvaltoihin, joten niillä ei ole kiinnostusta perustaa EU:lle rinnakkaista ja vääjäämättä heikompaa järjestelmää - etenkään vain siksi, että Suomi haluaisi niin. Toisekseen ongelma olisi, että suomalaisia nuoria miehiä voitaisiin lähettää sotimaan muiden sotia, mikä on väärin. En myöskään luottaisi sekalaisen eurooppalaisen armeijan kykyyn ja tahtoon puolustaa Suomea. Monissa Euroopan maissa on jo omaa maata kohtaan alhainen maanpuolustustahto, joten miksi heitä kiinnostaisi puolustaa Suomea?

Nykyinen miehiä koskeva yleinen asevelvollisuus takaa Puolustusvoimille tarvittavan reservin ja sotilasmäärän. Nykyistä suurempi osa miehistä saisikin suorittaa armeijan, sillä osuus on laskeva. Tämä on huolestuttava kehitys, kun osa miesikäluokasta ei enää kuntonsa tai mielenterveytensä puolesta pysty suorittamaan varusmiespalvelusta. Toisin oli vielä jokunen vuosikymmentä sitten, mutta tämä asia vaatiikin omia toimia muilla sektoreilla.

Laittaisin mielellään myös kaikki naiset asepalvelukseen. Siihen ei tosin ole valitettavasti tällä hetkellä resursseja. Mielestäni olisi tavoiteltavaa, että koko kansa olisi koulutettu aseisiin ja puolustamaan Suomea. Pahimmassa tapauksessa, jossa Suomi joutuisi vihollisen miehittämäksi, voisi koko kansa osallistua miehittäjää vastaan käytävään sissisotaan, haitantekoon ja miehittäjän tappioiden tekemiseen niin suureksi, että heidän on pakko vetäytyä.

Venäjä on ainoa sotilaallinen uhka Suomelle. Ei välitön, mutta ainut realistinen uhka, joka on otettava vakavasti. Siksi meillä on Puolustusvoimat ja oma armeija. Toivottavasti meidän ei enää koskaan tarvitse päätyä tilanteeseen, jossa joudumme puolustamaan maatamme, saati käymään sissisotaan miehittäjää vastaan. Venäjä on kuitenkin sotimalla Georgiassa ja Ukrainassa sekä miehittämällä Krimin osoittanut, että on valmis valtaamaan naapurimaidensa alueita. Suomen on otettava uhka tosissaan ja varauduttava. Meillä on oltava vahva oma armeija, joka pystyy nopeasti reagoimaan. Vahvaa ja iskukykyisistä armeijaa tarvitaan, jotta vihollisen hyökkäys voidaan pysäyttää ja torjua mahdollisimman nopeasti, jotta rauha palaisi ja sota loppuisi. Parhaimmillaan tarpeeksi vahva armeija nostaa kynnyksen hyökätä Suomeen niin korkeaksi, ettei vihollinen siihen edes lähde.

Kaikessa päätöksenteossa pitää ottaa maanpuolustus, huoltovarmuus ja turvallisuus huomioon. Puolustusvoimat on parantanut valmiuttaan esimerkiksi perustamalla varuskuntiin valmiusyksiköt. Tehtävää on kuitenkin vielä jäljellä turvallisuuden suhteen. Jalkaväkimiinat on palautettava, sillä ne ovat Suomen oloissa korvaamaton, halpa ja tehokas puolustusase. On hankittava jopa 96 uutta hävittäjää, jotta Suomella pysyy uskottava ilma-ase vihollisen ilmavoimien torjumiseen, tiedusteluun ja vastaiskuihin. Merivoimien toimintakyky on turvattava saattamalla loppuun Laivue2020 -hanke ja aseistamalla asianmukaisesti nämä laivat. Huoltovarmuudesta on pidettävä huolta rakentamalla ja linjaamaalla Jäämeren rata länteen, nykyisen radan jatkeena Kolarista Ruotsin rajaa pitkin Norjan rannikolle. Jos sodan aikana Venäjä katkaisisi Itämeren kulkuyhteydet, Suomen ulkomaan tuonnista 77 prosenttia ja viennistä jopa 90 prosenttia katkeaisi, koska pääasiallinen kauppareitti on juurikin Itämeri. Meillä on siis oltava vaihtoehtoinen huoltoreitti, eli Jäämeren rata. Rataa ei voi linjata itään, koska se on silloin helppo tuhota Venäjän toimesta, eli rata menettäisi tarkoituksena turvallisena huoltoreittinä. Ahvenanmaa on remilitarisoitava.

Suomen puolustus lähtee meidän omista lähtökohdista ja omasta armeijasta. Yhteistyötä Ruotsin, muiden Euroopan maiden ja Yhdysvaltojen kanssa voidaan tehdä, mutta kaiken pitää perustua meidän omaan puolustukseen. Lähtökohtaisesti koko miesikäluokan on suoritettava asepalvelus, sillä meillä on jatkossakin säilyttävä riittävä reservi armeijan tarpeisiin.

Suomi tarvitsee nyt militarismia. Mitä paremmin valmistaudumme etukäteen, sitä korkeampi kynnys Suomeen on hyökätä ja mitä valmiimpia olemme, sitä nopeammin isku voidaan torjua ja palata rauhaan. Me tarvitsemme vahvat Puolustusvoimat, jotta suomalaiset saisivat elää rauhassa.

]]>
80 http://asserikinnunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276446-maassa-on-armeija-oma-tai-vieras#comments EU-armeija maanpuolustus Puolustusvoimat Turvallisuus Venäjä Fri, 24 May 2019 11:47:20 +0000 Asseri Kinnunen http://asserikinnunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276446-maassa-on-armeija-oma-tai-vieras
Sotilaallisesti liittoutunut Suomi http://majuripasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276058-sotilaallisesti-liittoutunut-suomi <p>Ammattimies, toimittaja Lauri Nurmi vaati päivän IL:ssä poliitikoilta tosiasioiden tunnustamista. Nurmen mukaan Suomi on sotilaallisesti liittoutunut mutta täällä poliitikot eivät halua sanoa sitä ääneen.&nbsp;&nbsp;</p><p>Nurmelta erittäin hyvä ja napakka kirjoitus mutta se edellyttää muutamaa tarkennusta. Poliitikot ovat pelkureita, mikä selittänee ylivarovaisen liturgian. Mitä tulee liittoutumiseen, mainitaan, että viimeisten viiden vuoden aikana Suomi on solminut lukuisia puolustusyhteistyösopimuksia ja -yhteisymmärryspöytäkirjoja muun muassa Naton, Ranskan, Iso-Britannian, Viron, USA:n, Saksan ja Pohjoismaiden kanssa. Näiden sopimusten ja pöytäkirjojen huono puoli on, että ne eivät takaa mitään eivätkä sido puolustamaan ketään, saati auttamaan Suomea hädässä. Edes juuri Ruotsilta saatu ilmoitus prikaatin varaamisesta Suomen avuksi sotatilanteessa ei julistusluontoisena takaa mitään.</p><p>Voidaankin kysyä, onko Suomi tosiasiallisesti sotilaallisesti liittoutunut, jos kyse on sitomattomista tahdonilmaisuista. Ruotsin yksipuolinen ilmoitus mahdollisen avun antamisesta ei tee Suomesta sotilasliittolaista. Vaikka Suomi taatusti on Ruotsin ilmoituksesta mielissään, Suomikaan ei ole taannut Ruotsille taikka muille mitään.&nbsp;</p><p>Suomen puolustuspolitiikka perustuu edelleen lujaan uskoon siitä, että joku meitä hädän hetkellä ehkä auttaisi, tai sitten ei. Tähän nähden onkin karmeaa todeta, että Suomi ylläpitää poliitikkojen tuella mahdollisuutta joutua Venäjän hyökkäyksen kohteeksi. Tahallinen jättäytyminen yksin tarkoittaa käytännössä tuhansien nuorten miesten ja naisten turhaa tapattamista murskaavan ylivoiman edessä.</p><p>Vaikka usko kuulemma siirtää vuoria, sen takia on turha uhrata ihmishenkiä. Sitova sopimus takaa avun paremmin kuin usko, tämän ymmärtää jopa päiväkoti-ikäinenkin.&nbsp; &nbsp;</p><p>&nbsp; &nbsp;</p><p><a href="https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e2f10a59-6dc9-4241-877f-dec71c93459f" title="https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e2f10a59-6dc9-4241-877f-dec71c93459f">https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e2f10a59-6dc9-4241-877f-dec71c93459f</a></p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp;&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Ammattimies, toimittaja Lauri Nurmi vaati päivän IL:ssä poliitikoilta tosiasioiden tunnustamista. Nurmen mukaan Suomi on sotilaallisesti liittoutunut mutta täällä poliitikot eivät halua sanoa sitä ääneen.  

Nurmelta erittäin hyvä ja napakka kirjoitus mutta se edellyttää muutamaa tarkennusta. Poliitikot ovat pelkureita, mikä selittänee ylivarovaisen liturgian. Mitä tulee liittoutumiseen, mainitaan, että viimeisten viiden vuoden aikana Suomi on solminut lukuisia puolustusyhteistyösopimuksia ja -yhteisymmärryspöytäkirjoja muun muassa Naton, Ranskan, Iso-Britannian, Viron, USA:n, Saksan ja Pohjoismaiden kanssa. Näiden sopimusten ja pöytäkirjojen huono puoli on, että ne eivät takaa mitään eivätkä sido puolustamaan ketään, saati auttamaan Suomea hädässä. Edes juuri Ruotsilta saatu ilmoitus prikaatin varaamisesta Suomen avuksi sotatilanteessa ei julistusluontoisena takaa mitään.

Voidaankin kysyä, onko Suomi tosiasiallisesti sotilaallisesti liittoutunut, jos kyse on sitomattomista tahdonilmaisuista. Ruotsin yksipuolinen ilmoitus mahdollisen avun antamisesta ei tee Suomesta sotilasliittolaista. Vaikka Suomi taatusti on Ruotsin ilmoituksesta mielissään, Suomikaan ei ole taannut Ruotsille taikka muille mitään. 

Suomen puolustuspolitiikka perustuu edelleen lujaan uskoon siitä, että joku meitä hädän hetkellä ehkä auttaisi, tai sitten ei. Tähän nähden onkin karmeaa todeta, että Suomi ylläpitää poliitikkojen tuella mahdollisuutta joutua Venäjän hyökkäyksen kohteeksi. Tahallinen jättäytyminen yksin tarkoittaa käytännössä tuhansien nuorten miesten ja naisten turhaa tapattamista murskaavan ylivoiman edessä.

Vaikka usko kuulemma siirtää vuoria, sen takia on turha uhrata ihmishenkiä. Sitova sopimus takaa avun paremmin kuin usko, tämän ymmärtää jopa päiväkoti-ikäinenkin.   

   

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e2f10a59-6dc9-4241-877f-dec71c93459f

 

        

]]>
25 http://majuripasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276058-sotilaallisesti-liittoutunut-suomi#comments maanpuolustus Turpo Thu, 16 May 2019 12:18:57 +0000 pasi majuri http://majuripasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276058-sotilaallisesti-liittoutunut-suomi
Sauli Niinistö jatkaa Suomen hivuttamista Natoon http://ristohuovinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275870-sauli-niinisto-jatkaa-suomen-hivuttamista-natoon <p>&nbsp;</p><p>Presidentti Sauli Niinistö kommentoi Ylen Ykkösaamussa Puolustusvoimien uuden komentajan valintaa. Nimitys on jäämässä uuden hallituksen vastuulle, koska Sipilän hallituksen erottua se ei enää virallisesti kykene nimitystä tekemään. Tämä asia ei kuitenkaan estä Sauli Niinistöä, vaan hän yrittää saada komentajan nimitetyksi jo eronneen hallituksen toimesta. Syy, miksi Niinistö näin haluaa toimia on selvä ja se syy on Nato.</p><p>Sauli Niinistö on tehnyt kaikkensa hivuttaakseen Suomea kohti Natoa. Ennen vaaleja ollut hallitus suhtautuu Natoon paljon tulossa olevaa myönteisemmin ja Jussi Niinistökin vaikuttaa olevan Naton miehiä. Jos tämä hallitusneuvottelijoiden vedättämisyritys onnistuu, niin Niinistöjen tavoitteena on junailla komentajan virkaan Natoa kannattava komentaja, joka istuu virassaan vähintään mahdollisen Rinteen hallituksen ajan. Jos tässä onnistutaan, Suomella on Nato-hivutusta kannattava presidentti ja Nato-mielinen Puolustusvoimien komentaja. Tämä kaksikko toimisi syntymässä olevan, Nato-vastaisen hallituksen vastavoimana ja se pyrkisi jatkamaan Suomen hivuttamista kohti Natoa.</p><p>Hallitusneuvottelijoiden tulee viheltää tämä peli poikki ja presidentin koijausyritys tulee estää. Jos Rinteen mahdollisessa hallituksessa on jotain hyvää, niin sitä löytyy siitä, että se suhtautuu kielteisesti Suomelle haitalliseen Nato-jäsenyyteen. Presidentin vedätysyrityksen tarkoitus on luoda vastavoima tälle linjalle ja jos vedätys onnistuu, niin Nato-myönteinen presidentti ja Puolustusvoimien komentaja ovat yhdistelmä, jolla Suomen hivuttaminen Natoon voi jatkua.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Presidentti Sauli Niinistö kommentoi Ylen Ykkösaamussa Puolustusvoimien uuden komentajan valintaa. Nimitys on jäämässä uuden hallituksen vastuulle, koska Sipilän hallituksen erottua se ei enää virallisesti kykene nimitystä tekemään. Tämä asia ei kuitenkaan estä Sauli Niinistöä, vaan hän yrittää saada komentajan nimitetyksi jo eronneen hallituksen toimesta. Syy, miksi Niinistö näin haluaa toimia on selvä ja se syy on Nato.

Sauli Niinistö on tehnyt kaikkensa hivuttaakseen Suomea kohti Natoa. Ennen vaaleja ollut hallitus suhtautuu Natoon paljon tulossa olevaa myönteisemmin ja Jussi Niinistökin vaikuttaa olevan Naton miehiä. Jos tämä hallitusneuvottelijoiden vedättämisyritys onnistuu, niin Niinistöjen tavoitteena on junailla komentajan virkaan Natoa kannattava komentaja, joka istuu virassaan vähintään mahdollisen Rinteen hallituksen ajan. Jos tässä onnistutaan, Suomella on Nato-hivutusta kannattava presidentti ja Nato-mielinen Puolustusvoimien komentaja. Tämä kaksikko toimisi syntymässä olevan, Nato-vastaisen hallituksen vastavoimana ja se pyrkisi jatkamaan Suomen hivuttamista kohti Natoa.

Hallitusneuvottelijoiden tulee viheltää tämä peli poikki ja presidentin koijausyritys tulee estää. Jos Rinteen mahdollisessa hallituksessa on jotain hyvää, niin sitä löytyy siitä, että se suhtautuu kielteisesti Suomelle haitalliseen Nato-jäsenyyteen. Presidentin vedätysyrityksen tarkoitus on luoda vastavoima tälle linjalle ja jos vedätys onnistuu, niin Nato-myönteinen presidentti ja Puolustusvoimien komentaja ovat yhdistelmä, jolla Suomen hivuttaminen Natoon voi jatkua.

]]>
41 http://ristohuovinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275870-sauli-niinisto-jatkaa-suomen-hivuttamista-natoon#comments Erkki Tuomioja Hallitusneuvottelut maanpuolustus Nato Uusi hallitus Sun, 12 May 2019 10:08:31 +0000 Risto Huovinen http://ristohuovinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275870-sauli-niinisto-jatkaa-suomen-hivuttamista-natoon
HX-hankkeen toteutuminen suunnitellusti on turvallisuustyötä tärkeimmillään http://launohaapamki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275516-hx-hankkeen-toteutuminen-suunnitellusti-on-turvallisuustyota-tarkeimmillaan <p>HX-hanke on sen julkistamisesta lähtien herättänyt runsaasti keskustelua niin ammattisotilaiden, poliitikkojen kuin rivikansalaistenkin keskuudessa. Onhan se täysin ymmärrettävää, kun kyse on miljardien arvoisesta hankinnasta ja keskeisestä turvallisuuspoliittisesta elementistä. Maanpuolustusasiat ovat suomalaisia perinteisesti kiinnostaneet ja hyvä niin.</p><p>Negatiivinen puoli kiihkeänä käyvässä keskustelussa on se, että päätöksenteon kannalta merkittävässäkin asemassa olevat henkilöt ottavat jo kantaa esimerkiksi konevaihtoehtoihin, mikä riskeeraa vipuvoimamme tulevissa neuvotteluissa tai ovat noin vain vähentämässä hankittavien koneiden määrää taloustilanteeseen vedoten, ilman todellista asiantuntemusta. Ongelma on myös täysin virheellisten tietojen määrä julkista keskustelua kahvipöydissä, lehtien palstoilla tai eduskunnan käytävillä käytäessä.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Monitoimihävittäjien rooli on täysin kriittinen</strong></p><p>Ensinnäkin HX-hankkeesta ja koneiden ominaisuuksista on turha käydä riittävän asiantuntevaa keskustelua pelkästään julkisten tietojen pohjalta. On todella paljon taktista tietoa koneiden ominaisuuksista ja strategioista, joita ei julkisuuteen kerrota. On myös syytä olettaa, että Venäjä pyrkii vaikuttamaan Suomen tulevaan valintaan disinformaatiota syöttämällä ja keskustelua hämmentämällä. Lisäksi oleellista on, että tuleva konevalinta ja koneiden määrä perustuvat puolustusvoimien tarpeisiin, ei asiasta tietämättömän politiikon tai kansalaisen tunteisiin saati &ldquo;perstuntumaan.&rdquo;</p><p>Täytyy muistaa, että konemäärä ei ole hihasta ravistettu, vaikka moni niin kuvitteleekin. Kyse ei myöskään ole mistään &quot;kenraalien sotaleikistä.&quot; Määrässä huomioidaan esimerkiksi Suomen puolustusstrategia, monitoimihävittäjien tehtäväkirjo, resurssit, koneiden huoltotarpeet sekä tappioriskit. Määrällä ei voida leikitellä. Monitoimihävittäjillä on nykyisin viisi keskeistä tehtävää, joista ilmatilan hallinnan lisäksi kaksi ovat tiedustelu, tiedon analyysi ja jakaminen muille taisteluosastoille sekä operaatiokeskuksille ja muiden puolustushaarojen taisteluoperaatioiden tukeminen. Mikäli koneiden määrää pudotetaan pelkästään talouteen vedoten, se vaarantaa kriittisesti koko Suomen puolustamisen, puolustuksen uskottavuuden, taistelukestävyyden sekä viiden keskeisen tehtäväkokonaisuuden suorittamisen.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Tuhoisan kriisin ennaltaehkäiseminen on taloudenhoitoa</strong></p><p>Kärjistettynä voisi melkein todeta, että jos koneita päätetään lopulta hankkia vain 40, kannattaa jättää hankkimatta kokonaan, koska nykyinen puolustuskyky joka tapauksessa menetetään, armeijamme uskottavuus rapautuu, Pohjois-Suomi joudutaan uhraamaan kriisissä välittömästi ja kustannukset ovat joka tapauksessa miljardeja. Suomen taloustilanteella ei ole siinä vaiheessa merkitystä, kun Venäjä on jo &ldquo;ylittänyt punaisen viivan.&rdquo; Taloudenhoitoa kun on minusta sekin, että ennaltaehkäisemme tuhoisan sodan tai kriisin syttymisen. En minäkään pidä siitä, että sellaiseen on varauduttava, mutta viisasta se on.</p><p>On totta kai tärkeää, että julkistakin keskustelua käydään. Elämmehän maailman parhaimmassa demokratiassa ja veronmaksajilla on oikeus tietää, miten heidän rahojaan käytetään. Tiedon olisi kuitenkin perustuttava näinkin merkittävässä, kansalaisten turvallisuuteen ja Suomen itsenäiseen liikkumavaraan vaikuttavassa kysymyksessä faktoihin. Omaa tietämystään voi parantaa aika paljon myös julkisin tiedoin ja siihen olen omatkin näkemykseni perustanut. Minusta Pentti Perttulan &ldquo;Paras hävittäjä Suomelle&rdquo; -kirja pitäisi olla &ldquo;pakkolukeminen&rdquo; jokaiselle kansanedustajalle. Siinä valotetaan varsin kattavasti, mutta myös tiiviisti eri konevaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia Suomen näkövinkkelistä. Maanpuolustusasioista pienestä pitäen kiinnostuneena olin jo ennen kirjan lukemista perehtynyt myös HX-hankintaan, mutta silti se avasi uudenlaisia näkökulmia ja oli joka tapauksessa mielenkiintoista kertausta.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Hyviä puolia löytyy jokaisesta, mutta ykkönen on itselleni selvä</strong></p><p>Jokaisella ehdokkaalla on heikkouksien ohella omat hyvät puolensa; Rafale kykenee kantamaan suurimman asekuorman ja asevalikoima on vaikuttava, Typhoonin tehopainosuhde on paras ja sillä lentää niin kovaa kuin korkeallekin, Gripenissä on erinomainen elektronisen sodankäynnin varustus ja polttoainekulutus on pieni, Super Hornet puolestaan on kehitysversio nykyisestä mainiosta hävittäjästämme ja lisäksi sen Growler-versiossa on ehdokkaiden paras elektronisen sodankäynnin varustus. Oma suosikkini on kuitenkin F-35 lyhyesti perusteltuna siitä syystä, että se on ainut vaihtoehto, joka kykenee vastaamaan uskottavati ilmavoimiimme kohdistettuihin tarpeisiin vielä kymmenien vuosien päästäkin, sillä on paras kyky kerätä, käsitellä ja jakaa elintärkeää tietoa, kehitystyö on uskottavaa ja käyttäjäkunta suuri, jolloin kehityskustannukset jakaantuvat laajemmin ja elinkaarikustannukset saadaan mahdollisimman alas. Pidän suuressa arvossa myös niitä turvallisuuspoliittisia suhteita supervaltaan, joita F-35 hankinta edelleen vahvistaisi.</p><p>Julkisuudessa liikkuu vieläkin virheellisiä tietoja esimerkiksi F-35:n hinnasta ja laadusta. Sitä pidetään erittäin kalliina ja epävarmana. Näistä ajoista on menty jo pitkälle. Hinta on nykyisin alle 90 miljoonaa ja laskee edelleen. Lisäksi luotettavuus on jo hyvällä tasolla. Täytyy muistaa, että senkin kehittäminen jatkuu koko ajan ja Suomi hankkii uudet koneet vasta 2025 alkaen.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Suomen omat tarpeet ratkaisevat</strong></p><p>Kyse on lopulta aina asiakkaan tarpeista ja puolustuksemme strategioista. Mitä ominaisuuksia juuri me pidämme tärkeänä ja millainen kone vastaa parhaiten geopoliittisen ympäristömme haasteisiin. Emme voi kilpailla koneiden määrällä, joten tarvitsemme edistyksellisimmän, kehityskelpoisimman ja Suomelle parhaiten räätälöidyn koneen, koska se tuottaa meille uskottavan ja ennaltaehkäisevän puolustuskyvyn. HX-hanke on turvallisuustyötä tärkeimmillään. Vahvat kompromissit vaarantavat turvallisuutemme, puolustuksemme uskottavuuden ja antavat Venäjälle lisää liikkumavaraa ja pelinappuloita koetella niin kanttiamme kuin vapauttammekin.</p><p>Suomi hankki myös nykyiset hornetit äärimmäisen haastavissa taloudellisissa olosuhteissa 90-luvulla, mutta ratkaisu on osoittautunut erinomaiseksi. Meillä on lukuisten ulkomaistenkin sotilasasiantuntijoiden mukaan yksi parhaimmista eurooppalaisista ilmavoimista. Se luo meille turvaa, vaikutusvaltaa ja vapautta. Monitoimihävittäjän rooli on nykyisin niin oleellinen ja tehtäväkirjo niin laaja, ettei tätä kyvykkyyttä voida mitenkään saavuttaa vain tutkalaitteistoin, miehittämättömillä koneilla, ilmatorjuntaa kehittämällä tai panssarivoimaan panostamalla.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> HX-hanke on sen julkistamisesta lähtien herättänyt runsaasti keskustelua niin ammattisotilaiden, poliitikkojen kuin rivikansalaistenkin keskuudessa. Onhan se täysin ymmärrettävää, kun kyse on miljardien arvoisesta hankinnasta ja keskeisestä turvallisuuspoliittisesta elementistä. Maanpuolustusasiat ovat suomalaisia perinteisesti kiinnostaneet ja hyvä niin.

Negatiivinen puoli kiihkeänä käyvässä keskustelussa on se, että päätöksenteon kannalta merkittävässäkin asemassa olevat henkilöt ottavat jo kantaa esimerkiksi konevaihtoehtoihin, mikä riskeeraa vipuvoimamme tulevissa neuvotteluissa tai ovat noin vain vähentämässä hankittavien koneiden määrää taloustilanteeseen vedoten, ilman todellista asiantuntemusta. Ongelma on myös täysin virheellisten tietojen määrä julkista keskustelua kahvipöydissä, lehtien palstoilla tai eduskunnan käytävillä käytäessä.

 

Monitoimihävittäjien rooli on täysin kriittinen

Ensinnäkin HX-hankkeesta ja koneiden ominaisuuksista on turha käydä riittävän asiantuntevaa keskustelua pelkästään julkisten tietojen pohjalta. On todella paljon taktista tietoa koneiden ominaisuuksista ja strategioista, joita ei julkisuuteen kerrota. On myös syytä olettaa, että Venäjä pyrkii vaikuttamaan Suomen tulevaan valintaan disinformaatiota syöttämällä ja keskustelua hämmentämällä. Lisäksi oleellista on, että tuleva konevalinta ja koneiden määrä perustuvat puolustusvoimien tarpeisiin, ei asiasta tietämättömän politiikon tai kansalaisen tunteisiin saati “perstuntumaan.”

Täytyy muistaa, että konemäärä ei ole hihasta ravistettu, vaikka moni niin kuvitteleekin. Kyse ei myöskään ole mistään "kenraalien sotaleikistä." Määrässä huomioidaan esimerkiksi Suomen puolustusstrategia, monitoimihävittäjien tehtäväkirjo, resurssit, koneiden huoltotarpeet sekä tappioriskit. Määrällä ei voida leikitellä. Monitoimihävittäjillä on nykyisin viisi keskeistä tehtävää, joista ilmatilan hallinnan lisäksi kaksi ovat tiedustelu, tiedon analyysi ja jakaminen muille taisteluosastoille sekä operaatiokeskuksille ja muiden puolustushaarojen taisteluoperaatioiden tukeminen. Mikäli koneiden määrää pudotetaan pelkästään talouteen vedoten, se vaarantaa kriittisesti koko Suomen puolustamisen, puolustuksen uskottavuuden, taistelukestävyyden sekä viiden keskeisen tehtäväkokonaisuuden suorittamisen.

 

Tuhoisan kriisin ennaltaehkäiseminen on taloudenhoitoa

Kärjistettynä voisi melkein todeta, että jos koneita päätetään lopulta hankkia vain 40, kannattaa jättää hankkimatta kokonaan, koska nykyinen puolustuskyky joka tapauksessa menetetään, armeijamme uskottavuus rapautuu, Pohjois-Suomi joudutaan uhraamaan kriisissä välittömästi ja kustannukset ovat joka tapauksessa miljardeja. Suomen taloustilanteella ei ole siinä vaiheessa merkitystä, kun Venäjä on jo “ylittänyt punaisen viivan.” Taloudenhoitoa kun on minusta sekin, että ennaltaehkäisemme tuhoisan sodan tai kriisin syttymisen. En minäkään pidä siitä, että sellaiseen on varauduttava, mutta viisasta se on.

On totta kai tärkeää, että julkistakin keskustelua käydään. Elämmehän maailman parhaimmassa demokratiassa ja veronmaksajilla on oikeus tietää, miten heidän rahojaan käytetään. Tiedon olisi kuitenkin perustuttava näinkin merkittävässä, kansalaisten turvallisuuteen ja Suomen itsenäiseen liikkumavaraan vaikuttavassa kysymyksessä faktoihin. Omaa tietämystään voi parantaa aika paljon myös julkisin tiedoin ja siihen olen omatkin näkemykseni perustanut. Minusta Pentti Perttulan “Paras hävittäjä Suomelle” -kirja pitäisi olla “pakkolukeminen” jokaiselle kansanedustajalle. Siinä valotetaan varsin kattavasti, mutta myös tiiviisti eri konevaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia Suomen näkövinkkelistä. Maanpuolustusasioista pienestä pitäen kiinnostuneena olin jo ennen kirjan lukemista perehtynyt myös HX-hankintaan, mutta silti se avasi uudenlaisia näkökulmia ja oli joka tapauksessa mielenkiintoista kertausta.

 

Hyviä puolia löytyy jokaisesta, mutta ykkönen on itselleni selvä

Jokaisella ehdokkaalla on heikkouksien ohella omat hyvät puolensa; Rafale kykenee kantamaan suurimman asekuorman ja asevalikoima on vaikuttava, Typhoonin tehopainosuhde on paras ja sillä lentää niin kovaa kuin korkeallekin, Gripenissä on erinomainen elektronisen sodankäynnin varustus ja polttoainekulutus on pieni, Super Hornet puolestaan on kehitysversio nykyisestä mainiosta hävittäjästämme ja lisäksi sen Growler-versiossa on ehdokkaiden paras elektronisen sodankäynnin varustus. Oma suosikkini on kuitenkin F-35 lyhyesti perusteltuna siitä syystä, että se on ainut vaihtoehto, joka kykenee vastaamaan uskottavati ilmavoimiimme kohdistettuihin tarpeisiin vielä kymmenien vuosien päästäkin, sillä on paras kyky kerätä, käsitellä ja jakaa elintärkeää tietoa, kehitystyö on uskottavaa ja käyttäjäkunta suuri, jolloin kehityskustannukset jakaantuvat laajemmin ja elinkaarikustannukset saadaan mahdollisimman alas. Pidän suuressa arvossa myös niitä turvallisuuspoliittisia suhteita supervaltaan, joita F-35 hankinta edelleen vahvistaisi.

Julkisuudessa liikkuu vieläkin virheellisiä tietoja esimerkiksi F-35:n hinnasta ja laadusta. Sitä pidetään erittäin kalliina ja epävarmana. Näistä ajoista on menty jo pitkälle. Hinta on nykyisin alle 90 miljoonaa ja laskee edelleen. Lisäksi luotettavuus on jo hyvällä tasolla. Täytyy muistaa, että senkin kehittäminen jatkuu koko ajan ja Suomi hankkii uudet koneet vasta 2025 alkaen.

 

Suomen omat tarpeet ratkaisevat

Kyse on lopulta aina asiakkaan tarpeista ja puolustuksemme strategioista. Mitä ominaisuuksia juuri me pidämme tärkeänä ja millainen kone vastaa parhaiten geopoliittisen ympäristömme haasteisiin. Emme voi kilpailla koneiden määrällä, joten tarvitsemme edistyksellisimmän, kehityskelpoisimman ja Suomelle parhaiten räätälöidyn koneen, koska se tuottaa meille uskottavan ja ennaltaehkäisevän puolustuskyvyn. HX-hanke on turvallisuustyötä tärkeimmillään. Vahvat kompromissit vaarantavat turvallisuutemme, puolustuksemme uskottavuuden ja antavat Venäjälle lisää liikkumavaraa ja pelinappuloita koetella niin kanttiamme kuin vapauttammekin.

Suomi hankki myös nykyiset hornetit äärimmäisen haastavissa taloudellisissa olosuhteissa 90-luvulla, mutta ratkaisu on osoittautunut erinomaiseksi. Meillä on lukuisten ulkomaistenkin sotilasasiantuntijoiden mukaan yksi parhaimmista eurooppalaisista ilmavoimista. Se luo meille turvaa, vaikutusvaltaa ja vapautta. Monitoimihävittäjän rooli on nykyisin niin oleellinen ja tehtäväkirjo niin laaja, ettei tätä kyvykkyyttä voida mitenkään saavuttaa vain tutkalaitteistoin, miehittämättömillä koneilla, ilmatorjuntaa kehittämällä tai panssarivoimaan panostamalla.

]]>
35 http://launohaapamki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275516-hx-hankkeen-toteutuminen-suunnitellusti-on-turvallisuustyota-tarkeimmillaan#comments Kotimaa Geopolitiikka HX hävittäjähanke maanpuolustus Suomen turvallisuuspolitiikka Sun, 05 May 2019 09:12:16 +0000 Launo Haapamäki http://launohaapamki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275516-hx-hankkeen-toteutuminen-suunnitellusti-on-turvallisuustyota-tarkeimmillaan
Sotaveteraanien työ ja muisto velvoittaa huolehtimaan koko Suomesta http://mattiantero.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275128-sotaveteraanien-tyo-ja-muisto-velvoittaa-huolehtimaan-koko-suomesta <p>Kansallista veteraanipäivää vietetään 27.4.&nbsp; kiitollisuuden osoituksena niille sotasukupolville, jotka sota- ja kotirintamalla eri tehtävissä puolustivat maatamme 2. maailmansodan aikana. Muistamme kiitollisuudella sodassa kaatuneita ja haavoittuneita, kaikkia rintamalla ja kotirintamalla työskennelleitä miehiä ja naisia, evakkoja sijoittaneita ja heitä auttaneita sekä niitä nuoria, jotka rajaseudulta rintamaille paettaessa suorittivat tärkeää työtään karjankuljetus- ym. tehtävissä. On oikein ja kaunista, että heitä on rauhan aikana muistettu tunnustuspalkinnoin, kuten tänäkin veteraanipäivänä on tapahtunut.</p><p>Tänä veteraanipäivänä kiitollisuuteni kohdistuu erityisesti Suomen itäisen rajaseudun ihmisiin, jotka joutuivat kokemaan kaksi evakkoretkeä, rakentamaan kotinsa uudelleen jatkosodassa vapautetulle kotiseudulleen ja jättämään sen taas 1944 solmitun pakkorauhan seurauksena.<br />Suomi selvisi talvisodasta, jatkosodasta ja Lapin sodasta itsenäisenä maana ja kansana. Suomi kykeni asuttamaan runsaat 420 000 Karjalan, Sallan-Kuusamon ja Petsamon siirtosuomalaista uusille kotikonnuilleen. Suomi maksoi Neuvostoliiton vaatimat sotakorvaukset, jälleenrakensi maan,&nbsp; kasvatti ja koulutti uudet sukupolvet ja nosti maamme maailman edistyneimpien ja vauraimpien kansakuntien joukkoon.<br />Kaikki tämä tapahtui sen ansiosta, että kansallamme on ollut selkeä arvoperusta, joka kiteytyi sodan aikana kolmeen sanaan: koti, uskonto ja isänmaa. Niissä tiivistyi kaikki se, mitä noin tuhat vuotta sitten omaksutun kristinuskon perustalle oli rakennettu.<br />&nbsp;<br /><strong>Tarton rauhan raja 1920 oli suomalaiseen asutukseen perustuva oikeudenmukainen raja</strong><br />Kuusamolaissyntyisenä, oululaisena ja pohjoissuomalaisena kansalaisena nousee mieleeni veteraanipäivänä&nbsp; kiitollisuus ja ylpeys pohjoissuomalaisia juuriani kohtaan. Saan kuulua pohjoispohjalaiseen heimoon, joka valtion asutusneuvoa noudattaen raivasi 1600-luvulta alkaen Kuusamon ja Sallan&nbsp; erämaat viljelykselle ja suomalaiselle sivistykselle. Kun itärajan kulku Venäjän ja Suomen kesken oli 1833-1849 asutusrajaa noudatten maastoon merkitty niin, että raja kulki Paanajärven itäpäässä, saatiin rauhassa rakentaa rajaseudun kyliä aina Venäjän bolshevikkivallankumoukseen asti. Rauhatonta aikaa rajaseudulla kesti aina vuoden 1920 Tarton rauhaan saakka, jossa itärajan kulku vahvistettiin sen mukaan kuin se 1800-luvun puolimaissa oli sovittu ja maastoon merkitty. Tarton rauhassa Suomeen liitettiin lisäksi Petsamo, joka Suomelle oli suomalaisasutukseen perustuen luvattu 1860-luvulla.</p><p>Suomen itsenäistyminen ja vuoden 1918 sota määrittivät varsin pitkälle Suomen suhteet Neuvostoliittoon 1920- ja 1930-luvuilla. Bolshevikkivallankumouksen sisältö, ateistinen valtio, kommunistinen yhteiskuntajärjestys ja jumalankielteisyys olivat räikeä vastakohta suomalaiselle järjestelmälle. Venäjän uhka kiteytyi suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän sanoihin koti-uskonto-isänmaa. Ne kertoivat periaatteen myös sodan aikana: ei tuumaakaan tappelematta. &nbsp;</p><p><strong>Moskovan pakkorauha 1940 antoi oikeutuksen tavoitella turvallisia rajoja</strong><br />Talvisodassa kansaltaan vähäisen Suomen rajapuolustus rakentui noin tuhannen miehen pataljooniin. Kuhmon, Suomussalmen, Kuusamon ja Sallan rajapataljoonat vastasivat kukin alueestaan. Koska kaikkialla oli miehiä liian vähän ja aseet viholliseen nähden puutteelliset, odotettiin turhaan apuvoimia.<br />Kuusamon ja Posion miesten muodostama Erillinen Pataljoona 16 (Er.P 16) puolusti pitkää Kuusamon itärajaa ja lisäksi Suomussalmen pohjoisosia. Vihollisen&nbsp; JR 622 tulpattiin 6.12.1939 alkaen Alassalmella ja pidettiin siinä jouluun saakka, jolloin se yhdessä Tampereen seudulta tulleiden apuvoimien kanssa työnnettiin vuoden loppuun mennessä Juntusrantaan saakka. Juntusrantaan vahvasti linnoittautunut vihollinen pysyi kylässä Moskovan rauhan tuloon 13.3.1940 saakka, kunnes vetäytyi.</p><p>Moskovan rauha 13.3.1940 oli Kuusamolle ja Sallalle tuhoisa. Kummankin pitäjän elinmahdollisuudet hupenivat. Salla menetti Kirkonkylänsä, Kuusamon itäosien asukkaat noin 2100 henkeä suunniteltiin sijoitettavaksi Kirkonkylän länsipuolelle, koska uuden rajan läheisyys koettiin turvattomaksi.</p><p><strong>Kuusamosta Kiestinkiin ja Louhen suunnan raskaisiin taisteluihin</strong><br />Välirauhan aikana rakennettiin Salpalinja. Sen varustukset olivat Kuusamossakin mittavat.<br />Jatkosotaan lähdettiin innostunein mielin tavoitteena ottaa vääryydellä viety osa Kuusamosta takaisin. Saksalaisten auttamana uskottiin menestykseen. Talvisodan Raatteen tien sankarin kenraalimajuri <em>Hj. Siilasvuon</em> johtama pohjoispohjalainen JR 53 hyökkäsi 1.7.1941 Suomussalmelta ja Kuusamosta itään. Rykmentin jalkaväkipataljoonat oli perustettu Kuusamossa, Pudasjärvellä ja Iissä. Sohjananjoen, Kuolemankukkulan, Tuoppajärven ylimenohyökkäys ym. veriset taistelut viitoittivat tietä kohti Kiestinkiä, joka pahoin poltettuna joutui hyökkääjän käsiin 7.-8. elokuuta 1941.<br />Hyökkäys jatkui kohti Louhea ja Muurmannin rataa. Suomalaiset etenivät Kiestinki-Louhi -rautatien suunnassa, saksalaiset vasemmalla Kiestinki-Louhi -maantien suunnassa. Saksalaiset eivät edenneet suomalaisten tahtiin, ja seurauksena oli, että suomalaisten vasen kylki jäi avoimeksi. Syntyi &rdquo;Kiestingin motti&rdquo;, joka ei suinkaan ollut Kiestingissä, vaan etulinjassa Kapustnajajoella 25-28 km päässä Kiestingistä itään. Motti syntyi 20.8. ja purkautui 3.9.1941.<br />Sotakirjallisuudessa ja muisteloissa on syystäkin kauhisteltu Kiestingin suunnan sotaa ja sen vaatimia uhreja. Kuusamon ja Pudasjärven pataljoonien miestappiot olivat suuret. Lisävoimat olivat lujassa.</p><p><strong>Marraskuun tuloksellinen hyökkäys kohti Louhea &ndash; Suomi pysäyttää hyökkäyksen 6.12.1941</strong><br />Tavoitteesta päästä Louheen ei luovuttu. Marraskuussa käytiin vahvaan hyökkäykseen Louhen suunnalla. Kiestinki-Louhi maantie avattiin suomalaisten ja saksalaisten yhteisvoimin. Vihollisen bunkkereita ja tulikorsuja tuhottiin yli 1700. Suomalaisarvion mukaan vihollinen menetti motti- ja rintamataisteluissa yli 3500 miestä kaatuneina, vangeiksi jäi yli 1700 neuvostosotilasta. Puna-armeija menetti 30 tykkiä, 14 pst.-tykkiä, suuret määrät käsiaseitsa ja ammuksia, lähes 400 hevosta, 13 panssarivaunua ja 14-16 lentokonetta.<br />Myös suomalaiset joukot kärsivät raskaita tappioita. Yhdeksän&nbsp; suomalaisen pataljoonan taisteluvahvuus oli 16.11.41 vain 3500 miestä. Kahdentoista saksalaisen pataljoonan taisteluvahvuus oli samoin 3500 miestä. Kenraali Siilasvuon johtaman III AK:n taisteluvahvuus oli siis noin 7000 miestä. Suomalaisjoukkojen taisteluvahvuus oli 14.11.41 keskimäärin 48 % määrävahvuudesta.<br />Kun marraskuun talvihyökkäyksen tavoitteet oli saavutettu 12.-13. 11. -41, III AK antoi käskyn puolustuslinjan rakentamisesta Verhnee-järven tasalle. Hyökkäys kohti Louhea pysäytettiin <em>Mannerheimin </em>käskyllä 17.-19. marraskuuta 1941. Rintama oli 25-30 km päässä Kiestingistä itään ja noin 30 km päässä Louhesta. Suomi pysäytti hyökkyksensä koko itärintamalla 6.12.1941 saavutettuaan tavoittelemansa turvalliset puolustuslinjat. Samana päivänä Englanti Neuvostoliittoa tukeakseen julisti Suomelle sodan.</p><p><strong>&rdquo;Vapuksi Kiestinkiin!&rdquo; - venäläisten suurhyökkäys kohti Kiestinkiä torjutaan</strong><br />Asemasotavaihe alkoi myös Kiestingin suunnalla. Taisteluja kuitenkin käytiin. Huhtikuun lopulla 1942 Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Louhesta kohti Kiestinkiä. Iskulauseena oli: &rdquo;Vapuksi Kiestinkiin&rdquo;. III AK:n asemat pitivät maantien ja rautatien suunnassa, mutta vihollinen keskitti päävoimansa saksalaisjoukkojen pohjoispuolitse ja rakensi huoltotien korpien läpi pohjoisesta kohti Kiestinkiä. Vihollisen kärki pääsi muutaman kilometrin päähän Kiestingistä. Väkeä oli niin paljon, että viholliskomppaniat taistelivat eräässä kohden keskenään. Saksalaisten Stuka-pommittajien merkitys vihollisen tien ja kolonnien tuhoamisessa on merkittävä. Suomalaiset ja saksalaiset pysäyttivät hyökkyksen 7.5.-42 ja työnsivät vastahyökkäyksellä vihollisen 15-24.5.-42 Ylä-Mustajärven-Alajärven tasalle.<br />Heinäkuun 1. päivänä 1942 JR 53 luovutti Kiestingin puolustuksen saksalaisille ja siirtyi Uhtualle, jossa se taisteli vuoden 1943 ja siirtyi maaliskuussa 1944 Kannakselle. Siellä rykmentti vetäytyi taistellen osallistuen Talin-Ihantalan rintaman vasemman sivustan suojaustaisteluihin sekä kuusamolaispataljoonan osillaan Vuosalmen taisteluihin.</p><p><strong>Kiestingistä Uhtualle, sieltä Kannaksen taisteluihin, Lapin sotaan ja vihdoin kotiin</strong><br />Kannakselta JR 53 siirtyi&nbsp; kenraali Siilasvuon johtamaan Lapin sotaan. Rykmentti osallistiui Tornion maihinnousuun ja taisteluihin Torniossa ja sen pohjoispuolella, Rovaniemen valtaukseen ja vihollisen takaa-ajoon Kittilään ja Muonioon asti, kunnes joukkoja alettiin kotiuttaa lokakuun lopulta alkaen. &nbsp;<br />Kotiinsa Kuusamoon JR 53:n I Pataljoonan joukot eivät kuitenkaan päässeet koska venäläiset&nbsp; välirauhansopimuksesta 19.9.1944 piittaamatta olivat miehittäneet Kuusamon, josta he poistuivat marraskuun puolimaista alkaen. Kuusamolaiset palasivat evakosta pääosin vasta keväällä 1945. Saksalaiset olivat poistuneet Käsivarresta 27.4.1945. Tuo päivä on Suomen&nbsp; Kansallinen veteraanipäivä.</p><p>Suomen itsenäisyys on turvattu töin ja asein. Rajaseudun kansa on osallistunut siihen urhoollisesti taistellen ja omastaan kiinni pitäen. Rajaseutumme ansaitsevat pysyä asutettuina ja vahvasti puolustettuina myös tänä aikana ja tulevaisuudessa. Muodostettavan Suomen hallituksen on näistä velvollisuuksistaan&nbsp; tarvittavaa aluepoliitikkaa noudattaen pidettävä kiinni.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kansallista veteraanipäivää vietetään 27.4.  kiitollisuuden osoituksena niille sotasukupolville, jotka sota- ja kotirintamalla eri tehtävissä puolustivat maatamme 2. maailmansodan aikana. Muistamme kiitollisuudella sodassa kaatuneita ja haavoittuneita, kaikkia rintamalla ja kotirintamalla työskennelleitä miehiä ja naisia, evakkoja sijoittaneita ja heitä auttaneita sekä niitä nuoria, jotka rajaseudulta rintamaille paettaessa suorittivat tärkeää työtään karjankuljetus- ym. tehtävissä. On oikein ja kaunista, että heitä on rauhan aikana muistettu tunnustuspalkinnoin, kuten tänäkin veteraanipäivänä on tapahtunut.

Tänä veteraanipäivänä kiitollisuuteni kohdistuu erityisesti Suomen itäisen rajaseudun ihmisiin, jotka joutuivat kokemaan kaksi evakkoretkeä, rakentamaan kotinsa uudelleen jatkosodassa vapautetulle kotiseudulleen ja jättämään sen taas 1944 solmitun pakkorauhan seurauksena.
Suomi selvisi talvisodasta, jatkosodasta ja Lapin sodasta itsenäisenä maana ja kansana. Suomi kykeni asuttamaan runsaat 420 000 Karjalan, Sallan-Kuusamon ja Petsamon siirtosuomalaista uusille kotikonnuilleen. Suomi maksoi Neuvostoliiton vaatimat sotakorvaukset, jälleenrakensi maan,  kasvatti ja koulutti uudet sukupolvet ja nosti maamme maailman edistyneimpien ja vauraimpien kansakuntien joukkoon.
Kaikki tämä tapahtui sen ansiosta, että kansallamme on ollut selkeä arvoperusta, joka kiteytyi sodan aikana kolmeen sanaan: koti, uskonto ja isänmaa. Niissä tiivistyi kaikki se, mitä noin tuhat vuotta sitten omaksutun kristinuskon perustalle oli rakennettu.
 
Tarton rauhan raja 1920 oli suomalaiseen asutukseen perustuva oikeudenmukainen raja
Kuusamolaissyntyisenä, oululaisena ja pohjoissuomalaisena kansalaisena nousee mieleeni veteraanipäivänä  kiitollisuus ja ylpeys pohjoissuomalaisia juuriani kohtaan. Saan kuulua pohjoispohjalaiseen heimoon, joka valtion asutusneuvoa noudattaen raivasi 1600-luvulta alkaen Kuusamon ja Sallan  erämaat viljelykselle ja suomalaiselle sivistykselle. Kun itärajan kulku Venäjän ja Suomen kesken oli 1833-1849 asutusrajaa noudatten maastoon merkitty niin, että raja kulki Paanajärven itäpäässä, saatiin rauhassa rakentaa rajaseudun kyliä aina Venäjän bolshevikkivallankumoukseen asti. Rauhatonta aikaa rajaseudulla kesti aina vuoden 1920 Tarton rauhaan saakka, jossa itärajan kulku vahvistettiin sen mukaan kuin se 1800-luvun puolimaissa oli sovittu ja maastoon merkitty. Tarton rauhassa Suomeen liitettiin lisäksi Petsamo, joka Suomelle oli suomalaisasutukseen perustuen luvattu 1860-luvulla.

Suomen itsenäistyminen ja vuoden 1918 sota määrittivät varsin pitkälle Suomen suhteet Neuvostoliittoon 1920- ja 1930-luvuilla. Bolshevikkivallankumouksen sisältö, ateistinen valtio, kommunistinen yhteiskuntajärjestys ja jumalankielteisyys olivat räikeä vastakohta suomalaiselle järjestelmälle. Venäjän uhka kiteytyi suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän sanoihin koti-uskonto-isänmaa. Ne kertoivat periaatteen myös sodan aikana: ei tuumaakaan tappelematta.  

Moskovan pakkorauha 1940 antoi oikeutuksen tavoitella turvallisia rajoja
Talvisodassa kansaltaan vähäisen Suomen rajapuolustus rakentui noin tuhannen miehen pataljooniin. Kuhmon, Suomussalmen, Kuusamon ja Sallan rajapataljoonat vastasivat kukin alueestaan. Koska kaikkialla oli miehiä liian vähän ja aseet viholliseen nähden puutteelliset, odotettiin turhaan apuvoimia.
Kuusamon ja Posion miesten muodostama Erillinen Pataljoona 16 (Er.P 16) puolusti pitkää Kuusamon itärajaa ja lisäksi Suomussalmen pohjoisosia. Vihollisen  JR 622 tulpattiin 6.12.1939 alkaen Alassalmella ja pidettiin siinä jouluun saakka, jolloin se yhdessä Tampereen seudulta tulleiden apuvoimien kanssa työnnettiin vuoden loppuun mennessä Juntusrantaan saakka. Juntusrantaan vahvasti linnoittautunut vihollinen pysyi kylässä Moskovan rauhan tuloon 13.3.1940 saakka, kunnes vetäytyi.

Moskovan rauha 13.3.1940 oli Kuusamolle ja Sallalle tuhoisa. Kummankin pitäjän elinmahdollisuudet hupenivat. Salla menetti Kirkonkylänsä, Kuusamon itäosien asukkaat noin 2100 henkeä suunniteltiin sijoitettavaksi Kirkonkylän länsipuolelle, koska uuden rajan läheisyys koettiin turvattomaksi.

Kuusamosta Kiestinkiin ja Louhen suunnan raskaisiin taisteluihin
Välirauhan aikana rakennettiin Salpalinja. Sen varustukset olivat Kuusamossakin mittavat.
Jatkosotaan lähdettiin innostunein mielin tavoitteena ottaa vääryydellä viety osa Kuusamosta takaisin. Saksalaisten auttamana uskottiin menestykseen. Talvisodan Raatteen tien sankarin kenraalimajuri Hj. Siilasvuon johtama pohjoispohjalainen JR 53 hyökkäsi 1.7.1941 Suomussalmelta ja Kuusamosta itään. Rykmentin jalkaväkipataljoonat oli perustettu Kuusamossa, Pudasjärvellä ja Iissä. Sohjananjoen, Kuolemankukkulan, Tuoppajärven ylimenohyökkäys ym. veriset taistelut viitoittivat tietä kohti Kiestinkiä, joka pahoin poltettuna joutui hyökkääjän käsiin 7.-8. elokuuta 1941.
Hyökkäys jatkui kohti Louhea ja Muurmannin rataa. Suomalaiset etenivät Kiestinki-Louhi -rautatien suunnassa, saksalaiset vasemmalla Kiestinki-Louhi -maantien suunnassa. Saksalaiset eivät edenneet suomalaisten tahtiin, ja seurauksena oli, että suomalaisten vasen kylki jäi avoimeksi. Syntyi ”Kiestingin motti”, joka ei suinkaan ollut Kiestingissä, vaan etulinjassa Kapustnajajoella 25-28 km päässä Kiestingistä itään. Motti syntyi 20.8. ja purkautui 3.9.1941.
Sotakirjallisuudessa ja muisteloissa on syystäkin kauhisteltu Kiestingin suunnan sotaa ja sen vaatimia uhreja. Kuusamon ja Pudasjärven pataljoonien miestappiot olivat suuret. Lisävoimat olivat lujassa.

Marraskuun tuloksellinen hyökkäys kohti Louhea – Suomi pysäyttää hyökkäyksen 6.12.1941
Tavoitteesta päästä Louheen ei luovuttu. Marraskuussa käytiin vahvaan hyökkäykseen Louhen suunnalla. Kiestinki-Louhi maantie avattiin suomalaisten ja saksalaisten yhteisvoimin. Vihollisen bunkkereita ja tulikorsuja tuhottiin yli 1700. Suomalaisarvion mukaan vihollinen menetti motti- ja rintamataisteluissa yli 3500 miestä kaatuneina, vangeiksi jäi yli 1700 neuvostosotilasta. Puna-armeija menetti 30 tykkiä, 14 pst.-tykkiä, suuret määrät käsiaseitsa ja ammuksia, lähes 400 hevosta, 13 panssarivaunua ja 14-16 lentokonetta.
Myös suomalaiset joukot kärsivät raskaita tappioita. Yhdeksän  suomalaisen pataljoonan taisteluvahvuus oli 16.11.41 vain 3500 miestä. Kahdentoista saksalaisen pataljoonan taisteluvahvuus oli samoin 3500 miestä. Kenraali Siilasvuon johtaman III AK:n taisteluvahvuus oli siis noin 7000 miestä. Suomalaisjoukkojen taisteluvahvuus oli 14.11.41 keskimäärin 48 % määrävahvuudesta.
Kun marraskuun talvihyökkäyksen tavoitteet oli saavutettu 12.-13. 11. -41, III AK antoi käskyn puolustuslinjan rakentamisesta Verhnee-järven tasalle. Hyökkäys kohti Louhea pysäytettiin Mannerheimin käskyllä 17.-19. marraskuuta 1941. Rintama oli 25-30 km päässä Kiestingistä itään ja noin 30 km päässä Louhesta. Suomi pysäytti hyökkyksensä koko itärintamalla 6.12.1941 saavutettuaan tavoittelemansa turvalliset puolustuslinjat. Samana päivänä Englanti Neuvostoliittoa tukeakseen julisti Suomelle sodan.

”Vapuksi Kiestinkiin!” - venäläisten suurhyökkäys kohti Kiestinkiä torjutaan
Asemasotavaihe alkoi myös Kiestingin suunnalla. Taisteluja kuitenkin käytiin. Huhtikuun lopulla 1942 Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Louhesta kohti Kiestinkiä. Iskulauseena oli: ”Vapuksi Kiestinkiin”. III AK:n asemat pitivät maantien ja rautatien suunnassa, mutta vihollinen keskitti päävoimansa saksalaisjoukkojen pohjoispuolitse ja rakensi huoltotien korpien läpi pohjoisesta kohti Kiestinkiä. Vihollisen kärki pääsi muutaman kilometrin päähän Kiestingistä. Väkeä oli niin paljon, että viholliskomppaniat taistelivat eräässä kohden keskenään. Saksalaisten Stuka-pommittajien merkitys vihollisen tien ja kolonnien tuhoamisessa on merkittävä. Suomalaiset ja saksalaiset pysäyttivät hyökkyksen 7.5.-42 ja työnsivät vastahyökkäyksellä vihollisen 15-24.5.-42 Ylä-Mustajärven-Alajärven tasalle.
Heinäkuun 1. päivänä 1942 JR 53 luovutti Kiestingin puolustuksen saksalaisille ja siirtyi Uhtualle, jossa se taisteli vuoden 1943 ja siirtyi maaliskuussa 1944 Kannakselle. Siellä rykmentti vetäytyi taistellen osallistuen Talin-Ihantalan rintaman vasemman sivustan suojaustaisteluihin sekä kuusamolaispataljoonan osillaan Vuosalmen taisteluihin.

Kiestingistä Uhtualle, sieltä Kannaksen taisteluihin, Lapin sotaan ja vihdoin kotiin
Kannakselta JR 53 siirtyi  kenraali Siilasvuon johtamaan Lapin sotaan. Rykmentti osallistiui Tornion maihinnousuun ja taisteluihin Torniossa ja sen pohjoispuolella, Rovaniemen valtaukseen ja vihollisen takaa-ajoon Kittilään ja Muonioon asti, kunnes joukkoja alettiin kotiuttaa lokakuun lopulta alkaen.  
Kotiinsa Kuusamoon JR 53:n I Pataljoonan joukot eivät kuitenkaan päässeet koska venäläiset  välirauhansopimuksesta 19.9.1944 piittaamatta olivat miehittäneet Kuusamon, josta he poistuivat marraskuun puolimaista alkaen. Kuusamolaiset palasivat evakosta pääosin vasta keväällä 1945. Saksalaiset olivat poistuneet Käsivarresta 27.4.1945. Tuo päivä on Suomen  Kansallinen veteraanipäivä.

Suomen itsenäisyys on turvattu töin ja asein. Rajaseudun kansa on osallistunut siihen urhoollisesti taistellen ja omastaan kiinni pitäen. Rajaseutumme ansaitsevat pysyä asutettuina ja vahvasti puolustettuina myös tänä aikana ja tulevaisuudessa. Muodostettavan Suomen hallituksen on näistä velvollisuuksistaan  tarvittavaa aluepoliitikkaa noudattaen pidettävä kiinni.

]]>
5 http://mattiantero.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275128-sotaveteraanien-tyo-ja-muisto-velvoittaa-huolehtimaan-koko-suomesta#comments Aluepolitiikka Kansallinen veteraanipäivä maanpuolustus Sat, 27 Apr 2019 10:22:41 +0000 Matti Kyllönen http://mattiantero.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275128-sotaveteraanien-tyo-ja-muisto-velvoittaa-huolehtimaan-koko-suomesta
Ilman Nato-jäsenyyttä ei ole turvatakuita http://catharinacandolin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273541-ilman-nato-jasenyytta-ei-ole-turvatakuita <p>Suomen Nato-keskustelu, siltä osin kun sitä ylipäätänsä käydään, on monessa mielessä varsin outo. Nato on poliittis-sotilaallinen liitto, johon kuuluu 29 jäsenmaata. Liittouman keskeisenä tukipilarina toimii niin kutsuttu artikla 5, eli turvatakuut, jonka mukaan jokainen jäsenmaa sitoutuu auttamaan toista, hyökkäykseen kohteeksi joutunutta jäsenmaata tämän niin pyytäessä. Vain ja ainoastaan Naton jäsenmaat nauttivat näistä turvatakuista ja niiden tuomasta pelotteesta.</p><p>Natolla on maailmanlaajuisesti useita kumppaneita, joihin lukeutuu 41 valtiota, kansainvälisiä organisaatioita (EU, ETYJ, YK) sekä teollisuutta. Kumppanimaat voidaan jakaa useampaan eri ohjelmaan. Euro-Atlantic Partnership Council (EAPC) -ohjelmaan kuuluu 21 maata, Suomi mukaan lukien. Todettakoon, että myös Venäjä on EAPC -maa, joskin yhteistyö Venäjän kanssa on hivenen jäissä tällä hetkellä. Naton &rdquo;Mediterranean Dialogue&rdquo; (MD) -ohjelmaan kuuluu seitsemän valtiota Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän alueelta. Istanbul Cooperation Initiative (ICI) -ohjelma pitää sisällään neljä valtiota Persianlahden alueelta. Partners Across the Globe -ohjelma pitää sisällään yhdeksän kumppania muualta maailmasta, mm Australia ja Uusi-Seelanti.&nbsp;</p><p>Nato tekee erimuotoista yhteistyötä kaikkien kumppanimaidensa kanssa. Yhteistyö räätälöidään jokaisen kanssa erikseen ja siitä päätetään tapauskohtaisesti. Tämä on luonnollista, sillä kumppanimailla on hyvinkin erilaiset turvallisuushaasteet ja lähtökohdat. Yhteistyön mahdollisuuksia on lukuisia, esim. kumppanimaiden osallistuminen Naton harjoituksiin, yhteiset tutkimushankkeet Science for Peace and Security (SPS) -ohjelman kautta, kahdenväliset esikuntaneuvottelut, jne. Yhteistä kumppanimaille kuitenkin on se, että yksikään ei nauti Naton turvatakuista riippumatta siitä, kuinka tiiviistä yhteistyötä tehdään.</p><p>Kreeta Karvala otsikoi Iltalehden pääkirjoituksessa 3.4., että &rdquo;Naton turvatakuita väläytetään myös Suomelle ja Ruotsille&rdquo;. Mikäli pääkirjoituksen sisältö olisi käsitellyt Suomen ja Ruotsin mahdollista Nato-jäsenyyttä, olisi otsikko ollut paikallaan. Otsikko osoittautui kuitenkin Atlantic Council -ajatushautomon Pohjois-Euroopan johtajan, Ruotsin maanpuolustusyhdistyksen pääsihteerin Anna Wieslanderin tekstiksi, jossa hän kehottaa Natoa miettimään, voitaisiinko artikla 5. turvatakuut jatkossa ulottaa koskemaan myös Suomen ja Ruotsin kaltaisia läheisiä kumppanimaita. Ehdotus on hyvin erikoinen. Miksi Nato antaisi Suomelle ja Ruotsille sitovat turvatakuut ilman, että Suomi ja Ruotsi sitoutuisivat Naton yhteisiin periaatteisiin ja kustannuksiin? Tämä johtaisi tilanteeseen, missä myös muut kumppanimaat rupeaisivat esittämään vastaavanlaisia vaatimuksia. Osalla kumppanimailla on jopa jäsenyysprosessi kesken, eli nämä ovat ilmaisseet poliittisen tahtotilan saavuttaa Nato-jäsenyys ja ovat myös käymässä Membership Action Plan (MAP)-prosessia läpi. Nato olisi poliittisesti hankalassa tilanteessa perustellessaan, minkä takia joillekin kumppanimaille tarjotaan jäsenetuja, vaikka näillä ei ole mitä ilmeisimmin edes tarkoitus liittyä Natoon, kun taas jäsenyyttä hakevalle ei tarjota vastaavanlaisia etuja. Lisäksi jäsenvaltiotkin saattaisivat kyseenalaistaa omia sitoumuksiaan, jos ilman jäsenyyttäkin saa samat edut.&nbsp;</p><p>Wieslander spekuloi lisäksi, että Suomi ja Ruotsi saisivat kriisin tullen tukea Natolta. Tämän tuen varaan ei voi kuitenkaan laskea ilman turvatakuita. Tuki ei myöskään välttämättä tarkoita sitä, että Nato tai sen jäsenmaat lähettäisivät Suomelle ja Ruotsille joukkoja tai kalustoa. Lisäksi on muistettava, että Naton päätöksenteko toimii konsensusperiaatteella. Riittää, että yksi Naton jäsenvaltio on tuen antamista vastaan, jolloin tuki jää Naton toimesta antamatta.</p><p>Ukraina on käynyt korkean tason keskusteluita sekä tehnyt yhteistyötä Naton kanssa 90-luvun alusta. Yhteistyö on kattanut useita osa-alueita. Ukraina on mm. osallistunut Naton rauhanturvaamisoperaatioihin ja Nato on vastaavasti tukenut Ukrainaa esim. sen puolustus- ja turvallisuussektorin uudistuksessa. Venäjän konfliktin osalta Nato on ilmaissut tuomitsevan kannan Venäjän toimia vastaan ja tiivistänyt yhteistyönsä monella osa-alueella tavoitteena parantaa Ukrainan kykyä huolehtia omasta turvallisuudestaan. Nato ei kuitenkaan ole tarjonnut sotilaallista apua Ukrainalle.</p><p>Nato-optiosta, puhumattakaan turvatakuista ilman jäsenyyttä, on edesvastuutonta edes spekuloida. Nato on ollut harvinaisen selvä asiassa: ilman jäsenyyttä ei ole turvatakuita. Karvalan mukaan Suomi ja Ruotsi kulkevat turvatakuiden suhteen hämärän rajamailla. Päinvastoin. Suomi ja Ruotsi soutavat hyvin selvillä vesillä. Kumpikaan ei ole Naton jäsenmaa, minkä takia turvatakuita ei myöskään ole.&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Suomen Nato-keskustelu, siltä osin kun sitä ylipäätänsä käydään, on monessa mielessä varsin outo. Nato on poliittis-sotilaallinen liitto, johon kuuluu 29 jäsenmaata. Liittouman keskeisenä tukipilarina toimii niin kutsuttu artikla 5, eli turvatakuut, jonka mukaan jokainen jäsenmaa sitoutuu auttamaan toista, hyökkäykseen kohteeksi joutunutta jäsenmaata tämän niin pyytäessä. Vain ja ainoastaan Naton jäsenmaat nauttivat näistä turvatakuista ja niiden tuomasta pelotteesta.

Natolla on maailmanlaajuisesti useita kumppaneita, joihin lukeutuu 41 valtiota, kansainvälisiä organisaatioita (EU, ETYJ, YK) sekä teollisuutta. Kumppanimaat voidaan jakaa useampaan eri ohjelmaan. Euro-Atlantic Partnership Council (EAPC) -ohjelmaan kuuluu 21 maata, Suomi mukaan lukien. Todettakoon, että myös Venäjä on EAPC -maa, joskin yhteistyö Venäjän kanssa on hivenen jäissä tällä hetkellä. Naton ”Mediterranean Dialogue” (MD) -ohjelmaan kuuluu seitsemän valtiota Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän alueelta. Istanbul Cooperation Initiative (ICI) -ohjelma pitää sisällään neljä valtiota Persianlahden alueelta. Partners Across the Globe -ohjelma pitää sisällään yhdeksän kumppania muualta maailmasta, mm Australia ja Uusi-Seelanti. 

Nato tekee erimuotoista yhteistyötä kaikkien kumppanimaidensa kanssa. Yhteistyö räätälöidään jokaisen kanssa erikseen ja siitä päätetään tapauskohtaisesti. Tämä on luonnollista, sillä kumppanimailla on hyvinkin erilaiset turvallisuushaasteet ja lähtökohdat. Yhteistyön mahdollisuuksia on lukuisia, esim. kumppanimaiden osallistuminen Naton harjoituksiin, yhteiset tutkimushankkeet Science for Peace and Security (SPS) -ohjelman kautta, kahdenväliset esikuntaneuvottelut, jne. Yhteistä kumppanimaille kuitenkin on se, että yksikään ei nauti Naton turvatakuista riippumatta siitä, kuinka tiiviistä yhteistyötä tehdään.

Kreeta Karvala otsikoi Iltalehden pääkirjoituksessa 3.4., että ”Naton turvatakuita väläytetään myös Suomelle ja Ruotsille”. Mikäli pääkirjoituksen sisältö olisi käsitellyt Suomen ja Ruotsin mahdollista Nato-jäsenyyttä, olisi otsikko ollut paikallaan. Otsikko osoittautui kuitenkin Atlantic Council -ajatushautomon Pohjois-Euroopan johtajan, Ruotsin maanpuolustusyhdistyksen pääsihteerin Anna Wieslanderin tekstiksi, jossa hän kehottaa Natoa miettimään, voitaisiinko artikla 5. turvatakuut jatkossa ulottaa koskemaan myös Suomen ja Ruotsin kaltaisia läheisiä kumppanimaita. Ehdotus on hyvin erikoinen. Miksi Nato antaisi Suomelle ja Ruotsille sitovat turvatakuut ilman, että Suomi ja Ruotsi sitoutuisivat Naton yhteisiin periaatteisiin ja kustannuksiin? Tämä johtaisi tilanteeseen, missä myös muut kumppanimaat rupeaisivat esittämään vastaavanlaisia vaatimuksia. Osalla kumppanimailla on jopa jäsenyysprosessi kesken, eli nämä ovat ilmaisseet poliittisen tahtotilan saavuttaa Nato-jäsenyys ja ovat myös käymässä Membership Action Plan (MAP)-prosessia läpi. Nato olisi poliittisesti hankalassa tilanteessa perustellessaan, minkä takia joillekin kumppanimaille tarjotaan jäsenetuja, vaikka näillä ei ole mitä ilmeisimmin edes tarkoitus liittyä Natoon, kun taas jäsenyyttä hakevalle ei tarjota vastaavanlaisia etuja. Lisäksi jäsenvaltiotkin saattaisivat kyseenalaistaa omia sitoumuksiaan, jos ilman jäsenyyttäkin saa samat edut. 

Wieslander spekuloi lisäksi, että Suomi ja Ruotsi saisivat kriisin tullen tukea Natolta. Tämän tuen varaan ei voi kuitenkaan laskea ilman turvatakuita. Tuki ei myöskään välttämättä tarkoita sitä, että Nato tai sen jäsenmaat lähettäisivät Suomelle ja Ruotsille joukkoja tai kalustoa. Lisäksi on muistettava, että Naton päätöksenteko toimii konsensusperiaatteella. Riittää, että yksi Naton jäsenvaltio on tuen antamista vastaan, jolloin tuki jää Naton toimesta antamatta.

Ukraina on käynyt korkean tason keskusteluita sekä tehnyt yhteistyötä Naton kanssa 90-luvun alusta. Yhteistyö on kattanut useita osa-alueita. Ukraina on mm. osallistunut Naton rauhanturvaamisoperaatioihin ja Nato on vastaavasti tukenut Ukrainaa esim. sen puolustus- ja turvallisuussektorin uudistuksessa. Venäjän konfliktin osalta Nato on ilmaissut tuomitsevan kannan Venäjän toimia vastaan ja tiivistänyt yhteistyönsä monella osa-alueella tavoitteena parantaa Ukrainan kykyä huolehtia omasta turvallisuudestaan. Nato ei kuitenkaan ole tarjonnut sotilaallista apua Ukrainalle.

Nato-optiosta, puhumattakaan turvatakuista ilman jäsenyyttä, on edesvastuutonta edes spekuloida. Nato on ollut harvinaisen selvä asiassa: ilman jäsenyyttä ei ole turvatakuita. Karvalan mukaan Suomi ja Ruotsi kulkevat turvatakuiden suhteen hämärän rajamailla. Päinvastoin. Suomi ja Ruotsi soutavat hyvin selvillä vesillä. Kumpikaan ei ole Naton jäsenmaa, minkä takia turvatakuita ei myöskään ole. 

]]>
34 http://catharinacandolin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273541-ilman-nato-jasenyytta-ei-ole-turvatakuita#comments Kotimaa maanpuolustus Nato Ulko- ja turvallisuuspolitiikka Fri, 05 Apr 2019 16:28:10 +0000 Catharina Candolin http://catharinacandolin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273541-ilman-nato-jasenyytta-ei-ole-turvatakuita
Ampuma-aselain muutoksista on haittaa maanpuolustukselle http://mervisyvaranta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273497-ampuma-aselain-muutoksista-on-haittaa-maanpuolustukselle <p>Suomen ampuma-aselakia on muutettu, samoin vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annettua lakia. Muutostarve johtui siitä, että EU:n asedirektiiviin on tehty tiukennuksia. Tiukennuksilla pyritään torjumaan terrorismia. Terrorismin torjunta on välttämätöntä, mutta valittu keino on väärä: terroristeja ei voida estää tiukentamalla laillisten aseiden sääntelyä. Terroristit käyttävät laittomia aseita, joita on maailmassa runsaasti tarjolla riippumatta EU:n sääntelystä.</p><p>Suomi on toteuttanut direktiivin vaatimuksien lisäksi aivan omia tiukennuksia, mistä voi olla haittaa jopa maanpuolustukselle. Käytännössä Suomi siirsi osan luvanvaraisista, B-luokan aseista kiellettyihin, A-luokan aseisiin. Jatkossa kiellettyjä ovat 1) sarjatuliaseet, jotka on muunnettu toimimaan kertatulella, 2) lyhyet keskisytytteistä patruunaa ampuvat itselataavat kertatuliaseet, joilla voidaan laukaista yli 21 patruunaa ilman uudelleenlatausta, 3) pitkät keskisytytteistä patruunaa ampuvat itselataavat kertatuliaseet, joilla voidaan laukaista yli 11 patruunaa ilman uudelleenlatausta, 4) lyhyet itselataavat kertatuliaseet, jotka on kahdella kädellä olkapäätä vasten tuettavaksi taikka muutoin kahden käden otteella ammuttavaksi valmistettuja.</p><p>Alun perin hallituksen ja eduskunnan tahto oli tehdä lainsäädäntöön vain direktiivin vaatimat muutokset. Lopputulos on kuitenkin jotain muuta, ja lainsäädäntö on nyt tiukempi, kuin mitä direktiivi edellytti. Suomi siirsi kiellettyyn A-luokkaan kahden käden otteella ammuttavat, lyhyet itselataavat kertatuliaseet, vaikka direktiivi ei sitä edellytä. Eikä direktiivi määrittele ampuma-aseen latauslaitetta eli lipasta aseen osaksi, kuten Suomi nyt tekee. Asedirektiivi kyllä edellyttää, että isojen latauslaitteiden hankinta on sallittu ainoastaan henkilöille, joilla on siihen lupa joko direktiivin siirtymäsäännöksen kautta tai kiellettyihin ampuma-aseisiin myönnettävän poikkeusluvan perusteella.</p><p>Jatkossa kiellettyihin A-luokan aseisiin voi saada lupia tietyin edellytyksin, esimerkiksi reserviläis- tai urheiluammuntaan. On ensiarvoisen tärkeää, että näitä lupia saa jouhevasti eikä ampuma-aseharrastusta hankaloiteta tarpeettomasti. Muuten vaarannamme Suomen maanpuolustuskyvyn, joka on suuressa määrin riippuvainen asevelvollisten omasta harrastuneisuudesta. Puolustusvoimien ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen järjestämät harjoitukset eivät riitä ylläpitämään asevelvollisten riittävää ampumataitoa. Esimerkiksi Maanpuolustuskoulutusyhdistys pystyy järjestämään kursseja siten, että 3 000 luvanhakijaa pystyy ylläpitämään ampumataitoaan vaaditulla aktiivisuustasolla, mutta sijoittamiskelpoisia reserviläisiä on 900 000.</p><p>Suomi olisi voinut toteuttaa direktiivin vaatimukset fiksummin ja niin, että niistä on vähemmän haittaa ampuma-aseharrastukselle ja samalla maanpuolustukselle. Ylimääräiset tiukennukset olisi pitänyt jättää tekemättä (kuten itselataavan aseen ja suurikapasiteettisen lippaan yhdistelmän siirtäminen kiellettyyn A-luokkaan). Myös lainvalmistelussa oli puutteita, kun yhteistyö alan järjestöjen kanssa jäi puolitiehen, eikä alan järjestöjen tai lupaviranomaisten kannanottoja otettu riittävästi huomioon.</p><p>Terrorismin ryvettämässä Euroopassa on ensiarvoisen tärkeää, että Suomi huolehtii maanpuolustuskyvystä ja reserviläisten ampumataidosta, eikä tee tarpeettomia tiukennuksia ampuma-aselakiin. Muuten ammumme nimenomaan omaan nilkkaan - emme terroristien.</p><p>&nbsp;</p><p><em><strong>Kirjoittaja on ehdolla kansanedustajaksi Uudellamaalla.</strong></em></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Suomen ampuma-aselakia on muutettu, samoin vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annettua lakia. Muutostarve johtui siitä, että EU:n asedirektiiviin on tehty tiukennuksia. Tiukennuksilla pyritään torjumaan terrorismia. Terrorismin torjunta on välttämätöntä, mutta valittu keino on väärä: terroristeja ei voida estää tiukentamalla laillisten aseiden sääntelyä. Terroristit käyttävät laittomia aseita, joita on maailmassa runsaasti tarjolla riippumatta EU:n sääntelystä.

Suomi on toteuttanut direktiivin vaatimuksien lisäksi aivan omia tiukennuksia, mistä voi olla haittaa jopa maanpuolustukselle. Käytännössä Suomi siirsi osan luvanvaraisista, B-luokan aseista kiellettyihin, A-luokan aseisiin. Jatkossa kiellettyjä ovat 1) sarjatuliaseet, jotka on muunnettu toimimaan kertatulella, 2) lyhyet keskisytytteistä patruunaa ampuvat itselataavat kertatuliaseet, joilla voidaan laukaista yli 21 patruunaa ilman uudelleenlatausta, 3) pitkät keskisytytteistä patruunaa ampuvat itselataavat kertatuliaseet, joilla voidaan laukaista yli 11 patruunaa ilman uudelleenlatausta, 4) lyhyet itselataavat kertatuliaseet, jotka on kahdella kädellä olkapäätä vasten tuettavaksi taikka muutoin kahden käden otteella ammuttavaksi valmistettuja.

Alun perin hallituksen ja eduskunnan tahto oli tehdä lainsäädäntöön vain direktiivin vaatimat muutokset. Lopputulos on kuitenkin jotain muuta, ja lainsäädäntö on nyt tiukempi, kuin mitä direktiivi edellytti. Suomi siirsi kiellettyyn A-luokkaan kahden käden otteella ammuttavat, lyhyet itselataavat kertatuliaseet, vaikka direktiivi ei sitä edellytä. Eikä direktiivi määrittele ampuma-aseen latauslaitetta eli lipasta aseen osaksi, kuten Suomi nyt tekee. Asedirektiivi kyllä edellyttää, että isojen latauslaitteiden hankinta on sallittu ainoastaan henkilöille, joilla on siihen lupa joko direktiivin siirtymäsäännöksen kautta tai kiellettyihin ampuma-aseisiin myönnettävän poikkeusluvan perusteella.

Jatkossa kiellettyihin A-luokan aseisiin voi saada lupia tietyin edellytyksin, esimerkiksi reserviläis- tai urheiluammuntaan. On ensiarvoisen tärkeää, että näitä lupia saa jouhevasti eikä ampuma-aseharrastusta hankaloiteta tarpeettomasti. Muuten vaarannamme Suomen maanpuolustuskyvyn, joka on suuressa määrin riippuvainen asevelvollisten omasta harrastuneisuudesta. Puolustusvoimien ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen järjestämät harjoitukset eivät riitä ylläpitämään asevelvollisten riittävää ampumataitoa. Esimerkiksi Maanpuolustuskoulutusyhdistys pystyy järjestämään kursseja siten, että 3 000 luvanhakijaa pystyy ylläpitämään ampumataitoaan vaaditulla aktiivisuustasolla, mutta sijoittamiskelpoisia reserviläisiä on 900 000.

Suomi olisi voinut toteuttaa direktiivin vaatimukset fiksummin ja niin, että niistä on vähemmän haittaa ampuma-aseharrastukselle ja samalla maanpuolustukselle. Ylimääräiset tiukennukset olisi pitänyt jättää tekemättä (kuten itselataavan aseen ja suurikapasiteettisen lippaan yhdistelmän siirtäminen kiellettyyn A-luokkaan). Myös lainvalmistelussa oli puutteita, kun yhteistyö alan järjestöjen kanssa jäi puolitiehen, eikä alan järjestöjen tai lupaviranomaisten kannanottoja otettu riittävästi huomioon.

Terrorismin ryvettämässä Euroopassa on ensiarvoisen tärkeää, että Suomi huolehtii maanpuolustuskyvystä ja reserviläisten ampumataidosta, eikä tee tarpeettomia tiukennuksia ampuma-aselakiin. Muuten ammumme nimenomaan omaan nilkkaan - emme terroristien.

 

Kirjoittaja on ehdolla kansanedustajaksi Uudellamaalla.

]]>
7 http://mervisyvaranta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273497-ampuma-aselain-muutoksista-on-haittaa-maanpuolustukselle#comments Ampuma-ase Ampuma-asedirektiivin laittaminen täytäntöön Ampuma-aselaki Ampumaharrastajat maanpuolustus Fri, 05 Apr 2019 07:53:39 +0000 Mervi Syväranta http://mervisyvaranta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273497-ampuma-aselain-muutoksista-on-haittaa-maanpuolustukselle
Suomeakin odottaa sota http://asserikinnunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273277-suomeakin-odottaa-sota <p>Yhteiskunnallinen tilanne Euroopassa kulkee ainaista rataansa, joka koostuu kahdesta vaiheesta - sodasta ja rauhasta. Näistä sota on lyhyempi ajanjakso, jota seuraa pitkä rauhan aika, jolloin kasaantuvat ainekset uuteen, entistä tuhoisampaan sotaan. Euroopan sykli kulkee kohti aikoja, jotka laittavat eurooppalaisten yhteiskuntien säilymisen vaakalaudalle. Syy konflikteihin ei tule olemaan nationalismi tai oman kansan puolustaminen, vaan maahanmuuttoaallot, Venäjä sekä monikulttuurisuudesta unelmointi ja valtioiden turvallisuuskoneistojen alasajo.</p><p>Euroopan kansallisvaltiot, Suomi mukaanlukien, ovat massiivisen muutoksen pyörteessä. Media, poliitikot ja koululaitos mädättävät sisältä päin yhteiskuntaamme. Tämä saattaa sen haavoittuvaiseksi kahdelle uhalle: ulkoisille, sotilaallisesti aggressiivisille valtioille ja sellaisille valloitushaluisille kansoille, jotka arvostavat voimaa ja kunniaa enemmän, kuin eurooppalaiset. Euroopassa tulee olemaan lähivuosikymmeninä sisällissotia, joissa kantaväestön ja ulkomaalaisväestön välinen kamppailu leimahtaa väkivaltaiseksi. Todennäköisesti käymme myös yleiseurooppalaisen sotilaallisen konfliktin, jonka hyökkäävänä osapuolena on aggressiivinen Venäjä ja kohteena heikentyneet eurooppalaiset kansallisvaltiot.</p><p>Suomalainen kansa kamppailee säilymisestään syntyvyyden laskiessa ja maahanmuuttajaväestön lisääntyessä. Toisten kansojen saapuminen maahamme aiheuttaa rikollisuutta ja taloudellisia kuluja. Lisäksi se uhkaa suomalaisten selviytymistä ja hajottaa yhteiskuntaa yhä pienempiin osiin. Ulkomaalaisten korkeasta syntyvyydestä ja suurista maahanmuuttomääristä johtuen suomalaiset tulevat ennen pitkää jäämään vähemmistöksi ensin lähiöissä, sitten kokonaisissa kaupungeissa ja lopulta koko maassa. Kehitys on väistämätön. Saman kehityskulun voimme nähdä niin Saksassa, Ranskassa kuin Ruotsissakin, jonka väestöstä joka kolmas on ulkomaalaistaustainen.</p><p>Eurooppalaisissa valtioissa ainoastaan kantaväestö ei toimi oman etunsa mukaisesti. Afrikasta ja Lähi-idästä tuleva ulkomaalaisväestö on pääosin yhteisöllistä, voimaa ihannoivaa ja väkivaltaista. Ulkomaalaiset ottavat yhä enemmän valtaa eurooppalaisten kansojen alistuessa omissa maissaan. Maahanmuuttajaväestön kasvaessa kansojen ja valtioiden sisäinen luottamus ja rauha tuhoutuvat. Segregaatio ja jo lähtökohtaisesti konfliktialttiit ulkomaalaiset aiheuttavat Euroopan maissa yhteenottoja eri etnisten ryhmien välillä. Samaa tapahtuu koko ajan Afrikassa ja Lähi-idässä, joten sen voi odottaa toistuvan myös Euroopassa.</p><p>Maanpuolustustahdon aleneminen, Puolustuvoimien tarvitseman rahoituksen panttaaminen ja Moskovan talutusnuorassa eduskuntaa myöten toimivat poliitikot saattavat yhdessä maamme sotilaallisen uhan armoille. Hyökätessään Georgiaan ja Ukrainaan Venäjä on osoittanut, ettei se kaihda etenkään liittoutumattomiin naapurimaihin hyökkäämistä. Venäjä jatkanee tilaisuuden tullen laajentumispyrkimyksiään. Yhdysvallat on jälleen vetäytymässä maailmanpoliisin roolista ja osittain sotilaallisesti Euroopasta. Euroopan maat taas ovat NATO:on ja Yhdysvaltoihin luottaessaan ajaneet armeijansa alas. Tämä luo Venäjälle helpommat mahdollisuudet laajentua ja toisaalta valtioille huonommat mahdollisuudet selvitä kahakoissa militanttia ulkomaalaisväestöä vastaan. Euroopassa ei ole enää uskottavaa sotilaallista vastavoimaa Venäjälle, entisen sotilasmahdin Saksan tuhottua itsensä kierimällä itsesäälissä ja vaihtamalla väestönsä toisen maailmansodan jälkeen. Tästäkään huolimatta Suomessa ei panosteta maanpuolustukseen, vaan päinvastoin luovumme vapaaehtoisesti jalkaväkimiinoista ja tingimme puolustushankinnoista. Kansanedustajia myöten ollaan huolissaan hävittäjähankintojen ympäristöpäästöistä.</p><p>Mitä pidemmälle tämä kehitys pääsee, sitä vaikeammaksi käy sen pysäyttäminen. Me emme ole vielä samassa tilanteessa kuin Saksa, joka on jo menetetty. Määrätietoisilla toimilla voimme muuttaa maamme suunnan. Käytännössä tämä tarkoittaa maahanmuuton lopettamista, jotta voimme välttää kuvaamani konfliktit ulkomaalaisryhmien ja kantaväestön välillä. Venäjän uhkaan varautumiseksi on kaikissa päätöksissä otettava keskiöön maanpuolustus ja huoltovarmuus. Puolustusvoimille on annettava sen tarvitsema rahoitus. Kalustohankinnoista ja joukkojen osaamisen ylläpidosta on pidettävä huolta. Turvallisuutta parannetaan monilla muilla yksittäisillä teoilla ja hankinnoilla, mutta tärkeimmäksi nostan jalkaväkimiinojen käyttöönoton hävittäjähankintojen lisäksi. Uudistuksilla ei ole mitään merkitystä, jos valtakoneistoon juurtuneet Moskovan kätyrit käyvät vastahankaan jatkossakin. Pysyvän turvallisuuden ja maanpuolustusnäkökulman pitämiseksi keskiössä, virkamieskoneistosta on raivattava pois monikulttuurisuutta ja Venäjän asiaa ajavat maanpetturit.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Yhteiskunnallinen tilanne Euroopassa kulkee ainaista rataansa, joka koostuu kahdesta vaiheesta - sodasta ja rauhasta. Näistä sota on lyhyempi ajanjakso, jota seuraa pitkä rauhan aika, jolloin kasaantuvat ainekset uuteen, entistä tuhoisampaan sotaan. Euroopan sykli kulkee kohti aikoja, jotka laittavat eurooppalaisten yhteiskuntien säilymisen vaakalaudalle. Syy konflikteihin ei tule olemaan nationalismi tai oman kansan puolustaminen, vaan maahanmuuttoaallot, Venäjä sekä monikulttuurisuudesta unelmointi ja valtioiden turvallisuuskoneistojen alasajo.

Euroopan kansallisvaltiot, Suomi mukaanlukien, ovat massiivisen muutoksen pyörteessä. Media, poliitikot ja koululaitos mädättävät sisältä päin yhteiskuntaamme. Tämä saattaa sen haavoittuvaiseksi kahdelle uhalle: ulkoisille, sotilaallisesti aggressiivisille valtioille ja sellaisille valloitushaluisille kansoille, jotka arvostavat voimaa ja kunniaa enemmän, kuin eurooppalaiset. Euroopassa tulee olemaan lähivuosikymmeninä sisällissotia, joissa kantaväestön ja ulkomaalaisväestön välinen kamppailu leimahtaa väkivaltaiseksi. Todennäköisesti käymme myös yleiseurooppalaisen sotilaallisen konfliktin, jonka hyökkäävänä osapuolena on aggressiivinen Venäjä ja kohteena heikentyneet eurooppalaiset kansallisvaltiot.

Suomalainen kansa kamppailee säilymisestään syntyvyyden laskiessa ja maahanmuuttajaväestön lisääntyessä. Toisten kansojen saapuminen maahamme aiheuttaa rikollisuutta ja taloudellisia kuluja. Lisäksi se uhkaa suomalaisten selviytymistä ja hajottaa yhteiskuntaa yhä pienempiin osiin. Ulkomaalaisten korkeasta syntyvyydestä ja suurista maahanmuuttomääristä johtuen suomalaiset tulevat ennen pitkää jäämään vähemmistöksi ensin lähiöissä, sitten kokonaisissa kaupungeissa ja lopulta koko maassa. Kehitys on väistämätön. Saman kehityskulun voimme nähdä niin Saksassa, Ranskassa kuin Ruotsissakin, jonka väestöstä joka kolmas on ulkomaalaistaustainen.

Eurooppalaisissa valtioissa ainoastaan kantaväestö ei toimi oman etunsa mukaisesti. Afrikasta ja Lähi-idästä tuleva ulkomaalaisväestö on pääosin yhteisöllistä, voimaa ihannoivaa ja väkivaltaista. Ulkomaalaiset ottavat yhä enemmän valtaa eurooppalaisten kansojen alistuessa omissa maissaan. Maahanmuuttajaväestön kasvaessa kansojen ja valtioiden sisäinen luottamus ja rauha tuhoutuvat. Segregaatio ja jo lähtökohtaisesti konfliktialttiit ulkomaalaiset aiheuttavat Euroopan maissa yhteenottoja eri etnisten ryhmien välillä. Samaa tapahtuu koko ajan Afrikassa ja Lähi-idässä, joten sen voi odottaa toistuvan myös Euroopassa.

Maanpuolustustahdon aleneminen, Puolustuvoimien tarvitseman rahoituksen panttaaminen ja Moskovan talutusnuorassa eduskuntaa myöten toimivat poliitikot saattavat yhdessä maamme sotilaallisen uhan armoille. Hyökätessään Georgiaan ja Ukrainaan Venäjä on osoittanut, ettei se kaihda etenkään liittoutumattomiin naapurimaihin hyökkäämistä. Venäjä jatkanee tilaisuuden tullen laajentumispyrkimyksiään. Yhdysvallat on jälleen vetäytymässä maailmanpoliisin roolista ja osittain sotilaallisesti Euroopasta. Euroopan maat taas ovat NATO:on ja Yhdysvaltoihin luottaessaan ajaneet armeijansa alas. Tämä luo Venäjälle helpommat mahdollisuudet laajentua ja toisaalta valtioille huonommat mahdollisuudet selvitä kahakoissa militanttia ulkomaalaisväestöä vastaan. Euroopassa ei ole enää uskottavaa sotilaallista vastavoimaa Venäjälle, entisen sotilasmahdin Saksan tuhottua itsensä kierimällä itsesäälissä ja vaihtamalla väestönsä toisen maailmansodan jälkeen. Tästäkään huolimatta Suomessa ei panosteta maanpuolustukseen, vaan päinvastoin luovumme vapaaehtoisesti jalkaväkimiinoista ja tingimme puolustushankinnoista. Kansanedustajia myöten ollaan huolissaan hävittäjähankintojen ympäristöpäästöistä.

Mitä pidemmälle tämä kehitys pääsee, sitä vaikeammaksi käy sen pysäyttäminen. Me emme ole vielä samassa tilanteessa kuin Saksa, joka on jo menetetty. Määrätietoisilla toimilla voimme muuttaa maamme suunnan. Käytännössä tämä tarkoittaa maahanmuuton lopettamista, jotta voimme välttää kuvaamani konfliktit ulkomaalaisryhmien ja kantaväestön välillä. Venäjän uhkaan varautumiseksi on kaikissa päätöksissä otettava keskiöön maanpuolustus ja huoltovarmuus. Puolustusvoimille on annettava sen tarvitsema rahoitus. Kalustohankinnoista ja joukkojen osaamisen ylläpidosta on pidettävä huolta. Turvallisuutta parannetaan monilla muilla yksittäisillä teoilla ja hankinnoilla, mutta tärkeimmäksi nostan jalkaväkimiinojen käyttöönoton hävittäjähankintojen lisäksi. Uudistuksilla ei ole mitään merkitystä, jos valtakoneistoon juurtuneet Moskovan kätyrit käyvät vastahankaan jatkossakin. Pysyvän turvallisuuden ja maanpuolustusnäkökulman pitämiseksi keskiössä, virkamieskoneistosta on raivattava pois monikulttuurisuutta ja Venäjän asiaa ajavat maanpetturit.

]]>
3 http://asserikinnunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273277-suomeakin-odottaa-sota#comments EU maanpuolustus Turvallisuus Venäjä Wed, 03 Apr 2019 06:00:00 +0000 Asseri Kinnunen http://asserikinnunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273277-suomeakin-odottaa-sota
Ylistyspuheenvuoro Ottawan sopimukselle: hyppypanos http://josefiinakauppila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273060-ylistyspuheenvuoro-ottawan-sopimukselle-hyppypanos <p>Olen aina pitänyt <strong>Ottawan sopimusta</strong> hienona ideana, sillä henkilömiinojen käyttö on ongelmallista kolmannen maailman maissa ja aiheuttaa paljon harmia etenkin siviilihenkilöille. On asiallinen tavoite pyrkiä vähentämään miinakenttiä kehitysmaissa ja asettaa painetta purkaa epäinhimillisiä rakenteita. En kuitenkaan koskaan ymmärtänyt Suomen liittymistä Ottawan sopimukseen, sillä Suomessa ei esiinny samankaltaisia ongelmia kuin henkilömiinoista kärsivillä kehitysmailla. Suomelle henkilömiinat olivat pitkään yksi itsenäisyyden takuutuotteista.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Pitkään luulin, että ainoa hyötyjä Suomen liittymisestä 2012 Ottawan sopimukseen oli imperialistista valloituspolitiikkaa naapurimaitaan kohtaan harrastava itäinen naapurimaamme, mutta kuvitelmani osoittautuikin täysin vääräksi.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Kun Ottawan sopimus kielsi Suomelta henkilömiinojen käytön, kului alle 10 vuotta uuden, tehokkaamman aseen julkaisemiseen. <strong>Hyppypanos</strong>. Kotimainen aseinnovaatio, joka on valmiina palauttamaan miinakauhun &ndash; todennäköisesti entistä tehokkaammin.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Maasta ponnistava hyppypanos ei tarvitse fyysistä ärsykettä laukaisuun, vaan sitä voidaan ohjata etänä, jolloin se on kestävämpi maalin määrityksen kannalta. Hyppypanoksella on myös mahdollisuus vaikuttaa useampaankin taistelijaan kuin vain yhteen, sekä sillä on isompi vaikutusala.<br />&nbsp;</p> <p>Ilman Ottawan sopimusta meillä tuskin olisi ollut näin kovaa motivaatiota kehitellä entistä tehokkaampia aseita miinakauhun palauttamiseen. Hyppypanos ei ole ristiriidassa Ottawan sopimuksen kanssa.<br /><br />Lisää tietoa uudesta aseinnovaatiosta:</p> <p><a href="https://yle.fi/uutiset/3-10711363">https://yle.fi/uutiset/3-10711363</a></p> <p><a href="https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006051195.html" title="https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006051195.html">https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006051195.html</a></p> <p><br /><br /><strong>Josefiina Tiirola</strong></p> <p>Yhteydenotot:</p> <p><em>janina.josefiina@windowslive.com</em></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Olen aina pitänyt Ottawan sopimusta hienona ideana, sillä henkilömiinojen käyttö on ongelmallista kolmannen maailman maissa ja aiheuttaa paljon harmia etenkin siviilihenkilöille. On asiallinen tavoite pyrkiä vähentämään miinakenttiä kehitysmaissa ja asettaa painetta purkaa epäinhimillisiä rakenteita. En kuitenkaan koskaan ymmärtänyt Suomen liittymistä Ottawan sopimukseen, sillä Suomessa ei esiinny samankaltaisia ongelmia kuin henkilömiinoista kärsivillä kehitysmailla. Suomelle henkilömiinat olivat pitkään yksi itsenäisyyden takuutuotteista.

 

Pitkään luulin, että ainoa hyötyjä Suomen liittymisestä 2012 Ottawan sopimukseen oli imperialistista valloituspolitiikkaa naapurimaitaan kohtaan harrastava itäinen naapurimaamme, mutta kuvitelmani osoittautuikin täysin vääräksi.

 

Kun Ottawan sopimus kielsi Suomelta henkilömiinojen käytön, kului alle 10 vuotta uuden, tehokkaamman aseen julkaisemiseen. Hyppypanos. Kotimainen aseinnovaatio, joka on valmiina palauttamaan miinakauhun – todennäköisesti entistä tehokkaammin.

 

Maasta ponnistava hyppypanos ei tarvitse fyysistä ärsykettä laukaisuun, vaan sitä voidaan ohjata etänä, jolloin se on kestävämpi maalin määrityksen kannalta. Hyppypanoksella on myös mahdollisuus vaikuttaa useampaankin taistelijaan kuin vain yhteen, sekä sillä on isompi vaikutusala.
 

Ilman Ottawan sopimusta meillä tuskin olisi ollut näin kovaa motivaatiota kehitellä entistä tehokkaampia aseita miinakauhun palauttamiseen. Hyppypanos ei ole ristiriidassa Ottawan sopimuksen kanssa.

Lisää tietoa uudesta aseinnovaatiosta:

https://yle.fi/uutiset/3-10711363

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006051195.html



Josefiina Tiirola

Yhteydenotot:

janina.josefiina@windowslive.com

]]>
16 http://josefiinakauppila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273060-ylistyspuheenvuoro-ottawan-sopimukselle-hyppypanos#comments Hyppypanos Kansallinen Kokoomus maanpuolustus Ottawan sopimus Puolustusvoimat Sun, 31 Mar 2019 14:06:49 +0000 Josefiina Tiirola http://josefiinakauppila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273060-ylistyspuheenvuoro-ottawan-sopimukselle-hyppypanos
Sukupuolineutraali intti on mahdollisuus http://timophellman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272448-sukupuolineutraali-intti-on-mahdollisuus <p>Yksi vaaliteemoistani on sukupuolineutraali asevelvollisuus.</p><p>&nbsp;</p><p>Naisten resurssien käyttämättä jättäminen maanpuolustuksen suhteen ei edesauta tasa-arvoa ja on suoranaista tuhlausta. Luonnollisesti siviilipalvelusta voitaisiin lyhentää tai uudistaa vastineeksi ja tarkastella myös valikoivia kutsuntoja, joissa otetaan ikäluokasta vain osa palvelukseen.</p><p>Tämä olisi osa siirtymävaihetta kohti vapaaehtoista asepalvelusta, jossa voisi olla esimerkiksi tarjolla selkeitä taloudellisia etuuksia intin käymisestä (tuloverohelpotus tms.)</p><p>Toisen ja kolmannen asteen koulutuksessa voisi olla paikallaan vapaaehtoinen sissisodan kurssimuotoinen koulutus, josta saisi opintopisteitä.</p><p>Elämme ehkä turvallisuuspoliittista murrosvaihetta, jossa Naton ja USA:n vahva status Euroopassa ei olekaan itsestäänselvyys.</p><p>Olemme pieni maa, maanpuolustus vaatii siksi improvisointia ja kykyä pysyä ajan hermolla.</p><p>Luovia ratkaisuja tarvitaan.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Yksi vaaliteemoistani on sukupuolineutraali asevelvollisuus.

 

Naisten resurssien käyttämättä jättäminen maanpuolustuksen suhteen ei edesauta tasa-arvoa ja on suoranaista tuhlausta. Luonnollisesti siviilipalvelusta voitaisiin lyhentää tai uudistaa vastineeksi ja tarkastella myös valikoivia kutsuntoja, joissa otetaan ikäluokasta vain osa palvelukseen.

Tämä olisi osa siirtymävaihetta kohti vapaaehtoista asepalvelusta, jossa voisi olla esimerkiksi tarjolla selkeitä taloudellisia etuuksia intin käymisestä (tuloverohelpotus tms.)

Toisen ja kolmannen asteen koulutuksessa voisi olla paikallaan vapaaehtoinen sissisodan kurssimuotoinen koulutus, josta saisi opintopisteitä.

Elämme ehkä turvallisuuspoliittista murrosvaihetta, jossa Naton ja USA:n vahva status Euroopassa ei olekaan itsestäänselvyys.

Olemme pieni maa, maanpuolustus vaatii siksi improvisointia ja kykyä pysyä ajan hermolla.

Luovia ratkaisuja tarvitaan.

 

]]>
0 http://timophellman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272448-sukupuolineutraali-intti-on-mahdollisuus#comments Armeija maanpuolustus Sun, 24 Mar 2019 12:39:51 +0000 Timo Hellman http://timophellman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272448-sukupuolineutraali-intti-on-mahdollisuus
Siviilipalvelus lakkautettava http://toniahva.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272306-siviilipalvelus-lakkautettava <p>Jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustukseen tai avustamaan sitä. Näin sanoo Suomen perustuslaki, joka asettaa maanpuolustusvelvollisuuden.</p><p>Siviilipalvelus toimii vaihtoehtona niille nuorille, jotka eivät halua vakaumuksellisista syistä suorittaa palvelusta Puolustusvoimissa. On kuitenkin syytä huomioida, että suuri osa siviilipalveluksen suorittajista ei ole tehnyt valintaa pelkästään vakaumuksellista syistä, vaan monilla on tutkitusti käytännöllisiä syitä taustalla.</p><p>Siviilipalveluksen suorittaa vuosittain noin 2500 asevelvollisista. Tämä vastaa noin seitsemää prosenttia ikäluokasta. Yli puolet siviilipalveluksen suorittaneista on alun perin aloittanut asepalveluksen ja siirtynyt sitten siviilipalvelukseen.</p><p>Nykymuotoisen siviilipalveluksen suurin ongelma on, että sen hyödyllisyys kriisiaikana on hyvin vähäinen. Se ei tue sotilaallista maanpuolustusta. Se ei juurikaan tue muuta kriisinaikaista toimintaa.</p><p>Siksi siviilipalvelus pitäisi nykymuodossaan lakkauttaa. Sen tilalle täytyy saada kokonaisturvallisuutta palveleva koulutus: kansalaispalvelus, joka vastaisi palvelusajaltaan vähintään siviilipalveluksen nykyistä kestoa. Kansalaispalveluksen pitäisi vastata kriisiajan tarpeisiin: sen sisällön pitäisi olla mm. huoltovarmuutta, väestönsuojelua, terveydenhuoltoa tai ruuanjakelua palvelevaa toimintaa.</p><p>Ja ennen kaikkea nykymuotoisen siviilipalveluksen tilalle on saattava suomalaisen yhteiskunnan turvallisuutta vahvistavaa toimintaa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tulevaisuuden kansalaispalveluksen suorittamispaikkoja olisi vain turvallisuusviranomaistoiminnoissa. Näin resurssit saadaan mahdollisimman optimaaliseen käyttöön. Tämän lisäksi tulisi mahdollistaa siirtyminen asepalvelukseen kesken palveluksen.</p><p>Siviilipalvelus on laitettava täysremonttiin paitsi yhteiskunnan turvallisuuden lisäämiseksi, myös yksilöiden näkökulmasta. On yhteisöllisyyttä lisäävää, että jokainen voi osallistua isänmaan turvallisuuden puolustamiseen.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustukseen tai avustamaan sitä. Näin sanoo Suomen perustuslaki, joka asettaa maanpuolustusvelvollisuuden.

Siviilipalvelus toimii vaihtoehtona niille nuorille, jotka eivät halua vakaumuksellisista syistä suorittaa palvelusta Puolustusvoimissa. On kuitenkin syytä huomioida, että suuri osa siviilipalveluksen suorittajista ei ole tehnyt valintaa pelkästään vakaumuksellista syistä, vaan monilla on tutkitusti käytännöllisiä syitä taustalla.

Siviilipalveluksen suorittaa vuosittain noin 2500 asevelvollisista. Tämä vastaa noin seitsemää prosenttia ikäluokasta. Yli puolet siviilipalveluksen suorittaneista on alun perin aloittanut asepalveluksen ja siirtynyt sitten siviilipalvelukseen.

Nykymuotoisen siviilipalveluksen suurin ongelma on, että sen hyödyllisyys kriisiaikana on hyvin vähäinen. Se ei tue sotilaallista maanpuolustusta. Se ei juurikaan tue muuta kriisinaikaista toimintaa.

Siksi siviilipalvelus pitäisi nykymuodossaan lakkauttaa. Sen tilalle täytyy saada kokonaisturvallisuutta palveleva koulutus: kansalaispalvelus, joka vastaisi palvelusajaltaan vähintään siviilipalveluksen nykyistä kestoa. Kansalaispalveluksen pitäisi vastata kriisiajan tarpeisiin: sen sisällön pitäisi olla mm. huoltovarmuutta, väestönsuojelua, terveydenhuoltoa tai ruuanjakelua palvelevaa toimintaa.

Ja ennen kaikkea nykymuotoisen siviilipalveluksen tilalle on saattava suomalaisen yhteiskunnan turvallisuutta vahvistavaa toimintaa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tulevaisuuden kansalaispalveluksen suorittamispaikkoja olisi vain turvallisuusviranomaistoiminnoissa. Näin resurssit saadaan mahdollisimman optimaaliseen käyttöön. Tämän lisäksi tulisi mahdollistaa siirtyminen asepalvelukseen kesken palveluksen.

Siviilipalvelus on laitettava täysremonttiin paitsi yhteiskunnan turvallisuuden lisäämiseksi, myös yksilöiden näkökulmasta. On yhteisöllisyyttä lisäävää, että jokainen voi osallistua isänmaan turvallisuuden puolustamiseen.

]]>
8 http://toniahva.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272306-siviilipalvelus-lakkautettava#comments maanpuolustus Siviilipalvelus Fri, 22 Mar 2019 16:20:27 +0000 Toni Ahva http://toniahva.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272306-siviilipalvelus-lakkautettava
Tehokas reserviläisarmeija http://juhavuoriooulu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272183-tehokas-reservilaisarmeija <p>Oheinen otsikko kuvaa iskulauseen oloisesti ajatuksiani puolustusvoimiemme tarvittavasta olemuksesta. Otsikko on päinvastainen kenraalikuntamme ajatuksille, joiden voi ajatella tavoittelevan ammattiarmeijaa, jonka osastot ovat käytettävissä kansainvälisissä operaatioissa muiden länsimaiden joukkojen kanssa.</p><p>Tältä kenraaliemme ajatuksen ainakin mielestäni näyttävät. Eräs selkeä havainto on armeijan johdon reserviläisiin kohdistuva väheksyntä. Tämä näkyy vaikkapa kertausharjoitusten vähyytenä ja reserville varatun toimintakelpoisen kaluston hävittämisenä.</p><p>Euroopan sotahistorian dosentin Markku Salomaan mukaan 2000-luvulla: &rdquo;Hävitettävää materiaalia polttoleikattiin ja sulatettiin romuraudaksi kahden sodanajan panssariprikaatin kaluston verran, kun prikaateja ei enää koettu tarvittavan. Hävitetystä materiaalista mainittakoon 240 venäläistä taistelupanssarivaunua, 220 venäläistä kuljetus- ja rynnäkköpanssarivaunua, 200 venäläistä kenttähaupitsia ja -kanuunaa sekä lisäksi ilmatorjuntakanuunoita, kranaatinheittimiä, konekiväärejä, 100&nbsp;000 rynnäkkökivääriä, kranaattikonekivääreitä, miinoja, muita räjähteitä ja ampumatarvikkeita. Kaikki aseet, ampumatarvikkeet ja räjähteet olivat täysin toimintakelpoisia ja olisivat soveltuneet täysin alueellisten joukkojen käyttöön.&rdquo; Kylmän sodan toinen erä, s. 292.</p><p>Reservimme oli hiljattain vähennetty vain 230&nbsp;000 mieheen, joka on nyt onneksi nostettu arvoon 280&nbsp;000 miestä. Tuo kuulostaa paljolta, mutta tietääkseni tuo tarkoittaa vain 60 &ndash; 70&nbsp;000 etulinjan taistelijaa maavoimissa. Aika vähän. Todellinen koulutuksen saanut reservimme on jopa 900&nbsp;000 miestä.</p><p>Kun vielä 90-luvulla meillä kävi porukkaa vuodessa 30 000 - 50 000 miestä kertaamassa, niin määrä on nyt laskenut noin 18 000:een vuotta kohden. Kertausharjoitusten keskimääräinen kesto on myös lyhentynyt kuudesta viiteen vuorokauteen. Kertausharjoituksiin käytetään vuodessa rahaa vain noin 14 miljoonaa. Nämä luvut pitäisi nostaa aivan eri tasolle.</p><p>Kantahenkilökunnan määrä on hieman alle 12 000. Määrää tulisi nostaa selvästi, jotta sekä varusmiesten, että reserviläisten koulutus saadaan ylemmälle tasolle.</p><p>Puolustuksemme tulisi perustua vain yhteen doktriiniin: maan haltuunoton tekemiseen mahdollisimman vaikeaksi, käytännössä epäsymmetrisen sodankäynnin keinoin.</p><p>Keinoina olisi reservin koon kasvattaminen, varusmiesten maastoharjoitusten ja ammuntojen lisääminen. Lisäksi kenraalien tulisi lopettaa käyttökelpoisen aseistuksen hävittäminen, ja varmistaa että yksinkertaista tulivoimasta kalustoa löytyy reilusti.</p><p>Lisäksi pitäisi palata alueelliseen puolustukseen, jossa ajatuksena on suhteellisen itsenäisesti toimivat vihollisen etenemistä estävät paikallisjoukot. Hyvissä asemissa olevat huonokuntoisetkin miehet pystyvät tehokkaaseen toimintaan, varsinkin kun otamme muiden puolueiden hyljeksimät jalkaväkimiinat takaisin käyttöön. Kynnys hyökätä nousee, kun vihollinen joutuisi pitkään maastosotaan.</p><p>Lähtisin kehittämään myös kodinturvajoukkoja, jotka olisivat valmiiksi varustettuja asetta myöten. Näinhän on laita esimerkiksi Ruotsissa ja Virossa. Nämä tuovat nopeutta liikekannallepanoon, sekä ovat myös tavallista paremmin valmiiksi yhteen hitsautuneita toimijoita.</p><p>Maavoimilla on keskeistä edelleen mm. tykistöaselajin kehittäminen erityisesti raskaiden raketinheittimien osalta. Noita on meillä jonkin verran, määrää voisi lisätä, mutta erityisesti pitäisi hankkia 300 kilometriin ulottuvia raketteja, joihin nyt ei ole varaa. Toki muukin tykistöaselaji on tärkeää sekä kalustoltaan että ammusten määrän kannalta. Panssaroituja ajoneuvoja saisi olla tarpeeksi. Eikä unohdeta monessa sodassa mainetta niittäneitä olalta ammuttavia ilmatorjuntaohjuksiakaan, joita ei helpolla ole koskaan liikaa.</p><p>Merivoimien avomerilaivaston suunnitelmat korvetteineen tulee romuttaa. Meripuolustuksen tulisi perustua saaristossa tapahtuvaan maihinnousujen torjuntaan rannikkojääkärien ja saaristoon sopivien alusten voimin. Kuorma-autojen laveteilta toimivat meritorjuntaohjukset torjuvat vihollisen aluksia, jopa sataan kilometriin asti.</p><p>Ilmapuolustuksen pääpainon tulee olla ilmatorjunnassa. Näkisin, että sopiva määrä hävittäjiä on 12 - 16 kappaletta. Lainaan tässä eversti Ahti Lappia, ohjuspuolustuksen asiantuntijaa ja ilmasotahistorian tutkijaa. Hävittäjiä tarvitaan rauhanajan ilmavalvontaan ja sodan uhan nousun tilanteisiin. Tällöin niihin riittää tavallisempikin kalusto.</p><p>Sodanajan ilmapuolustusta tarvitaan strategisiin kohteisiin ja sotajoukkojen suojaksi. Ilmatorjuntaohjukset pystyvät hoitamaan tehtävän halvemmalla ja varmemmin kuin hävittäjät.</p><p>Alivoimaisten ilmavoimien toimintamahdollisuudet sotatilassa ovat vähintäänkin heikot. Sen sijaan ilmatorjunnalla on paremmat mahdollisuudet toimia myös alivoimatilanteissa.</p><p>50 vuoden tilastoissa alivoimaisen osapuolen pudotuksista on 97 prosenttia tehty ilmatorjunnalla, siis vain 3 prosenttia hävittäjillä. Vaikka lasketaan mukaan myös ylivoimaisen puolen tekemät pudotukset, niin sittenkin ilmatorjunta on hoitanut niistä 87 prosenttia.</p><p>Huomattavaa on, että ajatelluilla uusillakaan hävittäjillä ei pystytä ohjustorjuntaan. Nykyaikaisella ilmatorjunnalla pystytään. Jostain syystä tämä oleellinen asia on vaiettu täysin valtamedian kritiikittömissä kirjoituksissa hävittäjiemme uusimis- eli HX-hankkeesta. Ilmatorjunta on myöskin tarvittaessa toiminnassa 24/7 periaatteella, hävittäjät eivät tähän pysty. Käytännössä hävittäjillä on mahdotonta suojella kiinteää kohdetta, kuten vaikkapa pääkaupunkiamme.</p><p>Usein unohdetaan, että Venäjällä lienee maailman vahvimmat ilmatorjuntajoukot, tosin Israelilla on pinta-alaa kohden vielä parempi suojaus. Venäjän ilmatorjunta ulottuu meille 300 kilometrin päähän raja-alueesta. Ja lisäksi heillä on huippukykyiset meitä monilukuisemmat alueelliset ilmavoimat joka tapauksessa. Arvelen, että hävittäjillämme ei ole sen enempää toimintamahdollisuuksia kuin Saddam Husseinilla ensimmäisessä Persian lahden sodassa. Tuolloinhan Saddamin ilmatorjunta pudotti yli 60 liittoutuneiden ilma-alusta. Hävittäjiä Saddam pystynyt juurikaan käyttämään.</p><p>Oman arvioni mukaan ajatellun HX-hankkeen koneilla voi tehdä kolme asiaa: 1) niillä voi osallistua nykyajan siirtomaasotiin, joita usein kriisinhallinnaksi kutsutaan, 2) niillä voi osallistua Naton ja Venäjän väliseen konfliktiin vaikkapa Baltian suunnalla ja 3) niillä voi ampua oikeat Mainilan laukaukset. En usko, että niillä voi puolustaa Suomea.</p><p>HX-hankkeen kustannuksiksi on arvioitu 10 miljardia euroa. Kun Hornetit hankittiin, hinta taisi kolminkertaistua alkuperäisestä. Niistä mm. riisuttiin tehdasaseistus pois, jotta hinta saatiin näyttämään halvemmalta. Tietääkseni puolustusvoimat ei ole julkistanut nykyisten Hornettien tähänastisia, tai loppuun asti arvioituja elinkaarikustannuksia. Miksiköhän ei ole?</p><p>HX-hankkeen hinta tietenkin riippuu mihin malliin ja määrään päädyttäisiin; tällä hetkellä hävittäjäporukat liputtavat 64 kappaleen ja yhdysvaltalaisen F35A:n nimiin.<br />On arvioitu, että HX-koneiden ylläpitokustannukset saattaisivat olla miljardin vuodessa. Tuosta päästään 30 vuoden elinkaarikustannuksissa aivan valtaviin rahamääriin. 20 &ndash; 30 miljardia taitaa mennä teki mitä teki.</p><p>Tällä hetkellä ilmatorjuntamme ulottuu käytännössä noin 5 &ndash; 6 kilometrin korkeuteen. Siis suunnilleen samaan kuin mihin pääsimme jatkosodan lopussa vuonna 1944. Tuotakaan korkeutta ei pidä tietenkään väheksyä, mutta se ei riitä.</p><p>Jostain syystä poistimme käytöstä etuajassa jopa 20 kilometrin korkeuteen ulottuvan venäläisen BUK-M1 ilmatorjuntajärjestelmän, jolla georgialaiset pudottivat Wikipedian mukaan ilmeisesti kaikki vuoden 2008 sodassa Venäjän menettämät seitsemän lentokonetta. Lisäksi serbit pudottivat BUK-M1 järjestelmän edeltäjällä yhdysvaltalaisen F-117 häivepommittajan Jugoslavian pommitusten aikaan. Tosin väitetään, että pudotus tehtiin&nbsp;tätä vieläkin vanhemmalla venäläisellä kalustolla. Se siitä häivetekniikasta.</p><p>Tällä hetkellä on ainakin kolme järkevää suuren korkeuden ilmatorjuntajärjestelmää: yhdysvaltalainen Patriot, ranskalainen SAMP/T sekä venäläinen S-300/400. Pitää toki muistaa myös israelilainen Iron Dome. Useat eurooppalaiset maat hankkivat vastaavia järjestelmiä. Esimerkiksi Ruotsi on hankkimassa kolmea Patriot-ohjuspatteria 1,2 miljardin euron hinnalla. Natomaa Turkki puolestaan hankkii sekä SAMP/T että S-400 järjestelmiä. Intia puolestaan venäläisiä S-400 järjestelmiä. Useat Euroopan maat hankkivat tai ovat hankkineet suuren korkeuden ilmatorjunnan valmiutta.</p><p>Aivan esimerkinomaisesti esitänkin, että hankimme 10 ranskalaista ohjuspatteria, jotka Patrioteja halvempina maksaisivat yhteensä arviolta 2,4 miljardia euroa. Tällöin saisimme kolme ohjuspatteria pääkaupungin turvaksi, loput muualla maahan. Patterin toimintaetäisyytenä voi pitää noin sataa kilometriä. Pidän selvänä, että lähellekään täydelliseen ilmatilan hallintaan meillä ei ole mahdollisuuksia, ainakaan nykyisellä länsimaisella kalustolla.</p><p>Itse hankkisin venäläisiä järjestelmiä mm. niiden mm. pitemmän kantaman (jopa 300 - 400 km) ja monipuolisen ohjusvalikoiman takia, mutta tuo näyttää olevan nyky-Suomessa jostain syystä aivan mahdoton ajatus. Ja muistutan edelleen, että vain ilmatorjunnalla voi torjua vihollisen ohjuksia, ei hävittäjillä.</p><p>Järjestämällä ilmapuolustus tässä kuvaamallani tavalla rahaa jäisi muuhun aseistukseen kuten maavoimien kehittämiseen, uusiin sodankäynnin välineisiin ja tekniikoihin kuten miehittämättömiin ilma-aluksiin sekä kybersodankäynnin kehittämiseen.</p><p>Rahaa jäisi lisäksi ennen kaikkea meidän suomalaisten hyvinvointiin, jonka ylläpitäminen tuo myös puolustustahtoa, kun yhteiskuntamme tarjoaa kaikille uskottavia elämisen mahdollisuuksia.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Oheinen otsikko kuvaa iskulauseen oloisesti ajatuksiani puolustusvoimiemme tarvittavasta olemuksesta. Otsikko on päinvastainen kenraalikuntamme ajatuksille, joiden voi ajatella tavoittelevan ammattiarmeijaa, jonka osastot ovat käytettävissä kansainvälisissä operaatioissa muiden länsimaiden joukkojen kanssa.

Tältä kenraaliemme ajatuksen ainakin mielestäni näyttävät. Eräs selkeä havainto on armeijan johdon reserviläisiin kohdistuva väheksyntä. Tämä näkyy vaikkapa kertausharjoitusten vähyytenä ja reserville varatun toimintakelpoisen kaluston hävittämisenä.

Euroopan sotahistorian dosentin Markku Salomaan mukaan 2000-luvulla: ”Hävitettävää materiaalia polttoleikattiin ja sulatettiin romuraudaksi kahden sodanajan panssariprikaatin kaluston verran, kun prikaateja ei enää koettu tarvittavan. Hävitetystä materiaalista mainittakoon 240 venäläistä taistelupanssarivaunua, 220 venäläistä kuljetus- ja rynnäkköpanssarivaunua, 200 venäläistä kenttähaupitsia ja -kanuunaa sekä lisäksi ilmatorjuntakanuunoita, kranaatinheittimiä, konekiväärejä, 100 000 rynnäkkökivääriä, kranaattikonekivääreitä, miinoja, muita räjähteitä ja ampumatarvikkeita. Kaikki aseet, ampumatarvikkeet ja räjähteet olivat täysin toimintakelpoisia ja olisivat soveltuneet täysin alueellisten joukkojen käyttöön.” Kylmän sodan toinen erä, s. 292.

Reservimme oli hiljattain vähennetty vain 230 000 mieheen, joka on nyt onneksi nostettu arvoon 280 000 miestä. Tuo kuulostaa paljolta, mutta tietääkseni tuo tarkoittaa vain 60 – 70 000 etulinjan taistelijaa maavoimissa. Aika vähän. Todellinen koulutuksen saanut reservimme on jopa 900 000 miestä.

Kun vielä 90-luvulla meillä kävi porukkaa vuodessa 30 000 - 50 000 miestä kertaamassa, niin määrä on nyt laskenut noin 18 000:een vuotta kohden. Kertausharjoitusten keskimääräinen kesto on myös lyhentynyt kuudesta viiteen vuorokauteen. Kertausharjoituksiin käytetään vuodessa rahaa vain noin 14 miljoonaa. Nämä luvut pitäisi nostaa aivan eri tasolle.

Kantahenkilökunnan määrä on hieman alle 12 000. Määrää tulisi nostaa selvästi, jotta sekä varusmiesten, että reserviläisten koulutus saadaan ylemmälle tasolle.

Puolustuksemme tulisi perustua vain yhteen doktriiniin: maan haltuunoton tekemiseen mahdollisimman vaikeaksi, käytännössä epäsymmetrisen sodankäynnin keinoin.

Keinoina olisi reservin koon kasvattaminen, varusmiesten maastoharjoitusten ja ammuntojen lisääminen. Lisäksi kenraalien tulisi lopettaa käyttökelpoisen aseistuksen hävittäminen, ja varmistaa että yksinkertaista tulivoimasta kalustoa löytyy reilusti.

Lisäksi pitäisi palata alueelliseen puolustukseen, jossa ajatuksena on suhteellisen itsenäisesti toimivat vihollisen etenemistä estävät paikallisjoukot. Hyvissä asemissa olevat huonokuntoisetkin miehet pystyvät tehokkaaseen toimintaan, varsinkin kun otamme muiden puolueiden hyljeksimät jalkaväkimiinat takaisin käyttöön. Kynnys hyökätä nousee, kun vihollinen joutuisi pitkään maastosotaan.

Lähtisin kehittämään myös kodinturvajoukkoja, jotka olisivat valmiiksi varustettuja asetta myöten. Näinhän on laita esimerkiksi Ruotsissa ja Virossa. Nämä tuovat nopeutta liikekannallepanoon, sekä ovat myös tavallista paremmin valmiiksi yhteen hitsautuneita toimijoita.

Maavoimilla on keskeistä edelleen mm. tykistöaselajin kehittäminen erityisesti raskaiden raketinheittimien osalta. Noita on meillä jonkin verran, määrää voisi lisätä, mutta erityisesti pitäisi hankkia 300 kilometriin ulottuvia raketteja, joihin nyt ei ole varaa. Toki muukin tykistöaselaji on tärkeää sekä kalustoltaan että ammusten määrän kannalta. Panssaroituja ajoneuvoja saisi olla tarpeeksi. Eikä unohdeta monessa sodassa mainetta niittäneitä olalta ammuttavia ilmatorjuntaohjuksiakaan, joita ei helpolla ole koskaan liikaa.

Merivoimien avomerilaivaston suunnitelmat korvetteineen tulee romuttaa. Meripuolustuksen tulisi perustua saaristossa tapahtuvaan maihinnousujen torjuntaan rannikkojääkärien ja saaristoon sopivien alusten voimin. Kuorma-autojen laveteilta toimivat meritorjuntaohjukset torjuvat vihollisen aluksia, jopa sataan kilometriin asti.

Ilmapuolustuksen pääpainon tulee olla ilmatorjunnassa. Näkisin, että sopiva määrä hävittäjiä on 12 - 16 kappaletta. Lainaan tässä eversti Ahti Lappia, ohjuspuolustuksen asiantuntijaa ja ilmasotahistorian tutkijaa. Hävittäjiä tarvitaan rauhanajan ilmavalvontaan ja sodan uhan nousun tilanteisiin. Tällöin niihin riittää tavallisempikin kalusto.

Sodanajan ilmapuolustusta tarvitaan strategisiin kohteisiin ja sotajoukkojen suojaksi. Ilmatorjuntaohjukset pystyvät hoitamaan tehtävän halvemmalla ja varmemmin kuin hävittäjät.

Alivoimaisten ilmavoimien toimintamahdollisuudet sotatilassa ovat vähintäänkin heikot. Sen sijaan ilmatorjunnalla on paremmat mahdollisuudet toimia myös alivoimatilanteissa.

50 vuoden tilastoissa alivoimaisen osapuolen pudotuksista on 97 prosenttia tehty ilmatorjunnalla, siis vain 3 prosenttia hävittäjillä. Vaikka lasketaan mukaan myös ylivoimaisen puolen tekemät pudotukset, niin sittenkin ilmatorjunta on hoitanut niistä 87 prosenttia.

Huomattavaa on, että ajatelluilla uusillakaan hävittäjillä ei pystytä ohjustorjuntaan. Nykyaikaisella ilmatorjunnalla pystytään. Jostain syystä tämä oleellinen asia on vaiettu täysin valtamedian kritiikittömissä kirjoituksissa hävittäjiemme uusimis- eli HX-hankkeesta. Ilmatorjunta on myöskin tarvittaessa toiminnassa 24/7 periaatteella, hävittäjät eivät tähän pysty. Käytännössä hävittäjillä on mahdotonta suojella kiinteää kohdetta, kuten vaikkapa pääkaupunkiamme.

Usein unohdetaan, että Venäjällä lienee maailman vahvimmat ilmatorjuntajoukot, tosin Israelilla on pinta-alaa kohden vielä parempi suojaus. Venäjän ilmatorjunta ulottuu meille 300 kilometrin päähän raja-alueesta. Ja lisäksi heillä on huippukykyiset meitä monilukuisemmat alueelliset ilmavoimat joka tapauksessa. Arvelen, että hävittäjillämme ei ole sen enempää toimintamahdollisuuksia kuin Saddam Husseinilla ensimmäisessä Persian lahden sodassa. Tuolloinhan Saddamin ilmatorjunta pudotti yli 60 liittoutuneiden ilma-alusta. Hävittäjiä Saddam pystynyt juurikaan käyttämään.

Oman arvioni mukaan ajatellun HX-hankkeen koneilla voi tehdä kolme asiaa: 1) niillä voi osallistua nykyajan siirtomaasotiin, joita usein kriisinhallinnaksi kutsutaan, 2) niillä voi osallistua Naton ja Venäjän väliseen konfliktiin vaikkapa Baltian suunnalla ja 3) niillä voi ampua oikeat Mainilan laukaukset. En usko, että niillä voi puolustaa Suomea.

HX-hankkeen kustannuksiksi on arvioitu 10 miljardia euroa. Kun Hornetit hankittiin, hinta taisi kolminkertaistua alkuperäisestä. Niistä mm. riisuttiin tehdasaseistus pois, jotta hinta saatiin näyttämään halvemmalta. Tietääkseni puolustusvoimat ei ole julkistanut nykyisten Hornettien tähänastisia, tai loppuun asti arvioituja elinkaarikustannuksia. Miksiköhän ei ole?

HX-hankkeen hinta tietenkin riippuu mihin malliin ja määrään päädyttäisiin; tällä hetkellä hävittäjäporukat liputtavat 64 kappaleen ja yhdysvaltalaisen F35A:n nimiin.
On arvioitu, että HX-koneiden ylläpitokustannukset saattaisivat olla miljardin vuodessa. Tuosta päästään 30 vuoden elinkaarikustannuksissa aivan valtaviin rahamääriin. 20 – 30 miljardia taitaa mennä teki mitä teki.

Tällä hetkellä ilmatorjuntamme ulottuu käytännössä noin 5 – 6 kilometrin korkeuteen. Siis suunnilleen samaan kuin mihin pääsimme jatkosodan lopussa vuonna 1944. Tuotakaan korkeutta ei pidä tietenkään väheksyä, mutta se ei riitä.

Jostain syystä poistimme käytöstä etuajassa jopa 20 kilometrin korkeuteen ulottuvan venäläisen BUK-M1 ilmatorjuntajärjestelmän, jolla georgialaiset pudottivat Wikipedian mukaan ilmeisesti kaikki vuoden 2008 sodassa Venäjän menettämät seitsemän lentokonetta. Lisäksi serbit pudottivat BUK-M1 järjestelmän edeltäjällä yhdysvaltalaisen F-117 häivepommittajan Jugoslavian pommitusten aikaan. Tosin väitetään, että pudotus tehtiin tätä vieläkin vanhemmalla venäläisellä kalustolla. Se siitä häivetekniikasta.

Tällä hetkellä on ainakin kolme järkevää suuren korkeuden ilmatorjuntajärjestelmää: yhdysvaltalainen Patriot, ranskalainen SAMP/T sekä venäläinen S-300/400. Pitää toki muistaa myös israelilainen Iron Dome. Useat eurooppalaiset maat hankkivat vastaavia järjestelmiä. Esimerkiksi Ruotsi on hankkimassa kolmea Patriot-ohjuspatteria 1,2 miljardin euron hinnalla. Natomaa Turkki puolestaan hankkii sekä SAMP/T että S-400 järjestelmiä. Intia puolestaan venäläisiä S-400 järjestelmiä. Useat Euroopan maat hankkivat tai ovat hankkineet suuren korkeuden ilmatorjunnan valmiutta.

Aivan esimerkinomaisesti esitänkin, että hankimme 10 ranskalaista ohjuspatteria, jotka Patrioteja halvempina maksaisivat yhteensä arviolta 2,4 miljardia euroa. Tällöin saisimme kolme ohjuspatteria pääkaupungin turvaksi, loput muualla maahan. Patterin toimintaetäisyytenä voi pitää noin sataa kilometriä. Pidän selvänä, että lähellekään täydelliseen ilmatilan hallintaan meillä ei ole mahdollisuuksia, ainakaan nykyisellä länsimaisella kalustolla.

Itse hankkisin venäläisiä järjestelmiä mm. niiden mm. pitemmän kantaman (jopa 300 - 400 km) ja monipuolisen ohjusvalikoiman takia, mutta tuo näyttää olevan nyky-Suomessa jostain syystä aivan mahdoton ajatus. Ja muistutan edelleen, että vain ilmatorjunnalla voi torjua vihollisen ohjuksia, ei hävittäjillä.

Järjestämällä ilmapuolustus tässä kuvaamallani tavalla rahaa jäisi muuhun aseistukseen kuten maavoimien kehittämiseen, uusiin sodankäynnin välineisiin ja tekniikoihin kuten miehittämättömiin ilma-aluksiin sekä kybersodankäynnin kehittämiseen.

Rahaa jäisi lisäksi ennen kaikkea meidän suomalaisten hyvinvointiin, jonka ylläpitäminen tuo myös puolustustahtoa, kun yhteiskuntamme tarjoaa kaikille uskottavia elämisen mahdollisuuksia.

]]>
5 http://juhavuoriooulu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272183-tehokas-reservilaisarmeija#comments Aluepuolustus Jalkaväkimiinat maanpuolustus Puolustusvoimat Reservi Thu, 21 Mar 2019 11:00:06 +0000 Juha Vuorio http://juhavuoriooulu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272183-tehokas-reservilaisarmeija
Suomen vakavasti harkittava Nato-jäsenyyttä http://karisalmi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272153-suomen-vakavasti-harkittava-nato-jasenyytta <p>Vaalikeskustelusta on lähes kokonaan puuttunut keskustelu turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Turvallisuusympäristömme on kuitenkin muuttunut selvästi viime aikoina. Suomen tulisi pysyä ajan tasalla ja jatkuvasti arvioida turvallisuuspoliittisia ratkaisujamme. Nämä ovat yksi poliittisen tason keskeisimpiä linjauksia ja niiden tulisi sen takia olla luonteva osa vaalikeskustelua.</p><p>Yksi keskeinen kysymys on Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus ja tulisiko tätä linjausta muuttaa hakemalla NATO-jäsenyyttä. Päätös liittymisestä on poliittinen, ei sotilaallinen. NATO-keskustelu on kuitenkin Suomessa haastavaa, sillä argumentointi puolesta tai vastaan perustuu monesti enemmän mielikuviin kuin faktaan, ja tunteet käyvät kuumina. Me tarvitsemme asiallista ja faktoihin perustuvaa keskustelua aiheesta. Ei myöskään riitä, että turvallisuuspolitiikan asiantuntijat keskustelevat asiasta toisten turvallisuuspolitiikan asiantuntijoiden kanssa, vaan keskustelua ja ymmärrystä asiasta tarvitaan joka tasolla.&nbsp;</p><p>Pyrin tässä kirjoituksessa selventämään yleisellä tasolla mitä NATO on sekä NATOon liittyviä yleisimpiä väärinkäsityksiä.&nbsp;</p><p><strong>Mikä NATO on?</strong></p><p>NATO on poliittis-sotilaallinen liittouma, jonka tavoitteena on jäsentensä turvallisuuden varmistaminen poliittisin ja tarvittaessa sotilaallisin keinoin. Poliittisella tasolla NATOn tavoitteena on edistää demokraattisia arvoja ja mahdollistaa jäsentensä välinen yhteistyö turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa asioissa kriisien ennalta ehkäisemiseksi. Sotilaallisella tasolla NATO on sitoutunut ratkaisemaan konflikteja rauhanomaisesti. Mikäli diplomaattiset yritykset epäonnistuvat, NATOlla on sotilaallista kykyä toteuttaa esimerkiksi kriisinhallintaoperaatioita.&nbsp;</p><p>NATOssa päätökset tehdään konsensus-periaatteella. Tämä tarkoittaa sitä, että päätös edellyttää kaikkien jäsenmaiden hyväksyntää.</p><p><strong>Mitä tarkoittaa artikla 5 ja kollektiivinen puolustus?</strong></p><p>NATOn puolustuksen keskiössä on niin kutsuttu artikla 5 ja kollektiivinen puolustus. Tämän periaatteen mukaan hyökkäys yhtä jäsenvaltiota vastaan tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia vastaan. NATO on vedonnut artikla 5:een vain kerran ja se liittyi Yhdysvalloissa tapahtuneeseen terroristi-iskuun 11. syyskuuta 2001.</p><p>Artikla 5 koskettaa vain ja ainoastaan NATOn jäsenmaita. Muilla valtioilla ei ole minkäänlaisia turvatakuita.&nbsp;</p><p>Turvatakuut toimivat ennalta ehkäisevästi nostamalla hyökkäyksen kynnystä niin korkealle, että hyökkäys ei kannata. Tämä on uskottavan puolustuksen kulmakivi. Yhteenkään NATO-maahan ei ole tehty sotilaallista hyökkäystä koko liittouman olemassa olon aikana.&nbsp;</p><p><strong>Olisiko Suomen pakko lähteä muiden maiden sotiin?</strong></p><p>Artikla 5 on usein ymmärretty Suomessa väärin. Artikla 5 ei tarkoita sitä, että kriisin sattuessa kaikkien jäsenvaltioiden asevoimat lähtevät sotaan, vieden varusmiehet mennessään. Mikäli artikla 5 aktivoidaan, niin jäsenvaltiot tekevät ensin kansallisella tasolla päätöksen siitä, millaista apua he kykenevät antamaan ja millaisia keinoja ovat valmiita käyttämään. Jäsenmaat neuvottelevat sen jälkeen keskenään siitä, miten kollektiivinen puolustus toteutetaan.&nbsp;</p><p>Monesti väitetään myös, että jos Suomi olisi NATO:n jäsen, niin &rdquo;Suomen pitäisi taistella Yhdysvaltojen sodissa&rdquo;. Tällä väitteellä viitataan usein Persianlahden sotaan vuonna 1991. NATO ei kuitenkaan ollut tässä operaatioissa toimijana, koska osallistumisesta ei päästy yhteisymmärrykseen (eli konseksukseen). Operaatioihin osallistui - YK:n mandaatilla - 35:sta maasta koostuva koalitio, jonka Yhdysvallat johti ja johon osallistui sekä NATO-jäsenmaita että ei-jäsenmaita. Kaikki NATO-jäsenmaat eivät kuitenkaan osallistuneet. Pohjoismaista Ruotsi, Norja ja Tanska osallistuivat; Ruotsi esimerkiksi toimittamalla kenttäsairaalan.</p><p>On tärkeätä ymmärtää, mitä tarkoitetaan, kun NATO (organisaationa) osallistuu johonkin ja miten se eroaa siitä, kun NATO-jäsenmaa tai -maat osallistuvat johonkin, esim. sotilaalliseen operaatioon. Analogiana voidaan esittää Suomen ja Ruotsin välinen sotilaallinen yhteistyö. Esimerkiksi Suomen ja Ruotsin välinen sotaharjoitus on kahden EU-maan yhteinen sotaharjoitus, mutta se ei silti ole EU:n harjoitus.</p><p><strong>Mitä NATO-jäsenyys edellyttää?</strong></p><p>NATO-jäsenyydelle on tiettyjä kriteereitä. Hakijamaan on maantieteellisesti sijaittava Euroopassa, sen on oltava demokraattinen valtio, sillä tulee olla kykyä ja halua edistää eurooppalaista ja transatlanttista turvallisuutta ja jäsenhakemukselle tulee olla kansallinen hyväksyntä. Tätä on tulkittu niin, että ennen hakua tulisi järjestää kansanäänestys, mutta tätä NATO ei edellytä. Hakuprosessin aikana varmistetaan, että NATO-yhteensopivuus täyttyy. Kaikkien NATO-jäsenmaiden tulee myös hyväksyä uusi jäsenmaa.</p><p>Kansallisen puolustusbudjetin tulee olla 2% valtion bruttokansantuotteesta. Pääosa NATO-maista ei ole saavuttanut tätä tavoitetta, jonka perimmäisenä tavoitteena on riittävän ja uskottavan kansallisen puolustuksen järjestäminen, joka toimii sekä pidäkkeenä, että on tarvittaessa käytettävissä yhteiseen puolustukseen. Suomen puolustusbudjetti on (vuonna 2019) 1,29% BKT:sta, mutta mikäli lasketaan mukaan UM:n osuus sotilaallisesta kriisinhallinnasta, puolustushallinnon eläkkeet ja osa Rajavartiolaitoksen menoista, niin osuus kasvaa noin 0,2%.</p><p>Jäsenyyden edellytyksenä on, että jäsenyyttä hakeva valtio ei ole konfliktin osapuoli. Näin ollen jäsenyyttä ei voi hakea siinä vaiheessa, kun konflikti on jo alkanut. Tätä voidaan verrata palovakuutukseen: vakuutus on otettava ennen kuin tulipalo on syttynyt. Jo lähistöllä riehuva metsäpalo saattaa nostaa vakuutuksen hintaa merkittävästi tai olla este sen saamiselle. Mitään &rdquo;NATO-optioita&rdquo; ei ole olemassa, vaan jäsenyyttä haetaan rauhan aikana vakiintuneen prosessin mukaisesti.&nbsp;</p><p><strong>Voisiko Suomi luopua yleisestä asevelvollisuudesta tai vaikkapa ilmapuolustuksesta, jos olisimme NATO-jäsen?</strong></p><p>NATO-jäsenyys edellyttää, että jokainen valtio vastaa omasta kansallisesta puolustuksestaan. Omaa puolustustaan ei voi siis ulkoistaa, sitä voi ainoastaan vahvistaa muualta saadulla tuella. Yleinen asevelvollisuus on Suomen kannalta kustannustehokkain tapa huolehtia omasta kansallisesta puolustuksestamme, eikä Nato-jäsenyys toisi tähän muutosta. Toimiva ilmapuolustus on tehokkain tapa estää hyökkääjän toimintavapaus. Tämä edellyttää jatkuvaa korkeaa valmiutta, mikä on saavutettavissa vain kansallisesti. Nopeasti kehittyvissä kriiseissä ovat yhteisoperaatioiden valmistelun ja toimeenpanon viiveet liian suuria ilman kansallista pidäkettä.</p><p><strong>Entä kauppasuhteet?</strong></p><p>Monesti väitetään, että Suomen kauppasuhteet Venäjään kärsisivät NATO-jäsenyyden myötä. Venäjä kuitenkin käy kauppaa NATO-maiden kanssa jo nyt, esimerkkinä kaasun vienti Saksaan.</p><p>Harvemmin on laskettu, millaisia kauppasuhteita NATO-jäsenyys mahdollistaisi, kun Suomi korkean teknologian maana pääsisi osaksi NATOn teollisuusyhteistyötä. Tällä hetkellä nämä foorumit ovat avoinna vain NATOn jäsenmaille.</p><p><strong>Miksei EU?</strong></p><p>EU on taloudellinen ja poliittinen unioni ja sen tehtävät ja mandaatti poikkeavat NATOn vastaavista.&nbsp;EU:n sotilaallista ulottuvuutta kehitetään niiltä osin, kun se ei ole päällekkäinen NATOn kanssa. EU:lla ei siis tule olemaan omaa armeijaa, vaan sen kyvyt muodostuvat pääosin kansallisten puolustusvoimien käytettävyydestä tarvittavissa yhteisoperaatioissa. EU:lla ei myöskään ole vastaavaa komento- ja esikuntarakennetta, mikä mahdollistasi joukkojen nopean ja laajamittaisen kokoamisen ja käytön.</p><p>Samalla on muistettava, että pääosa EU:n jäsenistä kuuluu NATOon. Euroopan puolustus siis nojaa vahvasti NATOon. Muilla EU-jäsenmailla ei välttämättä ole samanlaisia intressejä kehittää EU:n yhteispuolustusta kuin NATOn ulkopuoliset jäsenet.&nbsp;</p><p><strong>Mitä se tarkoittaa, kun emme ole NATOn jäsen?</strong></p><p>Pahimmassa tapauksessa Itämeren tai Fennoskandian alueelle syntyy konflikti, joka vaikuttaa Suomeen suoraan tai välillisesti riippumatta siitä, onko Suomi konfliktin osapuoli. Jos Suomi ei ole NATOn jäsen, niin emme osallistu NATOn päätöksentekoon, joka väistämättä vaikuttaa alueen tapahtumiin. Suomella ei myöskään ole turvatakuita. Suomi on avoin poliittiselle, taloudelliselle ja sotilaalliselle painostukselle. Asemamme saattaisi olla huoltovarmuuden kannalta kaikkein heikoin, kun kauppalaivaston toimintaan tulisi merkittäviä häiriöitä tai liikennöinti Suomen satamiin estyisi kokonaan.</p><p><strong>NATO - puolesta vai vastaan?</strong></p><p>Päätös siitä, liittyykö Suomi NATOon vai ei, tulee perustua Suomen turvallisuusympäristön tilanteeseen ja arvioon sen mahdolliseen kehittymiseen sekä faktapohjaiseen tietoon siitä, mitä NATO on ja mitä jäsenyys meille merkitsisi ja mitä se meiltä edellyttäisi. Se edellyttää avointa keskustelua.</p><p>Avoin keskustelu myös poistaisi turhaa ja vääriin tietoihin perustuvaa pelkoa siitä, että Suomi ja meidän varusmiehemme joutuisivat ulkomaille sotaan. Tilanteessa, missä artikla 5:een vedottaisiin, Suomi tekisi itse, itsenäisesti ja kansallisesti päätöksensä siitä, millä tavalla Suomi osallistuisi toisen maan auttamiseen. Suomi osallistuu jo nyt kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan ja on mukana kansainvälisissä valmiusjoukoissa, joten täysin uusia keinoja avunantoon ei edes tarvita.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Vaalikeskustelusta on lähes kokonaan puuttunut keskustelu turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Turvallisuusympäristömme on kuitenkin muuttunut selvästi viime aikoina. Suomen tulisi pysyä ajan tasalla ja jatkuvasti arvioida turvallisuuspoliittisia ratkaisujamme. Nämä ovat yksi poliittisen tason keskeisimpiä linjauksia ja niiden tulisi sen takia olla luonteva osa vaalikeskustelua.

Yksi keskeinen kysymys on Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus ja tulisiko tätä linjausta muuttaa hakemalla NATO-jäsenyyttä. Päätös liittymisestä on poliittinen, ei sotilaallinen. NATO-keskustelu on kuitenkin Suomessa haastavaa, sillä argumentointi puolesta tai vastaan perustuu monesti enemmän mielikuviin kuin faktaan, ja tunteet käyvät kuumina. Me tarvitsemme asiallista ja faktoihin perustuvaa keskustelua aiheesta. Ei myöskään riitä, että turvallisuuspolitiikan asiantuntijat keskustelevat asiasta toisten turvallisuuspolitiikan asiantuntijoiden kanssa, vaan keskustelua ja ymmärrystä asiasta tarvitaan joka tasolla. 

Pyrin tässä kirjoituksessa selventämään yleisellä tasolla mitä NATO on sekä NATOon liittyviä yleisimpiä väärinkäsityksiä. 

Mikä NATO on?

NATO on poliittis-sotilaallinen liittouma, jonka tavoitteena on jäsentensä turvallisuuden varmistaminen poliittisin ja tarvittaessa sotilaallisin keinoin. Poliittisella tasolla NATOn tavoitteena on edistää demokraattisia arvoja ja mahdollistaa jäsentensä välinen yhteistyö turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa asioissa kriisien ennalta ehkäisemiseksi. Sotilaallisella tasolla NATO on sitoutunut ratkaisemaan konflikteja rauhanomaisesti. Mikäli diplomaattiset yritykset epäonnistuvat, NATOlla on sotilaallista kykyä toteuttaa esimerkiksi kriisinhallintaoperaatioita. 

NATOssa päätökset tehdään konsensus-periaatteella. Tämä tarkoittaa sitä, että päätös edellyttää kaikkien jäsenmaiden hyväksyntää.

Mitä tarkoittaa artikla 5 ja kollektiivinen puolustus?

NATOn puolustuksen keskiössä on niin kutsuttu artikla 5 ja kollektiivinen puolustus. Tämän periaatteen mukaan hyökkäys yhtä jäsenvaltiota vastaan tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia vastaan. NATO on vedonnut artikla 5:een vain kerran ja se liittyi Yhdysvalloissa tapahtuneeseen terroristi-iskuun 11. syyskuuta 2001.

Artikla 5 koskettaa vain ja ainoastaan NATOn jäsenmaita. Muilla valtioilla ei ole minkäänlaisia turvatakuita. 

Turvatakuut toimivat ennalta ehkäisevästi nostamalla hyökkäyksen kynnystä niin korkealle, että hyökkäys ei kannata. Tämä on uskottavan puolustuksen kulmakivi. Yhteenkään NATO-maahan ei ole tehty sotilaallista hyökkäystä koko liittouman olemassa olon aikana. 

Olisiko Suomen pakko lähteä muiden maiden sotiin?

Artikla 5 on usein ymmärretty Suomessa väärin. Artikla 5 ei tarkoita sitä, että kriisin sattuessa kaikkien jäsenvaltioiden asevoimat lähtevät sotaan, vieden varusmiehet mennessään. Mikäli artikla 5 aktivoidaan, niin jäsenvaltiot tekevät ensin kansallisella tasolla päätöksen siitä, millaista apua he kykenevät antamaan ja millaisia keinoja ovat valmiita käyttämään. Jäsenmaat neuvottelevat sen jälkeen keskenään siitä, miten kollektiivinen puolustus toteutetaan. 

Monesti väitetään myös, että jos Suomi olisi NATO:n jäsen, niin ”Suomen pitäisi taistella Yhdysvaltojen sodissa”. Tällä väitteellä viitataan usein Persianlahden sotaan vuonna 1991. NATO ei kuitenkaan ollut tässä operaatioissa toimijana, koska osallistumisesta ei päästy yhteisymmärrykseen (eli konseksukseen). Operaatioihin osallistui - YK:n mandaatilla - 35:sta maasta koostuva koalitio, jonka Yhdysvallat johti ja johon osallistui sekä NATO-jäsenmaita että ei-jäsenmaita. Kaikki NATO-jäsenmaat eivät kuitenkaan osallistuneet. Pohjoismaista Ruotsi, Norja ja Tanska osallistuivat; Ruotsi esimerkiksi toimittamalla kenttäsairaalan.

On tärkeätä ymmärtää, mitä tarkoitetaan, kun NATO (organisaationa) osallistuu johonkin ja miten se eroaa siitä, kun NATO-jäsenmaa tai -maat osallistuvat johonkin, esim. sotilaalliseen operaatioon. Analogiana voidaan esittää Suomen ja Ruotsin välinen sotilaallinen yhteistyö. Esimerkiksi Suomen ja Ruotsin välinen sotaharjoitus on kahden EU-maan yhteinen sotaharjoitus, mutta se ei silti ole EU:n harjoitus.

Mitä NATO-jäsenyys edellyttää?

NATO-jäsenyydelle on tiettyjä kriteereitä. Hakijamaan on maantieteellisesti sijaittava Euroopassa, sen on oltava demokraattinen valtio, sillä tulee olla kykyä ja halua edistää eurooppalaista ja transatlanttista turvallisuutta ja jäsenhakemukselle tulee olla kansallinen hyväksyntä. Tätä on tulkittu niin, että ennen hakua tulisi järjestää kansanäänestys, mutta tätä NATO ei edellytä. Hakuprosessin aikana varmistetaan, että NATO-yhteensopivuus täyttyy. Kaikkien NATO-jäsenmaiden tulee myös hyväksyä uusi jäsenmaa.

Kansallisen puolustusbudjetin tulee olla 2% valtion bruttokansantuotteesta. Pääosa NATO-maista ei ole saavuttanut tätä tavoitetta, jonka perimmäisenä tavoitteena on riittävän ja uskottavan kansallisen puolustuksen järjestäminen, joka toimii sekä pidäkkeenä, että on tarvittaessa käytettävissä yhteiseen puolustukseen. Suomen puolustusbudjetti on (vuonna 2019) 1,29% BKT:sta, mutta mikäli lasketaan mukaan UM:n osuus sotilaallisesta kriisinhallinnasta, puolustushallinnon eläkkeet ja osa Rajavartiolaitoksen menoista, niin osuus kasvaa noin 0,2%.

Jäsenyyden edellytyksenä on, että jäsenyyttä hakeva valtio ei ole konfliktin osapuoli. Näin ollen jäsenyyttä ei voi hakea siinä vaiheessa, kun konflikti on jo alkanut. Tätä voidaan verrata palovakuutukseen: vakuutus on otettava ennen kuin tulipalo on syttynyt. Jo lähistöllä riehuva metsäpalo saattaa nostaa vakuutuksen hintaa merkittävästi tai olla este sen saamiselle. Mitään ”NATO-optioita” ei ole olemassa, vaan jäsenyyttä haetaan rauhan aikana vakiintuneen prosessin mukaisesti. 

Voisiko Suomi luopua yleisestä asevelvollisuudesta tai vaikkapa ilmapuolustuksesta, jos olisimme NATO-jäsen?

NATO-jäsenyys edellyttää, että jokainen valtio vastaa omasta kansallisesta puolustuksestaan. Omaa puolustustaan ei voi siis ulkoistaa, sitä voi ainoastaan vahvistaa muualta saadulla tuella. Yleinen asevelvollisuus on Suomen kannalta kustannustehokkain tapa huolehtia omasta kansallisesta puolustuksestamme, eikä Nato-jäsenyys toisi tähän muutosta. Toimiva ilmapuolustus on tehokkain tapa estää hyökkääjän toimintavapaus. Tämä edellyttää jatkuvaa korkeaa valmiutta, mikä on saavutettavissa vain kansallisesti. Nopeasti kehittyvissä kriiseissä ovat yhteisoperaatioiden valmistelun ja toimeenpanon viiveet liian suuria ilman kansallista pidäkettä.

Entä kauppasuhteet?

Monesti väitetään, että Suomen kauppasuhteet Venäjään kärsisivät NATO-jäsenyyden myötä. Venäjä kuitenkin käy kauppaa NATO-maiden kanssa jo nyt, esimerkkinä kaasun vienti Saksaan.

Harvemmin on laskettu, millaisia kauppasuhteita NATO-jäsenyys mahdollistaisi, kun Suomi korkean teknologian maana pääsisi osaksi NATOn teollisuusyhteistyötä. Tällä hetkellä nämä foorumit ovat avoinna vain NATOn jäsenmaille.

Miksei EU?

EU on taloudellinen ja poliittinen unioni ja sen tehtävät ja mandaatti poikkeavat NATOn vastaavista. EU:n sotilaallista ulottuvuutta kehitetään niiltä osin, kun se ei ole päällekkäinen NATOn kanssa. EU:lla ei siis tule olemaan omaa armeijaa, vaan sen kyvyt muodostuvat pääosin kansallisten puolustusvoimien käytettävyydestä tarvittavissa yhteisoperaatioissa. EU:lla ei myöskään ole vastaavaa komento- ja esikuntarakennetta, mikä mahdollistasi joukkojen nopean ja laajamittaisen kokoamisen ja käytön.

Samalla on muistettava, että pääosa EU:n jäsenistä kuuluu NATOon. Euroopan puolustus siis nojaa vahvasti NATOon. Muilla EU-jäsenmailla ei välttämättä ole samanlaisia intressejä kehittää EU:n yhteispuolustusta kuin NATOn ulkopuoliset jäsenet. 

Mitä se tarkoittaa, kun emme ole NATOn jäsen?

Pahimmassa tapauksessa Itämeren tai Fennoskandian alueelle syntyy konflikti, joka vaikuttaa Suomeen suoraan tai välillisesti riippumatta siitä, onko Suomi konfliktin osapuoli. Jos Suomi ei ole NATOn jäsen, niin emme osallistu NATOn päätöksentekoon, joka väistämättä vaikuttaa alueen tapahtumiin. Suomella ei myöskään ole turvatakuita. Suomi on avoin poliittiselle, taloudelliselle ja sotilaalliselle painostukselle. Asemamme saattaisi olla huoltovarmuuden kannalta kaikkein heikoin, kun kauppalaivaston toimintaan tulisi merkittäviä häiriöitä tai liikennöinti Suomen satamiin estyisi kokonaan.

NATO - puolesta vai vastaan?

Päätös siitä, liittyykö Suomi NATOon vai ei, tulee perustua Suomen turvallisuusympäristön tilanteeseen ja arvioon sen mahdolliseen kehittymiseen sekä faktapohjaiseen tietoon siitä, mitä NATO on ja mitä jäsenyys meille merkitsisi ja mitä se meiltä edellyttäisi. Se edellyttää avointa keskustelua.

Avoin keskustelu myös poistaisi turhaa ja vääriin tietoihin perustuvaa pelkoa siitä, että Suomi ja meidän varusmiehemme joutuisivat ulkomaille sotaan. Tilanteessa, missä artikla 5:een vedottaisiin, Suomi tekisi itse, itsenäisesti ja kansallisesti päätöksensä siitä, millä tavalla Suomi osallistuisi toisen maan auttamiseen. Suomi osallistuu jo nyt kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan ja on mukana kansainvälisissä valmiusjoukoissa, joten täysin uusia keinoja avunantoon ei edes tarvita.

]]>
72 http://karisalmi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272153-suomen-vakavasti-harkittava-nato-jasenyytta#comments Euroopan puolustus Kansainväliset suhteet maanpuolustus Nato Ulko- ja turvallisuuspolitiikka Thu, 21 Mar 2019 05:00:00 +0000 Kari Salmi http://karisalmi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272153-suomen-vakavasti-harkittava-nato-jasenyytta
Hornet-kaluston korvaaminen uuden sukupolven monitoimihävittäjällä http://karisalmi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271894-hornet-kaluston-korvaaminen-uuden-sukupolven-monitoimihavittajalla <p>Puolustusministeriö tuli esiselvityksessään siihen tulokseen, että nykyisen Hornet-kaluston elinkaaren päättyessä 2025 &ndash; 2030 tulee vastaavat suorituskyvyt korvata täysimääräisesti ja tähän tarkoitukseen soveltuvat parhaiten modernit monitoimihävittäjät. Korvaushanke kestää noin vuosikymmenen. Se sisältää esitietojen keräämisen julkisista lähteistä, tutustumisen potentiaalisiin valmistajiin, tietopyynnön, tarjouspyynnön sekä tähän tehtävät tarvittavat tarkennukset, lopullisen tarjouksen sekä näiden perusteella tehtävän hankintapäätöksen. Kaikki viisi kandidaattia ovat jättäneet tarjouksensa ja ovat siis edelleen tarjouskilpailussa mukana.</p><p>Hankintapäätös perustuu seuraaviin kriteereihin:</p><ol><li>Kaluston tekninen ja rakenteellinen kokonaisuus</li><li>Huoltovarmuus kaluston itsenäisen käytön varmistamiseksi</li><li>Hankinnan elinkaaren aikaiset kustannukset</li><li>Teollinen yhteistyö</li><li>Saavutettavissa oleva operatiivinen suorituskyky.</li></ol><p>Hankintaprosessi etenee niin, että tarjoajan on läpäistävä kutakin vaihetta varten asetetut vaatimukset päästäkseen seuraavaan vaiheeseen. Hankinta toteutetaan ns. design-to-cost -periaatteella, eli tarjoajille on annettu budjetäärinen 7 &ndash; 10 miljardin euron hintahaarukka, johon tarjous tulee sovittaa. Päästäkseen viimeiseen vaiheeseen, on kaikki edelliset kriteeristöt siis läpäistävä hyväksytysti. Viimeisessä vaiheessa vertaillaan ainoastaan kyseisellä budjettiraamilla saavutettavissa olevaa hankintahetken suorituskykyä ja sen kehittämispotentiaalia kaluston elinkaaren aikana. Tässä vaiheessa ei siis voi enää kilpailla hinnalla, vaan sillä kokonaispaketilla, joka hintahaarukkaan mahtuu.</p><p>Hankintojen yhteydessä puhutaan suorituskyvystä ja sen täysimääräisestä korvaamisesta. Tällä tarkoitetaan hankittavan järjestelmän taistelukykyjä suhteutettuna siihen operatiiviseen uhkaympäristöön, missä sitä elinkaarensa aikana käytetään. Teknologian kehitys on nopeaa ja siksi hankittavan kaluston kehityspotentiaali vähintään yhtä tärkeää kuin se, millaiset järjestelmät niissä on hankintahetkellä. Nykyisten asejärjestelmien elinkaari päättyy uuden kaluston käytön alkupuolella, joten niiden integroiminen tulevaan kalustoon ei ole välttämätöntä, mutta siitä voi olla hankintapäätöksen kannalta etua. Saman suorituskyvyn voi siis saavuttaa myös muilla, tulevaan kalustoon jo integroidulla tai integroitavissa olevilla asejärjestelmillä.</p><p>Hankittava monitoimihävittäjä voi toimia mm. ilmanherruustehtävissä, käyttää asevaikutustaan tai elektronisia kykyjään ilma-, maa- ja merimaaleja vastaan, valvoa ilma- tai pintatilannetta, etsiä ja osoittaa maaleja muille aselaveteille ja -järjestelmille, johtaa tulta, kerätä ja välittää tiedustelutietoa ja toimia tietoliikenteen solmuna. Järjestelmät ovat siis laajasti verkottuneita, toisiaan ja myös muiden puolustushaarojen järjestelmiä tukevia ja osin jopa toistensa tehtäviin kykeneviä. Tämä mahdollistaa joustavat yhteisoperaatiot ja kulloiseenkin tilanteeseen optimaalisen keinovalikoiman käytön.</p><p>Suorituskykyä koskevat analyysit perustuvat nykyaikaisen sodankäynnin malleihin ja niistä tehtyihin suorituskykyvaatimuksiin nimenomaan suomalaisessa toimintaympäristössä. Tämä asettaa järjestelmälle haasteita niin sään, johtamis- ja tukikohtarakenteiden kuin käyttöhenkilöstönkin osalta. Hajautettu toiminta kantahenkilökunnan johtamana, mutta varusmiesten ja reservin voimin tulee olla mahdollista.</p><p><strong>Miksi juuri 64 monitoimihävittäjää?</strong></p><p>Koko Suomen ja sen ilmatilan puolustaminen edellyttää riittävän taistelukyvyn nopeaa kohdentamista maantieteellisesti sinne, missä sen käyttö on välttämätöntä tai teho paras. Hyökkääjän ilmaoperaatioiden kiistäminen ja ilmanherruuden ajallinen ja paikallinen hankkiminen sekä ylläpitäminen edellyttävät riittävää, jatkuvasti käytettävissä olevaa hävittäjävoimaa. Mikäli ilmanherruus menetetään, saa hyökkääjä toimintavapauden, millä on ratkaiseva heikentävä vaikutus puolustusedellytyksiimme. Ilmavoimien henkilöstö, organisaatio ja infrastruktuuri on sopeutettu käyttämään kutakuinkin kyseistä konemäärää. Tämä on perua Pariisin rauhansopimuksesta, mikä rajoitti taistelukoneiden määrän kuuteenkymmeneen. Tulee muistaa, että osa koneista on huollossa, joten taistelukäyttöön saatavien koneiden määrä on aina pienempi kuin hankitun kaluston kokonaismäärä. Operatiivinen tarve voisi edellyttää perustellusti suurempaakin konemäärää, mutta Suomen kaltaisella, pinta-alaltaan suurella, mutta väkiluvultaan pienellä maalla tuskin tulee olemaan siihen varaa.</p><p>Mikäli konevahvuutta pienennettäisiin, tulisi samalla päättää, mitä osaa Suomesta ei puolusteta tai missä suunnassa otetaan merkittävä riski. Jos esimerkiksi harvaan asuttu Lapin ilmatila jäisi vaille hävittäjäsuojaa, laskisi se hyökkääjän maavoimien riskiä ja kasvattaisi puolustajan mahdollisia taistelutappioita merkittävästi. Tämä voisi pahimmillaan johtaa tilanteeseen, missä laajoja alueita menetettäisi viholliselle, joka mahdollisesti katkaisisi Suomen maayhteyden Ruotsiin ja Norjaan, elleivät nämä tekisi sitä itse suojatakseen omaa koskemattomuuttaan. Mikäli samalla kauppamerenkulussa olisi merkittäviä häiriöitä &ndash; mikä on todennäköistä &ndash; joutuisi Suomi käytännössä eristetyksi. Tällöin tilanne huoltovarmuuden kannalta olisi kestämätön.</p><p><strong>Voiko hankintaa porrastaa pidemmälle aikavälille?</strong></p><p>Tämä johtaisi muutamaan mahdolliseen ongelmaan. Ensiksi koulutusjärjestelmä ei kykenisi pitämään yllä riittävää, taistelukelpoista ohjaajamäärää. Lisäksi hankittavasta kalustosta olisi todennäköisesti käytössä useampia versioita, mikä vaikeuttaisi niiden käyttöä ja tekisi järjestelmien ylläpidon hankalaksi ja kalliiksi. Ei ole myöskään varmaa, olisiko kalustoa myöhemmin nopeasti saatavilla, mikäli operatiivinen tarve yllättäen sitä edellyttäisi. Hankintaprosessit ovat pitkiä, eivätkä kykene vastaamaan turvallisuusympäristössä tapahtuviin, nopeisiin muutoksiin.</p><p>Toiseksi näin hankitut koneet tulisivat elinkaarensa päähän myös eri aikaan, joten seuraavaa kalustoa hankittaessa jäisi joko suuri osa kaluston lentotunneista ja järjestelmien suorituskyvystä käyttämättä, tai sitten jouduttaisiin tilanteeseen, missä käytetään kahta tyyppiä pitkän aikaa samanaikaisesti. Tämä on sekä kallista että huoltojärjestelmän kannalta työlästä.</p><p><strong>Miksei Hornet-kaluston elinkaarta jatketa?</strong></p><p>Hornet-kaluston eliniän jatkamisen edellytykset on selvitetty osana hankkeen valmistelua. Nykyisen Hornet-kaluston lentotunnit ajetaan niin sanotusti loppuun. Sveitsi kykenee jatkamaan samanikäisen Hornet-kalustonsa elinkaarta, koska näihin on hankittu jo alun perin vahvistettu keskirunko, mihin Suomella ei ollut rahoitusta. Rungon vahvistaminen ja sensorien ja asejärjestelmien päivittäminen 2030-luvun uhkaympäristöä vastaavaksi olisi sekä kallista, että siinä onnistuminen epätodennäköistä. Varaosien saatavuus on heikentynyt merkittävästi teollisuuden tuotantolinjojen ollessa jo kiinni. Niiden avaaminen yhdelle asiakkaalle tai vähäiselle konemäärälle on kannattamatonta. Myöskään taistelukelpoisten käytettyjen hävittäjien saatavuudesta ei ole mitään takuita. Lisäksi elinkaaren jatkaminen johtaisi tilanteeseen, missä sekä hävittäjät että suihkuharjoituskoneet uusittaisiin samanaikaisesti. Tämä on mahdotonta.</p><p>On esitetty näkemys, että Hornet-kaluston elinkaarta pidentämällä olisi mahdollista kohdentaa rahoitusta maavoimien ja ilmatorjunnan hankkeille. Mikäli monitoimihävittäjien hankinta tehdään puolustusbudjetin ulkopuolisella rahoituksella, ei se sinällään vaaranna muita hankkeita, mutta toki budjettiraami on ahdas, jotta kaikki tärkeät hankkeet voitaisi toteuttaa täysimääräisesti. Hankintojen priorisoinnin on tehnyt puolustusvoimat yhdessä puolustusministeriön kanssa, joten erityistä poliittista uudelleenarviointia tältä osin ei enää tarvita.</p><p><strong>Korvaako tekoäly ohjaajan monitoimihävittäjien elinkaaren aikana?</strong></p><p>Tekninen kehitys on vauhdikasta ja uusia automaattiseen paikannukseen ja autonomiseen toimintaa kykeneviä robotteja kehitetään nopeaan tahtiin. Kuitenkaan yksikään hävittäjävalmistaja ei ole tuomassa puhtaasti ohjaajatonta konetyyppiä markkinoille HX-hankkeen aikataulussa. Näin ollen seuraava konesukupolvi tulee edelleen olemaan ihmisen ohjaama, vaikka monia toimintoja voidaankin hoitaa joko automaattisesti tai verkon yli. Tämä vapauttaa ohjaajan tekemään sitä, missä ihminen on paras &ndash; luovaan tilanteenmukaiseen soveltamiseen. Mikäli tekoäly voittaa ihmisen kaikilla taistelun suunnittelun ja toimeenpanon osa-alueilla, voidaan tarvittava automaatio sovittaa tuolloin käytössä oleviin, modulaarisesti rakennettuihin hävittäjiin ilman, että koko kalusto jouduttaisi vaihtamaan kesken elinkaaren. Tekoälyn kehitys ei siis vaaranna hanketta, vaan voi olla jopa tukemassa sen tehokasta käyttöä.</p><p><strong>Voiko monitoimihävittäjät korvata pitkän matkan ilmatorjunnalla?</strong></p><p>Ilmatorjunnan vahvuus on pysyvä suoja kohteelle. Sen ammus- tai ohjustuli on käytettävissä lähes välittömästi, kun maali on havaittu ja tunnistettu. Pitkän kantaman järjestelmien käyttöä rajoittaa merkittävästi valvontasensorien ja maalinosoitusjärjestelmien alakatve. Lisäksi ne ovat ajoneuvoalustaisia, joten pidempien välimatkojen ryhmitysmuutokset ovat varsin hitaita. Muodostettu suoja ja painopiste ovat siis melko pysyviä, vaikka kohteen ympärillä ryhmitystä voidaankin muuttaa joustavasti. Mikäli halutaan alakatveeton peitto, tulee järjestelmiä olla todella paljon ja/tai matalalla lentävien koneiden maalinosoitus tulee tehdä ilmasta. Ilmatorjunnalla voidaan häiritä maalia, tai vaurioittaa tai tuhota se, mutta sitä ei voida käyttää esim. rauhan tai harmaan vaiheen tunnistus- tai lentokieltoalueiden valvontatehtäviin.</p><p>Hävittäjien teho perustuu niiden nopeuteen, mukana kulkevaan, kauas ulottuvaan tulivoimaan ja sen nopeaan suuntaamiseen satojen kilometrien päähän. Tulen käytön viive, ilmapäivystystä lukuun ottamatta, on suurempi kuin ilmatorjunnalla, mutta käytön joustavuus ja alakatveettomuus mahdollistavat moninkertaisen valvonta- ja torjuntapeiton. Tehokkaimmillaan ilmapuolustus on, kun samaa maaliosastoa vastaan voidaan käyttää joustavasti sekä ilma- että hävittäjätorjuntaa jakamalla maalit näiden kesken. Monitoimihävittäjä kykenee ilmapuolustustehtäviensä lisäksi jo aiemmin mainittuihin, hyvin monenlaisiin verkottuneisiin tehtäviin, mihin ilmatorjunta ei pysty. Molempia siis tarvitaan, eikä ilman molempia voida puhua uskottavasta ilmapuolustuksesta.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Puolustusministeriö tuli esiselvityksessään siihen tulokseen, että nykyisen Hornet-kaluston elinkaaren päättyessä 2025 – 2030 tulee vastaavat suorituskyvyt korvata täysimääräisesti ja tähän tarkoitukseen soveltuvat parhaiten modernit monitoimihävittäjät. Korvaushanke kestää noin vuosikymmenen. Se sisältää esitietojen keräämisen julkisista lähteistä, tutustumisen potentiaalisiin valmistajiin, tietopyynnön, tarjouspyynnön sekä tähän tehtävät tarvittavat tarkennukset, lopullisen tarjouksen sekä näiden perusteella tehtävän hankintapäätöksen. Kaikki viisi kandidaattia ovat jättäneet tarjouksensa ja ovat siis edelleen tarjouskilpailussa mukana.

Hankintapäätös perustuu seuraaviin kriteereihin:

  1. Kaluston tekninen ja rakenteellinen kokonaisuus
  2. Huoltovarmuus kaluston itsenäisen käytön varmistamiseksi
  3. Hankinnan elinkaaren aikaiset kustannukset
  4. Teollinen yhteistyö
  5. Saavutettavissa oleva operatiivinen suorituskyky.

Hankintaprosessi etenee niin, että tarjoajan on läpäistävä kutakin vaihetta varten asetetut vaatimukset päästäkseen seuraavaan vaiheeseen. Hankinta toteutetaan ns. design-to-cost -periaatteella, eli tarjoajille on annettu budjetäärinen 7 – 10 miljardin euron hintahaarukka, johon tarjous tulee sovittaa. Päästäkseen viimeiseen vaiheeseen, on kaikki edelliset kriteeristöt siis läpäistävä hyväksytysti. Viimeisessä vaiheessa vertaillaan ainoastaan kyseisellä budjettiraamilla saavutettavissa olevaa hankintahetken suorituskykyä ja sen kehittämispotentiaalia kaluston elinkaaren aikana. Tässä vaiheessa ei siis voi enää kilpailla hinnalla, vaan sillä kokonaispaketilla, joka hintahaarukkaan mahtuu.

Hankintojen yhteydessä puhutaan suorituskyvystä ja sen täysimääräisestä korvaamisesta. Tällä tarkoitetaan hankittavan järjestelmän taistelukykyjä suhteutettuna siihen operatiiviseen uhkaympäristöön, missä sitä elinkaarensa aikana käytetään. Teknologian kehitys on nopeaa ja siksi hankittavan kaluston kehityspotentiaali vähintään yhtä tärkeää kuin se, millaiset järjestelmät niissä on hankintahetkellä. Nykyisten asejärjestelmien elinkaari päättyy uuden kaluston käytön alkupuolella, joten niiden integroiminen tulevaan kalustoon ei ole välttämätöntä, mutta siitä voi olla hankintapäätöksen kannalta etua. Saman suorituskyvyn voi siis saavuttaa myös muilla, tulevaan kalustoon jo integroidulla tai integroitavissa olevilla asejärjestelmillä.

Hankittava monitoimihävittäjä voi toimia mm. ilmanherruustehtävissä, käyttää asevaikutustaan tai elektronisia kykyjään ilma-, maa- ja merimaaleja vastaan, valvoa ilma- tai pintatilannetta, etsiä ja osoittaa maaleja muille aselaveteille ja -järjestelmille, johtaa tulta, kerätä ja välittää tiedustelutietoa ja toimia tietoliikenteen solmuna. Järjestelmät ovat siis laajasti verkottuneita, toisiaan ja myös muiden puolustushaarojen järjestelmiä tukevia ja osin jopa toistensa tehtäviin kykeneviä. Tämä mahdollistaa joustavat yhteisoperaatiot ja kulloiseenkin tilanteeseen optimaalisen keinovalikoiman käytön.

Suorituskykyä koskevat analyysit perustuvat nykyaikaisen sodankäynnin malleihin ja niistä tehtyihin suorituskykyvaatimuksiin nimenomaan suomalaisessa toimintaympäristössä. Tämä asettaa järjestelmälle haasteita niin sään, johtamis- ja tukikohtarakenteiden kuin käyttöhenkilöstönkin osalta. Hajautettu toiminta kantahenkilökunnan johtamana, mutta varusmiesten ja reservin voimin tulee olla mahdollista.

Miksi juuri 64 monitoimihävittäjää?

Koko Suomen ja sen ilmatilan puolustaminen edellyttää riittävän taistelukyvyn nopeaa kohdentamista maantieteellisesti sinne, missä sen käyttö on välttämätöntä tai teho paras. Hyökkääjän ilmaoperaatioiden kiistäminen ja ilmanherruuden ajallinen ja paikallinen hankkiminen sekä ylläpitäminen edellyttävät riittävää, jatkuvasti käytettävissä olevaa hävittäjävoimaa. Mikäli ilmanherruus menetetään, saa hyökkääjä toimintavapauden, millä on ratkaiseva heikentävä vaikutus puolustusedellytyksiimme. Ilmavoimien henkilöstö, organisaatio ja infrastruktuuri on sopeutettu käyttämään kutakuinkin kyseistä konemäärää. Tämä on perua Pariisin rauhansopimuksesta, mikä rajoitti taistelukoneiden määrän kuuteenkymmeneen. Tulee muistaa, että osa koneista on huollossa, joten taistelukäyttöön saatavien koneiden määrä on aina pienempi kuin hankitun kaluston kokonaismäärä. Operatiivinen tarve voisi edellyttää perustellusti suurempaakin konemäärää, mutta Suomen kaltaisella, pinta-alaltaan suurella, mutta väkiluvultaan pienellä maalla tuskin tulee olemaan siihen varaa.

Mikäli konevahvuutta pienennettäisiin, tulisi samalla päättää, mitä osaa Suomesta ei puolusteta tai missä suunnassa otetaan merkittävä riski. Jos esimerkiksi harvaan asuttu Lapin ilmatila jäisi vaille hävittäjäsuojaa, laskisi se hyökkääjän maavoimien riskiä ja kasvattaisi puolustajan mahdollisia taistelutappioita merkittävästi. Tämä voisi pahimmillaan johtaa tilanteeseen, missä laajoja alueita menetettäisi viholliselle, joka mahdollisesti katkaisisi Suomen maayhteyden Ruotsiin ja Norjaan, elleivät nämä tekisi sitä itse suojatakseen omaa koskemattomuuttaan. Mikäli samalla kauppamerenkulussa olisi merkittäviä häiriöitä – mikä on todennäköistä – joutuisi Suomi käytännössä eristetyksi. Tällöin tilanne huoltovarmuuden kannalta olisi kestämätön.

Voiko hankintaa porrastaa pidemmälle aikavälille?

Tämä johtaisi muutamaan mahdolliseen ongelmaan. Ensiksi koulutusjärjestelmä ei kykenisi pitämään yllä riittävää, taistelukelpoista ohjaajamäärää. Lisäksi hankittavasta kalustosta olisi todennäköisesti käytössä useampia versioita, mikä vaikeuttaisi niiden käyttöä ja tekisi järjestelmien ylläpidon hankalaksi ja kalliiksi. Ei ole myöskään varmaa, olisiko kalustoa myöhemmin nopeasti saatavilla, mikäli operatiivinen tarve yllättäen sitä edellyttäisi. Hankintaprosessit ovat pitkiä, eivätkä kykene vastaamaan turvallisuusympäristössä tapahtuviin, nopeisiin muutoksiin.

Toiseksi näin hankitut koneet tulisivat elinkaarensa päähän myös eri aikaan, joten seuraavaa kalustoa hankittaessa jäisi joko suuri osa kaluston lentotunneista ja järjestelmien suorituskyvystä käyttämättä, tai sitten jouduttaisiin tilanteeseen, missä käytetään kahta tyyppiä pitkän aikaa samanaikaisesti. Tämä on sekä kallista että huoltojärjestelmän kannalta työlästä.

Miksei Hornet-kaluston elinkaarta jatketa?

Hornet-kaluston eliniän jatkamisen edellytykset on selvitetty osana hankkeen valmistelua. Nykyisen Hornet-kaluston lentotunnit ajetaan niin sanotusti loppuun. Sveitsi kykenee jatkamaan samanikäisen Hornet-kalustonsa elinkaarta, koska näihin on hankittu jo alun perin vahvistettu keskirunko, mihin Suomella ei ollut rahoitusta. Rungon vahvistaminen ja sensorien ja asejärjestelmien päivittäminen 2030-luvun uhkaympäristöä vastaavaksi olisi sekä kallista, että siinä onnistuminen epätodennäköistä. Varaosien saatavuus on heikentynyt merkittävästi teollisuuden tuotantolinjojen ollessa jo kiinni. Niiden avaaminen yhdelle asiakkaalle tai vähäiselle konemäärälle on kannattamatonta. Myöskään taistelukelpoisten käytettyjen hävittäjien saatavuudesta ei ole mitään takuita. Lisäksi elinkaaren jatkaminen johtaisi tilanteeseen, missä sekä hävittäjät että suihkuharjoituskoneet uusittaisiin samanaikaisesti. Tämä on mahdotonta.

On esitetty näkemys, että Hornet-kaluston elinkaarta pidentämällä olisi mahdollista kohdentaa rahoitusta maavoimien ja ilmatorjunnan hankkeille. Mikäli monitoimihävittäjien hankinta tehdään puolustusbudjetin ulkopuolisella rahoituksella, ei se sinällään vaaranna muita hankkeita, mutta toki budjettiraami on ahdas, jotta kaikki tärkeät hankkeet voitaisi toteuttaa täysimääräisesti. Hankintojen priorisoinnin on tehnyt puolustusvoimat yhdessä puolustusministeriön kanssa, joten erityistä poliittista uudelleenarviointia tältä osin ei enää tarvita.

Korvaako tekoäly ohjaajan monitoimihävittäjien elinkaaren aikana?

Tekninen kehitys on vauhdikasta ja uusia automaattiseen paikannukseen ja autonomiseen toimintaa kykeneviä robotteja kehitetään nopeaan tahtiin. Kuitenkaan yksikään hävittäjävalmistaja ei ole tuomassa puhtaasti ohjaajatonta konetyyppiä markkinoille HX-hankkeen aikataulussa. Näin ollen seuraava konesukupolvi tulee edelleen olemaan ihmisen ohjaama, vaikka monia toimintoja voidaankin hoitaa joko automaattisesti tai verkon yli. Tämä vapauttaa ohjaajan tekemään sitä, missä ihminen on paras – luovaan tilanteenmukaiseen soveltamiseen. Mikäli tekoäly voittaa ihmisen kaikilla taistelun suunnittelun ja toimeenpanon osa-alueilla, voidaan tarvittava automaatio sovittaa tuolloin käytössä oleviin, modulaarisesti rakennettuihin hävittäjiin ilman, että koko kalusto jouduttaisi vaihtamaan kesken elinkaaren. Tekoälyn kehitys ei siis vaaranna hanketta, vaan voi olla jopa tukemassa sen tehokasta käyttöä.

Voiko monitoimihävittäjät korvata pitkän matkan ilmatorjunnalla?

Ilmatorjunnan vahvuus on pysyvä suoja kohteelle. Sen ammus- tai ohjustuli on käytettävissä lähes välittömästi, kun maali on havaittu ja tunnistettu. Pitkän kantaman järjestelmien käyttöä rajoittaa merkittävästi valvontasensorien ja maalinosoitusjärjestelmien alakatve. Lisäksi ne ovat ajoneuvoalustaisia, joten pidempien välimatkojen ryhmitysmuutokset ovat varsin hitaita. Muodostettu suoja ja painopiste ovat siis melko pysyviä, vaikka kohteen ympärillä ryhmitystä voidaankin muuttaa joustavasti. Mikäli halutaan alakatveeton peitto, tulee järjestelmiä olla todella paljon ja/tai matalalla lentävien koneiden maalinosoitus tulee tehdä ilmasta. Ilmatorjunnalla voidaan häiritä maalia, tai vaurioittaa tai tuhota se, mutta sitä ei voida käyttää esim. rauhan tai harmaan vaiheen tunnistus- tai lentokieltoalueiden valvontatehtäviin.

Hävittäjien teho perustuu niiden nopeuteen, mukana kulkevaan, kauas ulottuvaan tulivoimaan ja sen nopeaan suuntaamiseen satojen kilometrien päähän. Tulen käytön viive, ilmapäivystystä lukuun ottamatta, on suurempi kuin ilmatorjunnalla, mutta käytön joustavuus ja alakatveettomuus mahdollistavat moninkertaisen valvonta- ja torjuntapeiton. Tehokkaimmillaan ilmapuolustus on, kun samaa maaliosastoa vastaan voidaan käyttää joustavasti sekä ilma- että hävittäjätorjuntaa jakamalla maalit näiden kesken. Monitoimihävittäjä kykenee ilmapuolustustehtäviensä lisäksi jo aiemmin mainittuihin, hyvin monenlaisiin verkottuneisiin tehtäviin, mihin ilmatorjunta ei pysty. Molempia siis tarvitaan, eikä ilman molempia voida puhua uskottavasta ilmapuolustuksesta.

]]>
0 http://karisalmi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271894-hornet-kaluston-korvaaminen-uuden-sukupolven-monitoimihavittajalla#comments HX-hanke maanpuolustus Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka Turpo Sun, 17 Mar 2019 23:43:57 +0000 Kari Salmi http://karisalmi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271894-hornet-kaluston-korvaaminen-uuden-sukupolven-monitoimihavittajalla
Täydennyskyky on keskeinen osa puolustusvoimien uskottavuutta http://launohaapamki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271857-taydennyskyky-on-keskeinen-osa-puolustusvoimien-uskottavuutta <p>Puolustuskykymme kannalta merkittävä HX-hanke on herättänyt ymmärrettävästi paljon keskustelua. Valitettavasti kantaa ottavat myös sellaiset auktoriteettia omaavat tahot, jotka eivät aiheesta juuri mitään ymmärrä ja näin he vaarallisesti hämmentävät julkista mielipidettä kriittisen tärkeän hankintakysymyksen kanssa. Kysyn myös retorisesti, kuinka paljon julkiseen keskusteluun lopulta päätyy itänaapurin alulle panemia näkemyksiä?</p><p>No, nyt ei olekaan tarkoitus syventyä itse hävittäjähankintaan, vaan aiheeseen, joka toki myös hävittäjiin liittyy, nimittäin ampumatarvikkeidemme riittävyyteen. Julkisuudessa keskustellaan eniten suurista ja hintavista kalusto- sekä järjestelmähankinnoista (K9 Thunder, Leopard 2A6, HXhanke, Laivue 2020&hellip;). Niistä laaditaan myös toinen toistaan myyvempiä &ldquo;erikoisartikkeleita&rdquo; iltapäivälehtiin. Asejärjestelmätkin tarvitsevat kuitenkin operoidakseen erilaisia ampumatarvikkeita. Lisäksi kun sodankäynnissä on varauduttava pitkittyvään konfliktiin, olemme nopeasti perimmäisten kysymysten äärellä.</p><p>Onni ja autuus, että Lapualla ja Vihtavuoressa yhä valmistetaan rajatun kaliiberin ampumatarvikkeita erityisesti perinteisemmän sodankäynnin tarpeisiin. Tämä tuotanto on turvattava jatkossakin. Kuitenkin esimerkiksi älykkäämpien ampumatarvikkeiden, kuten ohjusten suhteen olemme hankintojen yhteydessä muodostettujen varastojen varassa. Toisaalta voimme hyvässä uskossa tukeutua myös kumppanuuksiimme, koska Nato-varjoa meillä ei ole. En voikaan olla mainitsematta, että juuri kumppanuuksiemme laatu ja syvyys ratkaisee pitkälti myös mahdollisen täydennysavun. On myös avoimesti kysyttävä, kuinka moni maa kykenisi meille omastaan antamaan hädän hetkellä? Tiivis hankintayhteistyö Yhdysvaltojen kanssa on jo ollut meille eduksi myös tässä suhteessa. Ei olekaan samantekevää, kenen kanssa teemme yhteistyötä ja missä mittakaavassa. Olen aktiivisen ja monipuolisen yhteistyön kannattaja myös mainitusta syystä.</p><p>Päivitettäessä nykyisiin hävittäjiimme ilmasta-maahan -kyky, saimme sensaatiomaisesti kumppanuutemme kautta Yhdysvalloista ostoluvan erittäin kyvykkäälle JASSM-risteilyohjukselle, joita hankittiin 70 kappaletta. Kylkiäisenä Suomi hankki myös JSOW-liitopommeja sekä JDAM-täsmäpommeja. Täysin tarkkaa kokonaishankintamäärää ei ole julkisuudessa revitelty, vaikkakin tietoja on löytynyt &ldquo;muutamasta sadasta kappaleesta.&rdquo; Kun sitten muistetaan, että Suomella on reilut 60 hävittäjää (harjoitushävittäjät pl.), on helppo laskea 1+1 mihin saakka ohjukset riittävät. Toki on muistutettava, että kyseessä on pelote ja ilmavoimiemme keihäänkärkiaseistus, eikä perinteinen massakulutettava ammus. &ldquo;Muutama sata&rdquo; tuhovoimaista täsmäasetta on jo kohtuullinen määrä, vaikka saisi niitä enemmänkin olla.</p><p>Älykkäämpien ampumatarvikkeiden hinnat voivat olla varsin korkeita, mikä luonnollisesti rajoittaa hankintamäärää. Lisäksi hankintaan liittyy paljon päivitys- ja huolto-, valvonta- sekä operointikalustoa, jotka leikkaavat oman osansa hankintasummasta. Painoarvoa on kaikeksi onneksi silläkin, kuinka strategisesti, säästeliäästi ja tarkasti varsinkin kalliimpia ampumatarvikkeita käytetään. Suomi on perinteisesti ollut tässä suhteessa etevä ja &ldquo;kustannustehokas.&rdquo;</p><p>Tiedän, että puolustusvoimissa näitäkin arvioita ja laskelmia tehdään. On toivottavaa, että täydennyskysymys on otettu huomioon jo hankintasopimuksia tehtäessä, jolloin asia on täysin hallinnassa. Olisi kaikesta huolimatta tärkeää, että varsinkin poliittisessa päätöksenteossa ymmärretään täydennysnäkökulmaa ja turvataan puolustusvoimillemme riittävät resurssit huolehtia myös ampumatarvikehuollosta kaikkien puolustushaarojen osalta. Ainakin kriittisimpien kykyjen osalta. Se on keskeinen osa uskottavan puolustuskyvyn ja ennaltaehkäisevän pelotteen rakentamista.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Puolustuskykymme kannalta merkittävä HX-hanke on herättänyt ymmärrettävästi paljon keskustelua. Valitettavasti kantaa ottavat myös sellaiset auktoriteettia omaavat tahot, jotka eivät aiheesta juuri mitään ymmärrä ja näin he vaarallisesti hämmentävät julkista mielipidettä kriittisen tärkeän hankintakysymyksen kanssa. Kysyn myös retorisesti, kuinka paljon julkiseen keskusteluun lopulta päätyy itänaapurin alulle panemia näkemyksiä?

No, nyt ei olekaan tarkoitus syventyä itse hävittäjähankintaan, vaan aiheeseen, joka toki myös hävittäjiin liittyy, nimittäin ampumatarvikkeidemme riittävyyteen. Julkisuudessa keskustellaan eniten suurista ja hintavista kalusto- sekä järjestelmähankinnoista (K9 Thunder, Leopard 2A6, HXhanke, Laivue 2020…). Niistä laaditaan myös toinen toistaan myyvempiä “erikoisartikkeleita” iltapäivälehtiin. Asejärjestelmätkin tarvitsevat kuitenkin operoidakseen erilaisia ampumatarvikkeita. Lisäksi kun sodankäynnissä on varauduttava pitkittyvään konfliktiin, olemme nopeasti perimmäisten kysymysten äärellä.

Onni ja autuus, että Lapualla ja Vihtavuoressa yhä valmistetaan rajatun kaliiberin ampumatarvikkeita erityisesti perinteisemmän sodankäynnin tarpeisiin. Tämä tuotanto on turvattava jatkossakin. Kuitenkin esimerkiksi älykkäämpien ampumatarvikkeiden, kuten ohjusten suhteen olemme hankintojen yhteydessä muodostettujen varastojen varassa. Toisaalta voimme hyvässä uskossa tukeutua myös kumppanuuksiimme, koska Nato-varjoa meillä ei ole. En voikaan olla mainitsematta, että juuri kumppanuuksiemme laatu ja syvyys ratkaisee pitkälti myös mahdollisen täydennysavun. On myös avoimesti kysyttävä, kuinka moni maa kykenisi meille omastaan antamaan hädän hetkellä? Tiivis hankintayhteistyö Yhdysvaltojen kanssa on jo ollut meille eduksi myös tässä suhteessa. Ei olekaan samantekevää, kenen kanssa teemme yhteistyötä ja missä mittakaavassa. Olen aktiivisen ja monipuolisen yhteistyön kannattaja myös mainitusta syystä.

Päivitettäessä nykyisiin hävittäjiimme ilmasta-maahan -kyky, saimme sensaatiomaisesti kumppanuutemme kautta Yhdysvalloista ostoluvan erittäin kyvykkäälle JASSM-risteilyohjukselle, joita hankittiin 70 kappaletta. Kylkiäisenä Suomi hankki myös JSOW-liitopommeja sekä JDAM-täsmäpommeja. Täysin tarkkaa kokonaishankintamäärää ei ole julkisuudessa revitelty, vaikkakin tietoja on löytynyt “muutamasta sadasta kappaleesta.” Kun sitten muistetaan, että Suomella on reilut 60 hävittäjää (harjoitushävittäjät pl.), on helppo laskea 1+1 mihin saakka ohjukset riittävät. Toki on muistutettava, että kyseessä on pelote ja ilmavoimiemme keihäänkärkiaseistus, eikä perinteinen massakulutettava ammus. “Muutama sata” tuhovoimaista täsmäasetta on jo kohtuullinen määrä, vaikka saisi niitä enemmänkin olla.

Älykkäämpien ampumatarvikkeiden hinnat voivat olla varsin korkeita, mikä luonnollisesti rajoittaa hankintamäärää. Lisäksi hankintaan liittyy paljon päivitys- ja huolto-, valvonta- sekä operointikalustoa, jotka leikkaavat oman osansa hankintasummasta. Painoarvoa on kaikeksi onneksi silläkin, kuinka strategisesti, säästeliäästi ja tarkasti varsinkin kalliimpia ampumatarvikkeita käytetään. Suomi on perinteisesti ollut tässä suhteessa etevä ja “kustannustehokas.”

Tiedän, että puolustusvoimissa näitäkin arvioita ja laskelmia tehdään. On toivottavaa, että täydennyskysymys on otettu huomioon jo hankintasopimuksia tehtäessä, jolloin asia on täysin hallinnassa. Olisi kaikesta huolimatta tärkeää, että varsinkin poliittisessa päätöksenteossa ymmärretään täydennysnäkökulmaa ja turvataan puolustusvoimillemme riittävät resurssit huolehtia myös ampumatarvikehuollosta kaikkien puolustushaarojen osalta. Ainakin kriittisimpien kykyjen osalta. Se on keskeinen osa uskottavan puolustuskyvyn ja ennaltaehkäisevän pelotteen rakentamista.

 

]]>
4 http://launohaapamki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271857-taydennyskyky-on-keskeinen-osa-puolustusvoimien-uskottavuutta#comments HX-hävittäjähanke maanpuolustus Materiaalihankinnat Sodankäynti Sun, 17 Mar 2019 13:50:21 +0000 Launo Haapamäki http://launohaapamki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271857-taydennyskyky-on-keskeinen-osa-puolustusvoimien-uskottavuutta